Uusi työhuone eli keppihevostehdas

Tämä kesä on ollut kiireisempi kuin koskaan. Puodin avaaminen ja työhuoneen muutto, verkkopuodin muutto ja tapahtumissa kiertäminen, arkisin tietysti ipanat mukana. Välillä tuntuu, että pääsisin helpommalla, jos ipanoiden sijaan kuljettaisin mukanani laumaa vuohia. Alkukesästä päätin alkaa pitää yhden vapaapäivän viikossa. Siinä on vielä harjoittelemista, mutta puolikkaita vapaapäiviä olen pitänyt jo hyvin. Ne onnistuvat, kun työhuone on pois kotoa.

Työhuoneella tavarat ovat löytäneet paikkansa. Ompelukoneet ovat käyneet huollossa, haen vielä viimeisen ensi viikolla. Keskeneräisiä töitä alkaa putkahdella työhuoneelle ja valmiita puodin puolelle.

Työhuone minulla on vielä esittelemättä. Tältä siellä näyttää:

Maalasin yhden seinän vaaleankeltaiseksi. Maalien kanssa piti olla luova, sillä remonttibudjettini oli hyvin rajallinen. Ostin koko puotiin vain valkoisen, vaaleansinisen ja punaisen maalin. Sekoitin muita värejä itse. Vaaleankeltaista sain lorauttamalla valkoiseen vähän keltaista vanhoista jemmoistani. Ikkunaseinällä oli ollut kiinnitettynä jotain, josta oli jäänyt pahat jäljet. Ne peittyivät mattamustan maalin alle ja minä sain liitutaulun.

Työhuoneelle tuo hieman haastetta se, että kadulta näkee suoraan sisälle. Huone on siis pidettävä siistinä :D

Vanhat pahviset farkkukaupan T-paitamallit sain House of Simonen Pialta. Ne ovat ihanat - kiitos!

Kankaat ovat nyt varastohuoneessa, mutta työhuoneen hyllyyn mahtuu paksuja tekoturkiksia ja muita tarvikkeita. Matkalaukuissa on mm. kaavoja, nauhoja ja pitsejä.

Työhuoneen vieressä on toimisto. Sen valtaavat nyt vielä ipanat, mutta koulujen alkaessa saan senkin omaan käyttööni.

Seinillä on vanhan työhuoneen seiniltä tuttuja tauluja ja muutama uusikin.

Tämä huone on ihanan valoisa. Paksujen kiviseinien sisällä on kesällä viileää. Näyteikkunan varalle minulla on suunnitelmia - kunhan vain ehdin toteuttaa ne!

Uusi puoti ja työhuone!

Tätä taloa olen katsellut sillä silmällä. Puotisilmällä nimittäin. Tämän kivijalassa vuokralaiset vain tuntuvat viihtyvän sinnikkäästi, en muista koskaan nähneeni tässä tyhjää ikkunaa.

 

Kivijalkapuodin perustaminen näinä aikoina on ihan hullua. Kivijalkapuoti käsityöyrittäjälle on vielä hullumpaa. Mutta jos Sastamalassa on paikka, jossa sellaisella puodilla on edes pienen pieni mahdollisuus selviytyä, se on tässä. Vastapäätä ovat Herra Hakkaraisen talo ja kirjallisuusmuseo Pukstaavi. Tämä kuva on otettu Pukstaavin pihalta.

 

 

Siinä ne ovat, tyhjät ikkunat ja ovi! Olin menossa katsomaan toista liiketilaa, kun sattumalta huomasin tämän. Poikkesin naapuriliikkeeseen, kauneushoitolaan, ja kyselin. Sain vuokranantajan yhteystiedot ja pääsin saman tien katsomaan tilaa.

Minä en etsinyt nyt puotia. Etsin työhuonetta, jonka yhteydessä olisi pienen pieni puoti, jota voisin pitää hyvin rajoitetusti auki. Tarvitsen työhuoneen ja varastotilaa - en mahdu enää kotimme pikkuruiseen työhuoneeseen, en edes työhuoneeseen, vierashuoneeseen ja yläkerran aulaan. Tarvitsen tilan, jonne voisin saada apukädet. Neliömääräksi haaveilin viittäkymmentä, ehkä mahtuisin neljäänkymmeneen.

Sinä se on! Sisäänastuessa vastassa on pieni puoti. Ja toimiva kakluuni! Perällä pikkuruinen keittiö ja vessa.

Toisella puolella on kaksi huonetta. Kurkkaus ensimmäiseen: tämähän sopisi työhuoneeksi!

Kurkkaus toiseen: ja tämä varastoksi! Niiden väliin jää pieni aula, siihen saisin sopivasti toimiston.

Neliöitä on 50. Tasan, ei enempää eikä vähempää. Kaikki, mitä toivoin! Vuokrasumma jännittää. Se ei ole ihan pieni, mutta ei mahdotonkaan. Tiedän, että kivijalkapuodissa saa olla ahkerana, että saa myyntiä edes kulujen verran. Tiedän.

Mutta tiedän myös, että tämä liiketila on juuri SE liiketila, jos haluan puodin pyöritystä Sastamalassa yrittää. Juuri se oikea!

En voi jättää tilaisuutta käyttämättä, kun se kerran eteen osuu. Miettisin sitä muuten lopun elämääni. Aika ei ehkä ole se kaikkein paras - mutta ei varmasti huonoinkaan.

Lähes 100-vuotias talovanhus on päässyt myös Mauri Kunnaksen ikuistamaksi :)

Marttilankatu ei ole vanhan Vammalan pääkatu, Puistokatu on. Marttilankadulla on kuitenkin säilynyt vanhaa rakennuskantaa, jota on vasta viime vuosina herätty arvostamaan ja kunnostamaan. Herra Hakkaraisen talo ja Pukstaavi vetävät ulkopaikkakuntalaisia ja toivon niiden kävijöiden löytävän myös minun puotiini.

Tästä alkaa taas uusi aika. Oman puodin aika. Toivon tietysti, että se on pitkä ja menestyksekäs, mutta jos ei olekaan, niin onpahan tämäkin kunnolla koetettu.

Nyt alkaa puodin laitto! Maalia sinne, kalusteita tänne! Tähtään avajaisiin kesäkuun puolivälin tienoilla.

Operaatio Työhuoneen Ulkoistus

Eilen se iski: ahdistus. Työhuoneahdistus. Tai paremminkin työhuonekaaosahdistus.

 

Työhuoneeni ei ole enää vähään aikaan pysynyt yhdessä huoneessa, oven takana. Se on pikku hiljaa vallannut koko yläkerran. Valtava Petteri Punakuono kesälomailee vierashuoneen vuodesohvalla, aulasta on tullut valmiiden tuotteiden varastoni ja ne keskeneräiset ovat vallanneet työpöydän, silityslaudan päällisen, työhuoneen toisen tuolin, lattian ja osa tuppaa vaeltamaan keittiöönkin puuhellan päälle. Puhumattakaan materiaaleista.

 

Työhuone kävelee vastaan jo yläkerran portaissa.

 

Tytöt alkavat olla niin isoja, että he saisivat muuttaa yläkertaan. Mutta ensin on tehtävä remontti loppuun: aula on vielä kesken ja kylpyhuone on aloittamatta. Ja se pahuksen portaiden kaide on edelleen raakalautainen tilapäisversio. En enää pysy kärryillä, monettako vuotta.

Mutta eihän tänne mahdu Remontti-Reiska tai Remppa-Rane!

Ipanat seuraavat kaaoksen keskelle perässäni kantaen mukanaan omat lelunsa. Penkovat tilkkutynnyriäni ja lanka-arkkuani, levittelevät napit pitkin. Minun työpäiväni ovat taas kuin varkain venähtäneet 14-tuntisiksi ja pidemmiksikin, en osaa lopettaa.

Eilisaamuna mittani tuli täyteen: tässä ei ole järjen hiventä! Tämän pitäisi olla perheemme koti.

Niinpä rummuttelin maailman tehokkainta viidakkorumpua taas kerran. Heti alkoi tapahtua! Operaatio Työhuoneen Ulkoistus on alkanut!

Sangen mobiili työhuone

Taitaa viimeaikaisten blogipäivitysten valossa näyttää siltä, että täällä vain hitsataan kleinbussia ja ratsastellaan? On täällä ommeltukin. Mammalomalla olen kiikuttanut koneita ja muita tarvikkeita taas keittiön pöydän ääreen ja käyttämätön työhuone on pikku hiljaa ajautunut järkyttävän kaaoksen valtaan.

Keittiössä ompelu onnistuu ipanoidenkin kanssa. Kehto roikkuu katosta vieressä, samalla voin päivittää nettikauppaa ja kuunnella kannettavalta radiota.

Mobiili silitysasema on olohuoneessa.

Olen saanut tehtyä läjän hiuspantoja...

... Pirkko-pipoja keväisen pastellisävyisinä...

 

... jokusen tilaustyön...

... ja tietysti keppihevosia ja niille suitsia, ruusukkeita ja sirkustöyhtöjä.

 

Työhuoneelle on kuitenkin ikävä. Vaikka ipanat tuppaavat valtaamaan senkin ja omasta rauhasta voi vain haaveilla...

... sotkut kuitenkin pysyvät sen ovien sisäpuolella ja keskeneräiset työt voi jättää niille sijoilleen.

Nyt raivasin ja siivosin työhuoneen taas. Löysin tällä paikkakunnalla lopettaneen vauvantarvikeliikkeen viimeisistä poistotuotteista vauvankorin. En ole nähnyt moisia kuin amerikkalaisissa elokuvissa, Moses Basketiksi niitä jossain kutsuttiin ja muistan silloin miettineeni, miksei niitä saa Suomesta. No nyt sai.

Ostin siis Moses Basketin työhuoneeseen. Siihen löysin kirppikseltä värikkään vaunulelun ja virkatun peiton. Peitto selviytyi kuin selviytyikin pesukonekäsittelystäni ja sopii juuri koppaan. Pohjalle ompelin ohuen, mutta jämäkän patjan päälle pehmeän ja helposti pestävän petauspatjan.

Isoäidin neliöitä. Ihanan värikäs, ihanan epätäydellinen!

Ompelin koristeeksi vielä pari kangassydäntä.

 

Jospa pikku hiljaa pääsisin ompeluksineni takaisin työhuoneeseen.

Paikoillanne, valmiit...

Raivasin työhuoneen joulukaaoksen jäljiltä. En ole tämän vuoden puolella vielä ommellut kuin nettikaupan tilauksia. Sen sijaan käsityöyrittäjän pakolliset (tylsät) vuodenvaihderutiinit on tehtynä: inventaario, puhtaaksikirjoitetut ajopäiväkirjat ja loppuvuoden kuitit kiikutettu kirjanpitäjälle. Minulle tämä puoli yrittäjyydestä on tervanjuontia.

Nyt voin hyvillä mielin alkaa suunnitella tätä vuotta toden teolla. Tapahtumia olen jo varannut niin innokkaasti, että joillekin viikonlopuille onnistuin jo tuplabuukkaamaan. Suunnitelmallisuus ei todellakaan ole mun vahvin puoleni...

Pian saan aloittaa kesäkauden tuotteiden ompelun. Aurinko putkauttelee mieleen uusia ideoita, katsotaan moniko niistä päätyy myyntipöydille asti.

Ennen kuin pääsen kunnolla ompelemaan, pitää tehdä kangastilaukset. Mitäs sanotte tästä?

Entä tästä?



Hmmm, valintoja, valintoja...

Vielä...

Nyt tekisi mieli jo lipsua työhuoneelta talliin. Vielä en kuitenkaan voi, sillä keppihevosia puuttuu vielä monesta pukinkontista. Kahvia ja buranaa, niillä käy keppihevospaja.

Vielä hetki työhuoneella ja Joulutorilla, sitten aion nukkua.

Työhuone & sairastupa

Olen saanut komennettua itseni yhä tiiviimmin tallista työhuoneelle. Kuukauden päästä pitää olla lähes kaikki Joulutorille mukaan lähtevät myytävät valmiina. Vaihdoin työhuoneelle toisen radion, josta kuuluu muitakin kanavia, kuin yksi. Wanhan radioaparaatin ainokainen kanava alkoi käydä masentavaksi, se oli joku paikallinen iskelmäkanava. Ei ihme, jos Suomi johtaa itsemurha- ja masentuneisuustilastoissa, jos moista jatkuvasti kuunnellaan! Viimeinen pisara oli, kun joku Humppa-Jani ruikutti parvekkeella tupakki huulessa lätkimään lähteneen perheensä perään. En tiedä kappaleen tai sen esittäjän nimeä, mutta kovasti pärjäsi tuon kanavan toiveäänestyksissä. Nyt kuuluu taas piristävämpääkin, kuten vaikkapa Kings of Leonin Sex on Fireä tai Beatlesin Twist and Shoutia. (Otson syntyessä soi joku Beatlesin kappale, josta muistan vain, ettei se ollut Hard Day's Night - olisi sopinut tilanteeseen - mutta taitaisi sopia tämäkin.)

Työhuone uhkasi joutua kaaoksen valtaan, sillä siellä on nyt hirmuinen määrä kaikkea keskeneräistä. Myös valmiiden pinot alkavat kasvaa. Niinpä laajensin tilapäisesti yläkerran aulan puolelle, johon kerään kaikki Joulutorille valmistuneet.

Nyt juuri keskeneräisinä kurkistelee tällaista porukkaa.

Viime viikoksi olohuone on muuttunut sairastuvaksi. Minä olen vaihtanut elokuvia dvd-soittimeen, mitannut kuumetta ja tropannut potilaita.

Minä onneton puolestani onnistuin kivihommissa jättämään nimettömän kahden kiven väliin. Painavia ovat, tosiaan. Onneksi ei mennyt peukalo, tällä kädellä ompelu ja muut hommat onnistuvat vielä.

Päivät ovat muuttuneet pimeiksi. Pimeyttä vastaan virittelin tähdet ikkunoihin. Marraskuu on tullut, tuttuna taas. Käsityöyrittäjänä täynnä joulukiirettä ja jännittävää hulinan odotusta, äitinä kulkutautisten hoivaamista, hevostyttönä hirvestäjien välttelyä ja otsalamppujen virittelyä, naisena glögiä, kynttilänvaloa ja kainaloon käpertymistä.