lauantai 27. lokakuuta 2012

Sillalla

Tänään Palatsinraitin silta oli ensimmäistä kokonaista päivää rahvaan tallattavana. Tallipihan vossikka (kuski Markku, aputyttö Linda ja heppa Cabina) kyyditti väkeä Tallipihan ja Vapriikin väliä. Silta oli ihan uusi kokemus Cabinalle, mutta aamun harjoittelun jälkeen ylitys sujui varmasti ja korvat hörössä. Taustalla näkyy Finlaysonin palatsi.


Näkymä sillalta Tallipihan suuntaan.


Vapriikki on nyt lähellä.


Tallipiha Wilhelm von Nottbäckin puiston suunnasta, vasemmalla kuskin ja oikealla vahdin talo eli nykyiset kahvila ja puoti.





Puodille virittelin ruukkuihin kurpitsat. Saa nähdä, kauanko ne kestävät pakkasta.




Tuntuu, että ompelusten esittely jää aina vain vähemmälle ja vähemmälle tässä blogissa. Ompelen enimmäkseen täydennystä puotiin: paitoja, mekkoja, pipoja, avaimenperiä, avainnauhoja, kivastimia... Joka päivä jotain, mutta mitäs esiteltävää niissä enää olisi? Näitäkin olen tehnyt jo aiemmin, mutta nyt linnuissa on paljon uusia värejä ja sisällä helistimet. Siipien sisällä on rapisevaa muovia, kuten ennenkin.



Viimeisimpänä ompelin täydennystä myös pehmomaatuskoihin. Pinkki tuntuu olevan suosituin väri. Mielessä kytee taas uusi maatuskaidea, ehtisinköhän toteuttaa sen vielä ennen joulua?


Eräs 4-vuotias asiakas riemuitsi tänään puodissa, kun löysi aina vain uusia ja uusia maatuskoita: "Täällä on kaikkia maatuskoita! Onkohan maatuska-balettitossuja?"

Ne olisivat ihanuuden ilmentymä, siitä olen varma.

Palatsinraitin sillan avajaistunnelmia

Hämärässä pokkarini rajat tulevat vastaan, joten heti kärkeen pahoittelut kuvien surkeasta laadusta!
Sain aitiopaikan Palatsinraitin sillan avajaisten seuraamiseen oman puodin kuistilta. Pääsin myös ekan kerran kunnolla katsomaan puodin uutta yövalaistusta: upea.


Nipa ja Cabina seurasivat juhlahumua tarhan puolelta. Lauantaina ne pääsevät töihin ja hulinaan mukaan, kun Cabina ajeluttaa väkeä uutta siltaa pitkin Tallipihan ja Vapriikin väliä (ilmaiseksi, Vapriikin tarjoamana).

Cabinan pään kohdalla lehdettömien puiden takaa häämöttää Näsilinna. Harmittaa, etten saa kameralla tallennettua kaikkea, minkä silmä näkee: Näsinpuiston kohoamassa kallioille, Näsilinnan, juhlavalaistun Näsinneulan. Toiseen suuntaan Tallipihalta näkyy Finlaysonin palatsi Wilhelm von Nottbäckin puistossa ja Mältinranta.



Lähes täysi kuu osallistui avajaisten valoshow'hun. Aidan takana oikealla on Finlaysonin palatsi.


Seremonioiden jälkeen Finlaysonin alue tarjosi juhlakahvit kansalle Tallipihan kahvilan terassilla.


Kahvilanpitäjä Susku teki suuren kurpitsalyhdyn.


Terassin tunnelmaa. Taustalla oikealla häämöttävät Näsinneulan siniset juhlavalot.


Pieni Tallimiehen talo on kuin korurasia juhlavaloissaan. Puiston takaa Näsinneula huhuilee ihan eri vuosituhannelta ja maailmasta.


Silta on nyt auki rahvaankin tallustella. Tänään on oiva tilaisuus tutustua siihen sekä tietysti Tallipihaan ja Vapriikkiin, joiden väliä vossikka kulkee tänään ilmaiseksi klo 12-16.

Avajaisjuhlat siis jatkuvat, tulkaahan mukaan!

torstai 25. lokakuuta 2012

Kärpässienten maailmanvalloitus

Uusinta Ottobre-kaavalehteä somistaa Ahdin tilan Kärpässienijakkara.


Sivulla 48 on kuva ja sivulla 5 tiedot. Jee, pienestä ihminen ilahtuu!


keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Palatsinraitin sillan avajaiset perjantaina ja lauantaina


Tervetuloa juhlistamaan Palatsinraitin sillan avajaisia perjantaina 26.10.2012 klo 18 alkaen!


Tarjolla on tunnelmallista, koskettavaa ja ennennäkemätöntä ohjelmaa upeassa kansallismaisemassamme. Juhlailta täyttyy musiikista, tanssista, valosta ja tulesta.

Iltakuudelta alkavassa tapahtumassa nähdään Tammerkosken yli kaartuvalla sillalla muun muassa upea valoshow Sillan synty. Valoshown teemana on yhdistäminen. Show kuvaa visuaalisesti sillan rakentumista kaikkine haasteineen tanssin, valon, tulen, äänen ja erikoisefektien keinoin.

Avajaisten ohjelma klo 18 - 18.50

Musiikkia: Säde-Johanna Westerlund

Sähkölaitoksen puheenvuoro: Toimitusjohtaja Jussi Laitinen

Musiikkia: Pentti Hietanen, säestäjänä Heini Hietanen

Avajaispuhe: Pormestari Timo P. Nieminen

Valoshow: Sillan synty

Musiikkia: Pentti Hietanen, säestäjänä Heini Hietanen

Ohjelman juontaa: Roman Schatz

Tilaisuutta pääsee seuraamaan sekä Finlaysonin että Tampellan puolelta.
Avajaisten jälkeen sillalla pääsee vapaasti kulkemaan.


Avajaisohjelman jälkeen Finlaysonin alue tarjoaa Tallipihalla kahvit ulkotulien loisteessa.

Tallipihan kahvila ja puodit ovat auki niin kauan, kuin tilaisuus jatkuu ja väkeä riittää.

Museokeskus Vapriikki avoinna kävelysillan avajaisten jälkeen klo 18-21. Näyttelyistä avoinna Tammerkoski ja Tampere 1918.
Musiikkia museoravintola Valssissa noin klo 19.15-21, Aron & Cool Company.
Vapaa pääsy. Lue lisää myös: www.vapriikki.fi

Lauantaina 27.10. klo 12 - 16


Klo 12-16 Tallipihan Vossikka kulkee Vapriikin ja Tallipihan välillä uutta siltaa pitkin.
Vossikkapysäkit ovat Vapriikissa ja Tallipihalla. Vossikkakyytiin vapaa pääsy.

Tallipihan myymälät ja kahvila avoinna normaalisti. Terassilla ulkomyynnissä makkaraa, kuumaa mehua ja sangriaa.
Museokeskus Vapriikki avoinna klo 10-18.
(Vapriikin pääsymaksut 9 €, lapset ja opiskelijat 3 €, perhelippu 20 €, eläkeläiset 7 €.)

Tallipiha avoinna:
Kahvila 10-18
Puodit 11-16
(Vapaa pääsy)




Torstaina kahvilassa vietetään teeiltaa.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Puotipuksun viikonloppupuuhia

Olipa hyvä viikonloppu puodilla! Myllerryksen jäljiltä tavarat ovat löytäneet paikkansa ja puoti on kuin onkin entistä ihanampi. Mikä helpotus! Myllerryksen aikaan oli muutama päivä, joina asiakkaat käyttäytyivät oudosti: kukaan ei kommentoinut puotia (yleensä kuuluu ihastuksen huokauksia) ja kauppakin tuntui käyvän tahmeammin. Nyt ihastelevat, tanssivat ja laulavat (kyllä: pienessä puodissa musiikki tarttuu, milloin radiosta tai CD:ltä - tänään soi mm. P!nkin uusi levy) asiakkaat ovat taas palanneet.

Minulla oli ompeluläksyjä mukana harmaan hiljaisten lokakuun päivien varalta, mutta asiakkaita kävi niin, että kahvitkin meinasivat jäädä juomatta. Enkä sitä paitsi malttanut keskittyä ompeluksiin, hiljaisina hetkinä säädin ja säädin puotia.


Ompelin kuistille viirinauhan ja vaihdoin värivalot tunnelmallisiin Tallilyhtyihin. Huomaa, että valotehtaallakin joku on ärsyyntynyt termiin "jouluvalot". Pakkauksessa luki isolla: "... ympärivuotiseen käyttöön..."




Ompelin muutaman viirin myös kuistin pienen ilmoitustaulun koristeeksi.


Maalasin kassan vieressä olevan hyllyn taustan jäkälänvihreäksi. Siitä löysi paikkansa vanhanaikainen joulujuliste, joita minulla on myynnissä. Taikaviitalla on myynnissä ihania joulukalentereita.


Minäkin laitoin jo jouluaarteita esille puotiin raahaamilleni uusille kalusteille - jeeppini Jorma on kulkenut viime aikoina muuttokuormissa molempiin suuntiin kodin ja puodin väliä. Vanha maitotonkka on juuri sopiva alusta korttitelineelle ja aitasta löytyi vanha puutynnyri, jonka mies korjasi. Minä maalasin myöskin aitan kätköistä löytyneen pirtinpöydän mukakuluneen valkoiseksi.




Tämän Susannan työhuoneelta siepatun tekstin kehystin kassalle, ostawaiset nääs joskus yrittävät tinkiä. (Tinkivätköhän Prisman kassalla myös?) Joskus tinkaaminen suoraan sanottuna ottaa päähän. Tällä alalla ei muutenkaan juuri rikastumisen vaaraa ole ja joka roponen olisi pois lasten lautasilta, minun palkastani. En minäkään käy asiakkaiden palkkapusseilla - ainakaan vastineetta. Kivijalkapuotiin tinkiminen ei kuulu.

Tuntuukohan vain, vai onko tinkaajia koko ajan vähemmän? Ehkä ihmiset ymmärtävät nykyään paremmin ja paremmin, mistä hinta veroineen ja kuluineen koostuu. Tai ehkä asiakaskuntaamme valikoituu tätä valistunutta kansanosaa?


Minun puuhastellessani puodilla mies keräsi lasten kanssa laitumen pois. Otso ajoi koko reitin laitumen ympäri ja jyrkän pikkumäenkin pihaan asti. Mies sai rauhassa keriä aitalangat ja kerätä tolpat peräkärryyn.


Minä rakastan puotipäiviä. Ne ovat mukavaa vastapainoa kodin ipana- ja talliarjelle. Tuntuvat välillä suorastaan vapaapäiviltä kotirumban jälkeen.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Kohti mustaa vyötä

Ensimmäinen vyökoe ja ensimmäinen natsa, keltainen. Tatamin laidalla liikuttunut ja ylpeä äiti.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Laidunkauden viimeisiä viedään

Laidun alkaa olla yhtä kuravelliä. Hevoset viettävät jo yönsä tallissa, mutta päivisin ne saavat vielä olla laitumella nyhtämässä viimeisiä vihreitä ruohotupsuja. Viimeisiä laidunpäiviä kuitenkin eletään.


Yhtenä yönä oli jo ollut pakkasta. Silloin suljin laitumen portin ennen hevosten ulos vientiä. Hiekkatarha on pysynyt vielä pääosin kuivana ja hevoset ovatkin viettäneet siellä jo ihan vapaaehtoisestikin aikaa.


Syötävä on laitumelta jo niin vähissä, että hevoset saavat lisäksi kuivaa heinää. Uteliaat lampaat kulkevat kaikkialla ja  tunkevat juuri sinne, minne ei pitäisi. Musta Marja ja kirjava Miina ovat muuttuneet hassusti melkein samanvärisiksi. Pohjavillassa niillä kuitenkin selvä sävyero.


Paavo-collie vahtii. Itse asiassa se vain esittää vahtivansa, oikeasti se piilottelee kanalasta kähveltämäänsä munintakiveä. Teimme lasten kanssa ennen kanojen tuloa niiden pesiin pyöreistä kivistä maalamalla valemunia, munintakiviä, jotta kanat älyäisivät munintapaikkansa. Munintakivet ovat Paavosta vastustamattomia.


Kanalaan on palannut rauha. Muna-Karitan (oikealla) sotilasjuntta on kukistettu ja Täti Ruskea hallitsee taas lempeällä, mutta rautaisella otteella. Lumme (pyrstötön reppana vasemmalla) on alkanut munia taas, vaikka sillä olikin niin huono tuuri, että se loukkasi toisen jalkansa pian edellisen parannuttua. Minulla on vähän huoli siitä, mutta toiset ovat nyt antaneet sen olla rauhassa. Kanat saavat ulkoilla päivittäin, mutta kanalaan niille tuodaan vaihtelevaa puuhaa. Nyt aktiviteetteina on olkipaali ja uutena kiipeilytelineenä ja tähystyspaikkana pukki.


Täti Tuskea munimassa. Pesät ovat oikeasti hämäriä, tämä on salamalla räpsäisty.


Simo Rusakko ja Ruusu ovat kuin eivät olisi kesää muualla viettäneetkään.


Lasten keinut ovat vielä vanhassa koivussa paikoillaan. Pian ne saa ottaa talvisäilöön...


... sillä keinujen alla on kunnon kurakkoa.


Älkää kertoko miehelle, mutta minusta on alkanut tuntua, että tallista puuttuu yksi pieni, pörröinen poni. Shettis. Nuuska-ponia on edelleen hirmuinen ikävä, mutta tähän asti en ole edes halunnut ajatella uuden pikkuponin ottamista. Eihän siitä olisi paljon vaivaa, eihän? Ja seuraava pysyisi terveenä, varmasti?

Sille pitäisi varmaan ottaa kaveriksi aasi. Eikös vain?

maanantai 15. lokakuuta 2012

Puodin myllerrys

Nyt puoti alkaa olla taas esittelykunnossa. Tervetuloa siis kurkkaamaan peremmälle!

Heti eteisessä on uudistus, josta ansaitsisin vähintään Vuoden Voimanainen -mitalin. Nostin nääs välioven paikoiltaan (piti purkaa karmit ensin, mutta eihän tätä emäntää huimaa kajota museorakennukseen sorkkaraudalla) ja sitten raahasin sen yksin kapeita tikarappusia vintille talteen. Jokainen vanhojen puuovien kanssa paininut tietää, miten järkyttävän painavia ne ovat. Sain irrottamani karmit ja listat vielä nätisti paikoilleenkin. Nyt oven paikalle mahtuu korttiteline ja vintin alarappusetkin saatiin myyntitilaksi.


Tässä myllerryspäivän tunnelmaa. Vaihdoimme paikkoja niin, että mun vanhaan nurkkaan muutti Taikaviitan Tarja (oikealla), vanhan kassan paikalla vasaroi Nonon Mari laukuilleen tellinkejä ja minä sain Marin vanhan paikan suuren ikkunan edestä. Kassa siirrettiin kakluunin viereen.

Projektin vaiheet olivat ne perinteiset (tämä on vanha juttu, kopsattu jostain):
  1. Valtava innostus
  2. Jumalaton hämminki
  3. Helvetillinen sekaannus
  4. Järkiintymisvaihe
  5. Syyllisten etsintä
  6. Syyttömien rankaisu
  7. Niiden palkitseminen, jotka eivät osallistuneet projektiin

Nyt puotiin tullessa ensimmäisenä vastassa on kassatiski. Sen takaa näkyvät Nonon laukut. Helmikahvaiset pääsevät oikeuksiinsa ikkunassa.


Kassatiski kaipasi kunnon katseenkiinnittäjää, joten ompelin sen päälle katoksen. Mukailin omaa vuodekatoksen ohjettani. Tein tästä matalamman ja halkaisijaltaan suuremman (jatkoin vannetta paineilmaletkulla).


Nyt on mukava polttaa kakluunissa kynttilöitä, kun ne näkyvät myös kassalle. Tulia suojellun rakennuksen pesään ei saa tehdä, vaikka ajatus olisikin houkutteleva.


Kassatiskin takaa. Vasemmalla Taikaviitan nurkkaus ja oikealla mun puoli. Vein rekin pois ja laitoin pipot ja lastenvaatteet uuteen järjestykseen. Hyllyn päälle löysin somisteeksi vanhat nukenvaunut kirppikseltä.


Nyt saan peltilelutkin hyvin esille ja robotit niille kuuluvalle paraatipaikalle.


Iso ikkuna on ihana! Puodin ikkunaseinusta on Finlaysonin palatsille päin. Pihalle, rahvaan puolelle, ei ole ikkunoita ollenkaan. Palatsille päin näkyvät päädyt on kaikista rakennuksista koristeltu upeasti. Tallipiha on alun perin rakennettu tehtaanpatruunan hevosille ja niistä huolehtiville palkollisille. Puotimme on ollut alkujaan alueen vahdin asunto, viereisessä kahvilassa on asunut kuski. Finlaysonin hevosvaunujen kuskin paikka on ollut haluttu ja kuskeja onkin ollut vara valita mm. Virosta saakka.


Puodissa on myös pikkuruinen keittö. Nyt uskallan vilauttaa sitä teillekin. Se on nääs myös varastohuoneemme ja tähän asti sinne on ollut vaikea sopia sekaan. Eilen kuitenkin siivosin senkin, samassa ovenpoistourheuspuuskassani. Nyt keittiöön sopii pieni pöytä ja tuolikin. Luksusta!



Näkymä Kuninkaankadulta keskustaan päin (kohdalla oma puoti, seuraava rakennus on kahvila). Tämänvuotisen piharemontin yhteydessä on myös korjattu ja osittain uusittu Tallipihan aidat. Nyt omenatarhan aita hohtelee valkoisena. Puodin kohdalle aidankorjaajat eivät ole vielä ehtineet.


Pikkuruutuinen ikkuna on sen verran korkealla, että ihan näyteikkunaksi siitä ei ole. Ahdin tilan tuotteita sieltä kuitenkin palatsin suuntaan pilkottaa.


Toivottavasti saimme rymsteerattua pikkuruisen puotimme entistäkin ihanammaksi! Tässä talossa on hyvä henki: vanha, kiireetön ja rauhallinen.