Kiitos ja näkemiin

On tullut aika tehdä samoin, kuin nykyään niin moni muukin bloggaaja: pakata bloggaustarvikkeet reppuun ja jatkaa Blogistaniasta kohti uusia seikkailuja. Maailma muuttuu ja ajat muuttuvat - aikansa kutakin. Melkein seitsemän vuotta tässä on oltukin.

Seitsemässä vuodessa lapset ovat kasvaneet, remontti on edennyt jos ei nyt valmiiksi asti niin ainakin melkein, yritys on kasvanut ja lopetettu ja tallin ovi on käynyt eläinten tullessa ja mennessä. Minä, lähiön kasvatti, olen saanut elää maalaisunelmaani. Bloggaus on ollut minulle harrastus, josta olen saanut paljon iloa. Kiitos teille kaikille, jotka olette vuosien varrella postauksiini kommentoineet!

Nyt on aika siirtyä eteenpäin. Työura on minulla nyt risteyskohdassa. Mitä jatkossa - en malta itsekään odottaa!

Tallielämästä nautin edelleen. Käsitöistäkin nautin edelleen, ja erityisesti siitä, että saan tehdä niitä vain silloin kun huvittaa. Nautin siitä, että ehdin leipoa pullaa.

Kiitos näistä vuosista blogin parissa! Jatkossa Ahdin tilan kuulumisia voi seurata Instagramista @jasmiinaahti.

2 vuotta Pojun kanssa

Meillä tuli juuri kaksi vuotta yhteistä elämää täyteen Pojun kanssa. Voi, miten onnellinen olen tämän hevosen tulosta elämääni!

Poju on pysynyt omana pöhelinä itsenään. Meidän ratsastuksemmekaan ei ole kovin kummoiseksi edennyt, ruusukehaita meistä ei tule ikinä. Kentällä aloitetaan joka kerta tahkoaminen samasta ravurin munahölkästä pehmennellen. Tosin siellä kentällä mennään ihan hävettävän harvoin, ei edes joka kuukausi. Maastossa päästellään matalaa ravurin kiitoravia - tosin (kiito)laukan riemukin on löytynyt. Rauhallista laukkavaihdetta etsitään edelleen. Se varmaan odottaa siellä käyttämättömällä kentällä löytäjäänsä.

Maastossa käydään enimmäkseen kaksin. Humukin pääsee välillä mukaan, kun sillä käy ratsastamassa entisen omistajan tytär. Omat lapsetkin Humun satulassa välillä käyvät, mutta talvella ei ole pitkiä maastolenkkejä yhdessä tehty.

Olen ratsastanut 40 vuotta ja silti talvi toisensa jälkeen tuskailen sopivan lämpimien ratsastusvarusteiden kanssa. Inhoan tunkea mitään sukka- tai raappahousuja ratsastushousujen alle ja ajatuskin topparatsastushousuista saati -haalarista tuntuu epämukavalta. Hillosin toissa syksynä HIHSistä ostamiani kokochapseja kaapissa vuoden, kun en raaskinut moisia kalliita ihanuuksia ottaa käyttöön. Lopulta sain paksuun kallooni, ettei niistä kaapissa ole mitään iloa ja kaivoin esiin. Parhaat ikinä! Nyt ei palele polvet talviratsastuksessa. Miksi ihmeessä näiden suosio on jäänyt ratsastusvarusteista 80-luvulle?

Poju hikoaa aina liikutuksessa, mennään sitten rauhallisemmin tai reippaammin. Lenkin jälkeen se saa ennen loimitusta piehtaroida lumessa.

Rakas Poju ♥

Kiitos kun olet.

Pukinkontista putkahtaneita

Tämän joulun alla suuntasin ompelu- ja käsityöintoni ja aikani pitkään vuoroaan odottaneisiin sisustusjuttuihin. Jotain pientä pukinkonttiinkin kuitenkin syntyi.

Tämän toivotun leikkikoiran Aretta sai jo synttärilahjaksi ja se onkin ollut rakas. Suunnittelin koiralle oman kopin, jonka Mies teki vanerista ja minä maalasin. Pakettiin päätyi vielä koiralle oma panta ja hihna.

Joulun alla ompelin tytöillekin muutaman pikkutyynyn. Ne pääsivät suoraan käyttöön, pukinkonttiin ei päätynyt mitään ommeltua.

Koiran kaveriksi Aretta toivoi muitakin interaktiivisia eläinleluja. Tämän sarjan lintuja saa myös häkkeineen, mutta ne muoviset häkit sattuvat äidin silmään... Syksyn lelukauppareissulta mieleen kuitenkin jäi tytön haikeus, kun lintu muovihäkkeineen jätettiin hyllyyn. Lintuja sai onneksi ostettua yksinäänkin ja paikallisesta sisustusliikkeestä löytyi ihana kultainen häkki. Häkkiin ostin vielä marketin lemmikkihyllystä linnun peilin kelloineen.

Meillä joulu jatkuu loppiaiseen asti. Kuusenkoristeina olleet karkit lapset ovat jo joulupäivästä alkaen saaneet syödä, mutta muuten nautitaan joulunajasta vielä täysin. Se kun on vain kerran vuodessa.