Ahdin tila elää yrityksenä neljättä vuottaan. Perustin hevostallin, jota oli tarkoituksenani pyörittää pienimuotoisesti leipätyöni ohella. Seuraavassa kuussa jouduin ottamaan käyttöön ensimmäisen Suunnitelma B:n ja jäin äitiyslomalle.
Äitiyslomani aikana asiat muuttuivat. Leipätyöpaikkani myytiin, enkä halunnut ostajalle töihin - enkä varsinkaan kesken hoitovapaan, lasten ollessa pieniä. Maa- ja metsätalousministeriö antoi
uuden asetuksen hevostallien mitoituksesta. Oma tallimme jää siirtymäkauden jälkeen n. 10 cm liian matalaksi. Asetuksen tarkoitus on tältä osin turvata hevosille ennen kaikkea riittävän hyvä sisäilma - riittävän monta kuutioita hengitysilmaa. Oma tallimme on niin väljästi rakennettu, että kuutioita on kyllä nytkin reilusti yli mitoitusten. Lisäksi vanha painovoimainen ilmanvaihto toimii edelleen moitteettomasti.
Irtisanauduttuani leipätyöstäni ja pistettyäni talli-idean katonkorotuksineen mietintämyssyyn toistaiseksi, sain mahdollisuuden kokeilla käsityöyrittäjyyttä Tallipihalla. Siitä on nyt puolitoista vuotta.
Aloittavalla yrittäjällä on dilemma:
en tiedä, mitä en tiedä. Monet asiat oppii vain kokemuksen kautta.
Aloittaessani yrittäjän ammattitutkinnon opiskelun, meitä tuoreita yrittäjiä yhdisti yksi kysmys alasta riippumatta: hinnoittelu. Hinnoittelu on simppeliä matematiikkaa: materiaalit + kiinteät kulut + palkka sivukuluineen = myyntihinta. Yhtälö muuttuu vaikeaksi, kun yhtälön lopputulos pitää sanoa ääneen ja muuttujana on oma työ. Lisäksi yrittäjä pyörittelee mielessää muita arvoja: tietyn tuotteen PR-arvo, sen tekemisen mielekkyys (harrastusnäkökulmasta) - ja myös vähättelee itseään. Tinkii hinnasta, niin että siitä jää kokonaan palkan osuus pois - helposti osa kuluistakin, jolloin tehty työ itse asiassa tulee maksamaan yrittäjälle. Lisäksi kannattamattomaan työhön käytetty aika on ehkä pois kannattavasta työstä.
Käsityöpuolella vertailukohteeksi ottaa helposti teollisesti valmistetun tuotteen, jonka hinta muodostuu kuitenkin ihan eri tavalla. On nielaistava muutamaan otteeseen, kun henkkamaukan paidan saa parhaassa tapauksessa alle vitosella ja omasta työstä ei välttämättä saa kohtuullista korvausta edes kymmenkertaisella hintalapulla.
Nyt seuraa eteneminen yrittäjyyden alkeista jatkokurssille: kannattamattomat rönsyt on karsittava. Jos tuotteen kannattava myyntihinta nousee satoihin euroihin ja kyse on kuitenkin vain paidasta, on mietittävä uudestaan. Onko ostaja valmis maksamaan siitä kannattavan hinnan? Saako yrittäjä siitä mahdollisesti muiden arvojen muodossa riittävän korvauksen?
Törmäsin männäpäivänä
tähän kirjoitukseen aiheesta. Oikein hyviä mietteitä! Itse joudun lisäämään tuohon Millan hintapiirakkaan ja sitä täydentävään luetteloon kivijalkapuodin kuluja lähtien vuokrasta, autopaikasta ja maksupäätteestä aina Teosto- ja Gramex-maksuihin. Markkinointikulut tulevat vielä päälle, ne ovat välttämättömiä puodin sijaitessa historiallisessa matkailukohteessa.
Jouduin viime päivinä miettimään linjaustani tilaustöiden suhteen. Näitä kuvissa vilahtelevia tunikoita oltaisiin mahdollisesti halukkaita tilaamaan suurempiakin määriä. Tunikat ovat kuitenkin uniikkeja: jokainen tilaaja saa itse päättää värit, kuvioiden aiheen ja lisäksi tunika on mittatilaustyönä valmistettu. Ajan asiakkaan luokse suunnittelukäynnille ja ottamaan mitat. Tilaan kankaat toiveiden mukaan. Esipesen ja silitän kankaat, jotteivat ne valmiissa työssä eläisi. Tämän jälkeen yhden tunikan valmistamiseen kaavojen sovelluksineen, kankaiden leikkauksineen aplikointeineen ja ompeluineen uppoaa vähintään kaksi (pitkää) työpäivää - vaikka tekisin kerralla useamman ja pystyisin jonkin verran tekemään sarjatyönä. Sen jälkeen ajan sovituskäynnille ja teen vielä mahdollisesti muutoksia uusine sovituskäynteineen. Tänä vuonna olen nostanut myyntihinnan 55 euroon, joka mielestäni on kallis tunikasta - se nyt kuitenkin on vain tunika.
Kannattavana rajana omaa työtään myyvän yrittäjän tuntilaskutuksessa pidetään n. 40 euroa, silloin se kattaa palkan ja muut kulut - materiaalikulut tulisi laskuttaa erikseen. Jokainen varmaan osaa laskea tunikan osalta, että eipä taida Ahdin emännän bisnes kannattaa.
Työssä on kuitenkin muitakin arvoja, kuin raha. Käsityöyrittäjyys on harvoin mikään kultakaivos, mutta itse työn tekeminen asiakaskontakteineen ja oman käden jäljen näkeminen tuo paljon mielekkyyttä. Tunikoissa minua ilahduttaa erityisen paljon ajatus siitä, miten paljon iloa ne tuovat paitsi käyttäjälleen, myös hänen kanssaan tekemisissä oleville lapsille. Tunikoita on mennyt opettajille, päiväkodin työntekijöille, muskarin opettajalle ja kirjastoon. Miten paljon iloa!
Niinpä en jatkossakaan kieltäydy kokonaan vastaanottamasta tunikatilauksia tai muitakaan tilaustöitä. Teen niitä vain yksittäisinä, ilman deadlinea ja hiljaisina aikoina sesonkien ulkopuolella. Joka ikistä hyödynnän sumeilematta PR-mielessä julkaisemalla niiden kuvat täällä blogissa ja
Ahdin tilan facebook-sivulla (jossa muuten ollaan yhden ainokaisen tykkääjän päässä seuraavasta arvonnasta).