torstai 31. maaliskuuta 2016

Hevoset 2016 -messut Tampereella 2.-3.4.


Suomen suurimmat hevosalan ammatti- ja harrastemessut Hevoset 2016 järjestetään 2.–3.4.2016 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa

Keväinen koko hevosalan yhteinen tapahtumaviikonloppu kutsuu huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna Tampereelle niin ravi- kuin ratsupuolenkin ammattilaiset ja harrastajat — unohtamatta perheitä ja muita hevosista ja hevosharrastuksesta kiinnostuneita. Messujen korkeatasoinen näytösareena- ja seminaariohjelma, ratsastuskilpailut, kiinnostavat alan kasvot sekä monipuoliset ostosmahdollisuudet houkuttelevat kahteen messuhalliin tänä vuonna yli 180 näytteilleasettajaa. Aiempina vuosina messut ovat kiinnostaneet lähes 15 000:tä kävijää.

Messut ovat avoinna:

la 9-19
su 10-18

Messujen www-sivut
fb-sivu
Keppihevosalueen ohjelma

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Puotielämää: maaliskuu


Maaliskuu puodilla on ollut vielä hiljaiseloa ja minulla on ollut useampi lähipäivä koulussa. Hassua, miten tuntuu, että puodilla ei ole tapahtunut juuri mitään. Vaikka onhan siellä tapahtunut maalauksesta lähtien ja muutamana päivänä on ollut ihan vipinää asiakkaidenkin toimesta.

Järjestelin puodin uudestaan ja esillä on tietysti ollut uutta, pääsiäistä ja uutuustuotteita: keinuhevosia ja Wahlsténin keppihevosia. Ompelua, kesän suunnittelua ja messuelämää. Tampereen Hevoset 2016 -messut ovat heti huhtikuun alkajaisiksi.





maanantai 28. maaliskuuta 2016

Arvotaan Hevoset 2016 -messujen lippuja


Instan (@jasmiinaahti) ja facebookin (Ahdin tilan keppihevossirkus) puolella ehdit vielä osallistua ensi viikonlopun Hevoset 2016 -lippujen arvontaan :)

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Elämäni hevoset

Nelihevosinen arki on melkoisen... hevosvoittoista. Humu ja Poju, Humppa ja Pomppa, tarvitsevat kohtuullisen aktiivista liikutusta. Viljaminkin mieltä on hyvä virkistää silloin tällöin töiden merkeissä. Oku on ainoa oloneuvos.

Hevoset ovat aina olleet osa elämääni. Sillloin, kun minä olin teini, 80-luvulla, ratsastuskouluissa rehotti hoitajakulttuuri. Minun hoitohevoseni Etelä-Vantaan ratsastuskoululla oli puolalainen puoliverinen Etan. Se oli tärkein asia elämässini koko yläasteen ja lukion ajan.


80-luvulla oli ihan tavallista, että ratsastustuntiin oli varaa vain kerran viikossa. Muutama onnellinen kävi viikkotunnin lisäksi valmennustunneilla. Minä en. Mutta meillä kaikilla oli mahdollisuus osallistua ratsastusseuran kilpailuihin. Koulukisoihin Etanille riitti halukkaita ratsastajia, mutta esteisiin sain sen aina muiden innokkaiden puuttuessa.


Hevosharrastuksen kohokohtia olivat myös erilaiset riehat. Tässä Talvitempauksessa sain ratsastaa Etania hiihtoratsastuksessa.

Valokuvat otettiin siihen aikaan filmikameroilla ja yleensä niistä kohokohtahetkistä. Arki tallilla oli hevosten harjaamista, ratsastajien auttamista selkään, hoitajien pesäpallo-otteluita hevosten ollessa maastossa, kummitusjuttuja satulahuoneessa, huisi pyllymäkikallio talvisin tallin kerhohuoneen takana metsässä, kevään ensimmäiset shortsikelit tallin ylisille johtavalla sillalla auringossa.


Kesäisin käytiin ratsastusleireillä. Ratsastusleirihevosista rakkain oli suomenhevostamma Piku Parkanon ratsastuskoulusta, jossa kävimme vuokrausleireillä.


Ypäjälle hevostalouskouluun pääsy oli hevostyttövuosien huipentuma. Elimme hevosia kokonaisen vuoden. Opiskelimme niitä päivät, teimme tallivuorot ja vapaa-aikoina ratsastimme siitostammoilla maastossa.


Minulla oli kaksi hoitotammaa: entinen kouluratsu Matrosenschatz, joka odotti kaksosvarsoja. Odotus päättyi surullisesti, sillä tuona talvena Ypäjällä riehui virusabortti. Kevään koittaessa saatiin onneksi riemuita myös monesta terveestä, elävästä varsasta, mutta surullisia uutisia oli talven mittaan monta. Laivan kokoista Matrosenschatzia enimmäkseen taluttelin, mutta suomenhevostamma Ehton kanssa Ypäjän polut ja tiet tulivat tutuiksi satulaperspektiivistä. Ehton kanssa kävimme myös naapurin opiston jouluratsastuksessa. Siihen aikaan opisto ja hevostalouskoulu olivat vielä erilliset.


Ehtosta tuli minulle Ypäjän vuoden aikana valtavan rakas.


Ypäjän jälkeen olin töissä ratsastuskoululla ja jatkoin opintoja pieneläinhoitajaksi. Tein töitä eläinten kanssa, kunnes siitä tuli mahdotonta allergian takia.

Allergialääkkeet ovat kehittyneet vuosien varrella ja minun allergiani helpottaneet, mutta kieltämättä ne tuovat oman jännittävän lisämausteensa arkeen. Elämä ilman hevosia kuulostaa kuitenkin ihan mahdottomalta. Onneksi ne ovat elämässäni!

torstai 10. maaliskuuta 2016

Paluu arkeen

Voi, kunpa olisi mahdollista jättää aina messujen jälkeen kalenteriin yksi rennompi päivä! Vaikka sellainen, että saisi kotona villasukat jalassa päivittää messumyynnit kirjanpitoon ja verkkokaupan ajan tasalle - ihka oikeasta vapaapäivästä en edes uskalla haaveilla. Mutta ei, messujen jälkeiseen elämään kuuluu MESSUKAAOS!


Palataan vielä sen verran viikonloppuun, että sunnuntainakin Horse Fairissa riitti vilinää. Olin onneksi saanut ommeltua kunnon varastot ja vain pari tuotetta loppui kokonaan kesken. Kepparipöntöissä väki kävi messujen edetessä harvaksi. Mutta hyvä niin, myymäänhän tännä on tultu!

Sitä messut ovat: tämän homman tähtihetkiä, vilinää, käheäksi puhuttua kurkkua, naurua - rankkaa ja antoisaa :)

Kiitos ihka ensimmäisista Helsinki Horse Faireistani ihan parhaille asiakkaille, järjestäjille, kollegoille ja mukaville, auttavaisille naapureille!


Messuhulinan hiljennyttyä halleissa alkaa toisenlainen hulina: osastoja puretaan, autot ajetaan sisään ja tavaraa ja hevosia kuljetetaan ulos. Itse vaihdan purkuun farkut tyllihameen tilalle ja tennarit jalkaan. Hiki tulee tässä hommassa. Sain sullottua osastoni taas kunnialla kauppa-autoon ja huristeltua välikohtauksitta tasaisen varmasti kotia kohti. Ensin täytyi ajaa puodille purkamaan kuorma. Tähän tuli onneksi Mies avuksi, en varmasti olisi jaksanut enää yksin retuuttaa painavaa kassatiskiä ja kaikkea muuta sisälle.


Yhdentoista jälkeen olimme kotona ja pääsin halaamaan pienimpiä rakkaita. Ja kyllä, olemme sijaisperhe, siksi pieniä ihmisiä näyttää putkahtelevan elämäämme yllättävästi :D Rakkaita ovat kaikki ja ihan täysivaltaisia perheenjäseniä, minun lapsiani, sen aikaa kun meillä viettävät.


Maanantai kului puodilla messukaaosta taltuttaen. Ajattelin samoilla kaaoksilla vähän vaihtaa myös puodin järjestystä. Aika hyvään malliin puodin maanantain aikana sainkin - nettikaupassa tyydyin taltuttamaan tilauspuolen ja nappaamaan loppuunmyydyt tuotteet piiloon.

Tiistaina oli vuorossa koulupäivä. Tämänkertaisena aiheena oli visuaalinen stailaus (taustalla parityönä rakentamamme vappuinen näyteikkunaharjoitus sisustusliikkeelle kierrätysteemalla). Vähän pahaan väliin tuli, sillä messukaaoksen kanssa taistellut mieleni taisi olla otollista maaperää inspiraatiolle...


Niinpä keskiviikkona oli pakko poiketa rautakaupan kautta puodille ja sutia sirkusnorsun harmaata yhteen seinään. Tämä vaaleankeltainen seinä oli huonekaluvalssin jälkeen niin valju ja täynnä rumia, vanhoja naulan- ja ruuvinreikiä, että visuaalista stailausta opiskelleita silmiäni särki. Tämä rusehtavan harmaa väri jäi kummittelemaan jo marraskuun alkupuolelta Outi Les Pyyn visuaalisen markkinoinnin luennolta.


Uudella värillä sain rajattua avoimen työhuoneen ja myymälän selvästi eri tiloiksi. Keltaisen ja harmaan yhdistelmä ei ole oma lempiyhdistelmäni, mutta kyllä se vain toimii. Sinne jäi harmaa seinä kuivumaan, tänään poikkeamme Miehen ja porakoneen kanssa viimeistelemässä muutoksen. Värit tuntuvat pomppaavan tuosta vielä märästäkin harmaasta taustasta upeasti esiin.


Muuten puodilla alkaakin olla tavarat paikoillaan, odottelemassa kevään täydennyksiä.

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Messulauantai

Olipa hulinainen päivä! Messuilla en ottanut kuvan kuvaa, sen verran riitti kiirusta. Tällaisina päivinä olen kiitollinen seurapiirirakosta, sillä yksin osastolta ei juuri poistuta vessaan tai edes kahvia hakemaan. Messujen sulkeuduttua täydensin myyntipöydät huomisaamuksi ja suuntasin ratikkaan. Ihan eri maailma kuin koti: ratikkapysäkin vieressä on ruokakauppa ja lyhyen hotellimatkan varrella kebab-pizzeria, jonka yrittäjä tervehtii minua jo kuin kanta-asiakasta. Siispä saavuin hotellihuoneeseen mukanani jättimäinen falafel ja irtokarkkeja. Hotellielämän ja kaupunkielämän luksusta!


Kuvaamattoman päivän harmitus on, etten päässyt esittelemään tuoreinta vaateompelustani, uutta messuhametta blogissa. Tässä kuitenkin vilaus helmaa :) Ihana kangas on ollut entisessä elämässään verho. Miss Windy Shopin alesta sorruin tilaamaan siihen vaaleansinisen tyllialushameen (ihana!).


Päivä oli valtavan hieno. Tänäänkin minulla oli onni tutustua uusiin, ihan huippuihin ihmisiin: yhteistyökumppaneihin ja asiakkaisiin. Muutama uusi, tuleva tapahtuma on raapustettu kalenteriin ja pieniä yhteistyökuvioita viriää. Asiakaskohtaamisten parasta antia olivat aiemmin keppareita hankkineiden tapaaminen: terveiset ainakin Mindin omistajalle ja myös oranssi-ruskean sirkuskepparin omistajalle onnea huomiseen kisaan!

Olen alkanut saada myös vihaviestejä. Niitä kai ei voi välttää, kun aikansa toimii yrittäjänä. Aina on joku, joka ei ilahdu toisen menestyksestä ja varmasti joku, joka kokee toisen menestyksen olevan omastaan pois. Ei se niin ole - minusta. Minä uskon, että kaikki hyvä noste suomalaisilla pienyrittäjillä on yhteiseksi hyväksi. On kasvatettava paksu nahka ja niin minulla kai jo onkin. Uskon kuitenkin, että positiivisuus voittaa. Sen energia kumuloituu ja silloin negatiivinen viesti vain korostaa sitä, miten hienosti asiat oikeasti ovat. Karavaani kulkee ja koirat haukkuvat.

Tämänkin päivän talletan kiitollisena sydämeeni: päällimmäisenä hyvät, mukavat ihmiset ja naapurin keppariareenan lasten riemu. Kivat viestit Instagramissa. Ihanat kohtaamiset ja ihmisten auttavaisuus. Yritän ottaa myös opikseni, sillä en minä toivo pahaa edes niille, joilla ei ole voimia kuin negatiivisuuteen. Kauniisti pyytämällä ja keskustelemalla saa ihmeitä aikaan.

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Helsinki Horse Fair alkaa

Ensimmäinen messupäivä on takana. Hipihiljaista perjantaita odotettuani sain yllättyä iloisesti, sillä perjantai ylitti reippaasti myynnilliset odotukseni.

Vielä iloisemmin yllätyin (ja työkalut ja hinausköyden kauppa-autoon pakannut Mies myös), kun kauppa-auto toi messukuorman perille tasaisen varmasti, yskäisemättä tai roiskimatta öljyä kertaakaan.


Torstaina aamupäivällä kävin vielä Pojulla maastossa. Laukkasimme pisimmät ja rennoimmat laukat ikinä. Onneksi ehdimme, ennen kuin kevätaurinko vie pelloilta lumet. Olin ajatellut lähteä matkaan aikaisemmin, mutta en malttanut. Perhettä telee ikävä jo ennen kuin lähtee. Hyvin kuitenkin kauniisti kehräävällä autollani ehdin ja löysin oikeaan halliin ja omalle paikalleni muutaman mutkan jälkeen. Helsingin Messukeskus on ISO! Ja tosiaan, olen ensimmäistä kertaa täällä näytteilleasettajana.

Tästä se siis lähtee: auto on paikallaan omalla osastollaan. Nyt ei tarvitse kuin rakentaa.


Auto saa uuden kuskin... ja tietysti osastonumeron :)


Muuten osastoni on tuttu keppihevossirkus. Vähän uutta, paljon tuttua ja hyväksi havaittua.



Auton oviaukkoon löysin kullanväriset, tosi paksut velouriset verhot ja verhotangon kirppikseltä. Mikä löytö! Verhon sivusta kurkkii muutama keppari.




Kiitos ensimmäisen messupäivän asiakaille ja kaikille osastolla vierailleille sekä mukaville kollegoille! Melkoinen hyppäys lumisesta metsästä ja peltolaukoista messuhulinaan, mutta on vaan tämäkin hienoa hommaa. Hienon tästä teette te ihmiset :)

Messuja jatketaan vielä huomenna lauantaina klo 10-18 ja sunnuntaina 10-17. Muihin GoExpo-halleihin en ole juuri kerinnyt kurkkia, mutta hevosten ystäville voin vilpittömästi suositella Horse Fairia!

torstai 3. maaliskuuta 2016

Helsinki Horse Fair 4.-6.3.

Voi mahdoton paikka, täällä uusien hevosten ja vauva-arjen keskellä on ilmoitettu kauppa-auto taas liikennekäyttöön ja pakattu kattoa myöten pullolleen. Tänään on lähtö Helsinkiin!

Osaston suunnittelun olen tehnyt osana opintojani, joten se on kerrankin tehty perusteellisesti. Kompromisseja tietysti joudun oikean budjetin kanssa tekemään, hiukan kateellisena kuuntelin kuvitteellisia osastoja rajattomalla budjetilla suunnittelevia opiskelutovereitani :D

Jotain tietysti tässä elämä-nimisessä hässäkässä jää viime tippaan. Hotellihuoneen varauksen muistin eilisiltana. Tänä aamuna varasin hotellin, sain sentään huoneen juuri toivomastani hotellista.

Matkaan siis!



Helsinki Horse Fair 2016 järjestetään osana jättimäisiä GoExpo-harrastemessuja 4.-6.3. Helsingin Messukeskuksessa. Minut löydät osastolta 3c23.

Horse Fairin sivut löydät täältä.

Messut ovat auki:
pe 12-19
la 10-18
su 10-17

Tervetuloa!

Tervetuloa, Humu!

Jo toisena vuonna peräkkäin onnistuin järjestämään melkoista lisäsäpinää elämään: vauva ja uusi hevonen samassa kuussa. Tälle varmaan jo löytyy diagnoosi.

Olen toisella silmällä katsellut lapsille isoa ponia, sillä ipanoilla on selvästi enemmän intoa kuin Viljamilla. Viljami on eläkkeensä ansainnut ja saa tehdä pikkulenkkejä ja talutusratsun hommia mielensä virkistykseksi. Lapset ovat kuitenkin valmiita enempään. Hyvät, kiltit ja halvat ponit tuntuvat osuvan kohdalle yhtä usein kuin lottovoitto, joten Humun isännän kertoessa tästä suomenhevosesta päätin antaa tilaisuuden. Humu on 18-vuotias suomenhevosruuna, jolla ei ole ravitaustaa. Sillä on ajettu ja ratsastettu ja se on ollut samalla omistajalla syntymästään asti. Kooltaan se on iso varsinkin tytöille, mutta jos korvien väli on oikeanlainen, liian ison koon kanssa voidaan elää ja se kyllä korjaantuu muutamassa vuodessa.

Niinpä maanantai-iltana pihaamme kaarsi kuljetusvaunu. Illan hämärissä näkyi valtavasti otsatukkaa ja pienet, uteliaat korvat.


Humu pääsi heti tarhaan tutustumaan uusiin kavereihin. Olkoon Okun kanssa millaisia ongelmia tahansa, tässä asiassa se on puhdasta kultaa: se rakastaa kaikkia hevosia ja ottaa tulokkaat suojeluunsa ja lauman jäseniksi. Se vahtii, että tutustuminen kaikkien kesken sujuu rauhallisesti ja toivottaa tulokkaan tervetulleeksi. Oku on varmasti maailman paras laumanjohtaja! Tiistaiaamuna Oku ja Humu olivat jo rapsuttelukavereita, eilen Mies näki Pojun ja Humun rapsuttelemassa toisiaan.


Tähän asti siis kaikki hyvin: Humu sopii laumaan, käyttäytyy tallissa hyvin ja on mukava taluttaa ja käsitellä. Ehkä kotiuduttuaan riimunnarun voisi antaa lapsellekin?

Mutta entä ratsastus? Harjasimme Humun tyttöjen kanssa ja nousin itse satulaan ensimmäisenä. Ratsastin puolisen tuntia kentällä, kokeilin kaikki askellajit. Aluksi Humulla oli vähän ylimääräistä virtaa, mutta ihmekös tuo, uudessa paikassa ja uuden ihmisen kanssa. Lopuksi kävin vielä pienen maastolenkin. Hyvin meni ja autojakin kohdattiin.



Sitten oli varsinaisen tulikokeen vuoro ja satulaan pääsivät lapset. Ensin ratsasti Aurora. Hienosti sujui käynti kentällä ihan itsenäisesti. Tehtiin kokoradan leikkausta ja pysähdyttiin. Tytön jalat yltävät vain pari senttiä satulansiipien alapuolelle, mutta hienosti Humu kuunteli.


Yhtä hienosti meni Aretta. Käynnissä voltteja ja kokoradan leikkausta. Lopun pysähdystä piti vähän harjoitella, mutta sujuihan sekin sitten. Voi, miten hieno Humu! Ja pollea pieni ratsastaja! Ratsastajien vaihdon ja jalustimien säädön ajan Humu seisoi kärsivällisesti paikoillaan.


Lopuksi satulaan kapusi vielä Otso. Otsolle Humu ei enää tunnu yhtään liian isolta. Mentiin käyntiä - mutta mentiin vähän tahatonta laukkaakin. Otson ratsastuskoulussa opitut avut ovat herkälle yksityiselle ihan liikaa! Lopuksi homma alkoi sujua ja pojalla riitti ihmettelemistä: hevonen kulkee ihan vain sillä, että hän suuntaa katseen! Itsellenikin tuli ahaa-elämys: ei lapselle voi neuvoa, että älä potkaise tai älä vedä ohjista. Sen sijaan, että kerron mitä ei saa tehdä, minun pitää osata selvästi kertoa, mitä tehdä.


Hienosti on siis Humun mietintäaika alkanut. Tässä olisi kyllä ihan täydellinen hevonen minulle... Mutta onko se sitä lapsille? Ja minulla on jo Poju. Ehkä Humusta voisi tulla koko perheen hevonen?