keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Ruosteessa

Miehen ei tarvitse miettiä, mitä talvilomallaan tekisi. Kleinbus kaipaa sen verran huomiota ja hitsikonetta. Aika surulliset ovat näkymät nyt.







Mutta etenee se. Ruostepitsi vaihtuu kiiltävään, kovaan peltiin. Pala kerrallaan.

Mun pitää tällä viikolla tehdä päätös telttakatoksen kuosista ja väristä (auto säilyttää alkuperäisen värinsä) ja laittaa tilaus maailmalle. Pilkkuja, raitaa vai piparkakkureunusta... siinäpä pulma!

perjantai 21. helmikuuta 2014

Tervetuloa, Betty!

Betty on vieraillut meillä pariin otteeseen aiemminkin. Nyt se tuli Okun ja Viljamin riemastukseksi taas joksikin aikaa. Hevoset muistavat vanhat ystävänsä, joten Bettykin voitiin taluttaa suoraan kuljetusvaunusta tarhaan. Ruunat toivottivat sen tervetulleeksi hörisemällä ja haistelemalla.

Ensimmäinen yö tallissa sujui rauhallisesti ja tarhassakin on ollut rennot tunnelmat.





Nyt on tallissa taas hetken aikaa pieni, pörröinen poni. Tervetuloa, Betty!

tiistai 18. helmikuuta 2014

Menneen talven lumia

Täältäkin ovat lumet jo huvenneet, mutta tammikuun lopulla ehdittiin hetki nauttia talvesta. Tänäkin vuonna jäädytettiin pieni luistinrata talon päätyyn, tallin ylisiltä laskettiin mäkeä ja kaikki kolme ipanaa hiihtivät pelloilla. Lyhyeksi jäi talviurheilukausi, jos se jo tähän loppui.






maanantai 17. helmikuuta 2014

Okun kanssa

Tällä hetkellä Oku saa olla hetken tauolla minun mammalomaillessani, mutta tässä on alkuvuoden kuulumisia ajalta ennen lomaa.


Edistysaskelia on taas ollut niin monta, etten tiedä, mistä aloittaisin. Suurimmalle osalle hevosharrastajista nämä ovat itsestäänselvyyksiä, mutta me olemme tehneet töitä jokaisen eteen. Esimerkiksi se, että voin harjata ja laittaa Okun kuntoon sisällä hoitokarsinassa Viljamin jäädessä tarhaan tuntuu uskomattomalta. Vielä uskomattomammalta tuntuu, että Oku antaa tehdä kaiken rauhallisena - vain talliin sisälletulo on vielä vaikeaa. Saan laittaa Okulle mitä vain varusteita, myös sen aikaisemmin kammoamat pintelit.

Okun kierrokset nousevat tallista ulos tultua. En nouse tällä hetkellä sen satulaan suoraan, vaan juoksutan hetken aluksi, jotta se saa purkaa hermostuneen energiansa turvallisemmin.


Video antaa juoksutuksesta oikeamman kuvan, kuvan perusteella voisi luulla seesteisemmäksikin puuhaksi. Aluksi pukkeja tulee vielä enemmän, videossa on jo hetki verrytelty. Liinan kanssa saatan työskennellä Okun kanssa muutenkin maasta käsin, riippuen aivan sen kulloisestakin tilasta. Joskus talutan ja harjoitan komentoja maasta: seis, peruutus, käännöksiä, eri askellajit.

Okun ollessa hermostuneimmillaan on paras vain antaa sen juosta pahimmat höyryt ulos ja rauhoittua. Raippaa en vielä voi harjoituksissa käyttää, mutta siihenkin on alettu totutella pikku hiljaa, eikä raipan mukanaolo saa Okua enää suunniltaan. (Oikeasti raipalla ei kuulu lyödä hevosta, vaan se on hyvä lisäapu varsinkin maasta työskennellessä: hevonen erottaa sen liikkeet paremmin ja reagoi niihin terävämmin, kuin epämääräisempään käden tai liinan liikkeeseen. Oku on ilmeisesti saanut jossain vaiheessa tutustua raippaan ihan väärässä käyttötarkoituksessa, niin paljon se sitä pelkäsi.) Kentällä työskentelyyn en ole raippaa vielä ottanut ollenkaan mukaan.

YouTubesta, täältä, voit katsoa videon juoksutuksesta. En jostain syystä saa liitettyä sitä suoraan blogiin.

Tokenihan se taas, kun sai hetken juosta. Rentoutui niin, että satulaan on turvallista kavuta.


Ratsaille noustua menen hetken käyntiä ja sitten annan Okun taas purkaa jännitystä juoksuun. Yleensä tässä vaiheessa tulee vielä muutama pukki.


Parin haukihypyn jälkeen päästään töihin ja keskittymään. En yritä vielä juurikaan koota Okua, juoskoon pitkänä, kunhan korvat ovat hörössä ja suunta ja vauhti minun päätettävissäni. Ratsastan kaikissa askellajeissa, kaarevia uria, pysähdyksiä, peruutuksia, taivutuksia. Hassua, että Oku tekee nykyään mielellään kaiken, mitä vain keksin pyytää, kunhan avut vain ovat selkeät. Se ei enää hermostu edes, vaikka ei heti ymmärtäisi, mitä siltä pyydän. Eikä se ole tässä vaiheessa ratsastusta enää mennyt lukkoon. Yhteys hevosen ja ratsastajan välillä ei enää pätki, se säilyy.


Lopuksi teemme aina pienen maastolenkin. En malta olla laukkaamatta loivaa ylämäkeä, sillä Okulla on varmasti maailman ihanin laukka!


Kotipihaan tullaan käyntiä, ohjat pitkinä. Pihaan kaartaessa Oku aina tarkistaa ensimmäisenä, onko Viljami vielä tarhassa. Ratsailta noustua Oku saa herkkuja, kehuja ja taputuksia. Se vaikuttaa puoli metriä itseään korkeammalta, niin liikuttavan pollea se on.


Nyt kun olemme päässeet eroahdistuksen herroiksi ja itse ratsastuskin alkaa sujua, olen miettinyt pääni puhki, kuinka lievittää ratsastuksen alkujännitystä Okulta. Että se olisi jo ratsaille noustessa siinä (melko) rennossa tilassa, mihin päästäkseen sitä nykyään pitää juoksuttaa. Että se huomaisi, että minun ratsaille nousuni ei enteile liian suuria vaatimuksia, joita se ei osaa täyttää ja vielä vähemmän väkivallan uhkaa ihmiseltä.

Olen noussut Okun selkään tarhassa, ilman satulaa ja suitsia. Molemminpuoleisena luottamusharjoituksena.


Taskussani minulla on harja ja Okun rauhoituttua paikoilleen rapsuttelen sen niskaa ja harjailen harjaa. Siitä se pitää erityisesti. En tiedä, onko tässä mitään järkeä, mutta minusta vain tuntuu, että tätä me tarvitsemme: rentoja hetkiä ilman mitään erityistä tarkoitusta. Yhdessäoloa tallissa, tarhassa, maassa ja ratsailla.

 

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Ipanajuhlaa

Ipanat saivat kutsun kaverisynttäreille, kerrankin kaikki samoihin juhliin! Noudettiin vielä kotoa ja palautetaan illansuussa. Niin - tai siis kolme isointa ipanaa :D Miehen kanssa olemme olleet kahdestaan - ilman ipanoita siis - viimeksi vuoden 2012 elokuussa. Nyt meinasimme päästä taas. Hyvin kelpaa kyllä rauhallinen kotipäiväkin, eiköhän me vielä treffeillekin ehditä.
 

Päivän sankarittaren paketteihin käärittiin mm. ompelemani balettikassi saajan lempivärissä.


Hauskoja juhlia ja onnea sankarittarelle

lauantai 15. helmikuuta 2014

Ihan pieniä ompeluksia ja mööpleerausta

Viime aikoina varsinkin makuuhuoneessa on vähän mööpleerattu, joten kurkistetaan peremmälle. Kannoin naulakon alla majailleen rekin varastoon ja laitoin siihen hoitopöydän, aivan lämpimän muurin viereen.


Ompelin hoitopöydän yläpuolelle naulakon hyllynreunaan viirinauhan.



Katsokaas, minkä aarteen löysin vähän aikaa sitten kirppikseltä: vanhan ensisängyn! Siinä on joskus ollut pyörät alla, sillä jaloissa on sen näköiset metalliosat. En tiennyt, tulisiko pikkusängylle enää käyttöä, mutta 15 euron hintaan se kannatti pelastaa talteen. Nyt vain puhdistin sängyn ja Mies kiinnitti pohjan uudestaan (tämä toimenpide kannattaa tehdä kaikille vanhoille aarteille, sängyille ja vaunuille, vaikka vaikuttaisivatkin tukevilta). Pyörät siihen voisi taas laittaa jossain vaiheessa alle.


Sänkyyn pitäisi ommella pinnasuoja, mutta ajattelemaani kangasta olikin jäljellä liian pieni tilkku enkä osaa valita toista. Täytyy vähän tuumailla. Siihen saakka virittelin reunasuojaksi lampaantaljan.


Ompelin muutaman pehmosydämen ihanimmista retrokankaista.


Pienen sängyn löydyttyä makuuhuoneeseen kehdolle on ollut käyttöä olohuoneessa ja keittiössä. Kehdon reunaan ompelin myös viirinauhan. Täällä keittiön puolella olen pieniä ompeluksia vähän ehtinyt ommellakin. Ihanan kodikas meininki, kun kehto keinuu katosta ja puuhellassa rätisee tuli. Työhuoneella ehtii puuhata taas sitten joskus.



tiistai 11. helmikuuta 2014

Mammalomalla

Hetkeksi aikaa menee taas elämä ihanasti sekaisin, mammaloman puolelle. Onnea ja rakkautta, parasta maailmassa.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Possu Orf näköradiotähtenä

Halusin yllättää teidät blogin lukijat kuvaamalla tallista muutaman videon, mutta eihän tämäkään mennyt kuin Strömsössä... Jostain syystä blogger ei suostu lisäämään yhtä videota enempää. Siispä tässä on todistusaineistoa vain jääräpäisestä possusta :D


YouTubessa on kuitenkin monta eläinvideota lisää Ahdin tilalta, täällä. Täytyy jatkossakin kuvata ja lisätä tuonne. Harjoiteltavaa kuvauksen saralla mulla vielä riittää, mutta jostakinhan täytyy aloittaa.

lauantai 1. helmikuuta 2014

5-vuotias - Ahdin tila ja minä, yrittäjä!

Tänään tuli kuluneeksi viisi vuotta Ahdin tilan perustamisesta. Viisi jo! Enpä tuolloin viisi vuotta sitten hevostallia perustaessani arvannut, mihin tie yrittäjänä vie. Enkä arvannut, että kyydissä olisi salamatkustaja; samppi syylarissa ja toukka tankissa. Raskaus käänsi yrityksen suunnan käsitöihin, Aretta-vauva kantoliinassa Tallipihan myyntitapahtumiin ja lopulta Vahdin talon puotiin.

Yrityksineen, remontteineen ja lapsineen kovia vuosia, tiukkojakin vuosia, mutta voi, miten täysiä ja onnellisia! Pois en vaihtaisi ja eteenpäin aion jatkaa. Kiitos teille kaikille koko matkan mukana kulkeneille tai matkan varrelta kyytiin hypänneille!



Yrittäjä ei tänään juhli, vaan potee migreeniä. Paavo on parasta lääkettä.

Juhlistetaan yhdessä vaikka blogiarvonnan merkeissä pirteämpänä päivänä :)