Hevosharrastus on ryöstäytynyt meillä täysin käsistä. Huonompiinkin asioihin voi elämänsä tuhlata, joten olemme päättäneet nauttia tästä hulluudesta täysillä. Siispä eilen kaarsi pihaamme taas hevoskuljetusvaunu.
Vaunusta kopsutteli pihaan 20-vuotias shetlanninponiherra Roki. Roki on asunut viime vuodet aikuiskodissa, joten sen sopeutuminen lastenponiksi on arvoitus. Tuntuikin hyvältä saada Roki ensin meille koeajalle.
Rokin ensimmäinen tulikoe odotti kuitenkin heti vaunusta päästyä: muiden hevosten tapaaminen. Roiskis vaan, poni laitumelle! Okuun luotan ja Viljamin metkut tiedän. Poju taas on ollut laumassa alistuva. Suurin kysymysmerkki oli, miten orimainen Humu ottaa tulokkaan vastaan.
Ensin paineltiin laukkaa ympäri laidunta: kaikki yhdessä, pareittain, kaikki erikseen, joku eksyen tarhaan - vauhtia, vinkunaa, hirnuntaa, pukkilaukkaa ja tömisevää tannerta!
Poju ja Viljami näyttivät saavan suurimmat hepulit uudesta tulokkaasta, joten telkesimme ne sekoilemaan keskenään tarhaan. Oku ja Humu taas näyttivät vain haluavan haistella ja pian tilanne laitumella alkoikin rauhoittua.
Humu oli myyty. Se löysi ilmeisesti tarkoituksen elämälleen ja elämänsä rakkauden ja adoptoi Rokin. Se suojeli Rokia silloinkin, kun Poju yritti ehdotella pikkuponinajoleikkiä. Iltaan mennessä laitumelle oli muodostunut kaksi laumaa: Oku, Viljami ja tulokasta epäluuloisesti vahtiva Poju sekä omissa oloissaan laiduntavat Humu ja Roki.
Ensimmäinen yö sujui rauhallisesti ja aamulla Mies löysi Humun makailemasta tarhan nukkumapaikalta vierellään vahtia pitänyt Roki. Pojukin näytti luopuneen ajoleikeistään ja tyytyi luimimaan epäilyttävän pienelle kaverille.
Tänään seurasi Rokin toinen tulikoe. Hain sen laitumelta ja päästin lapset harjoineen sen kimppuun. Kaikki osapuolet nauttivat. Lapsille tuli tappelu, kuka saa putsata kaksi kaviota, kun kahdelle muulle jää vain yksi. Roki otti vastaan rapsutukset ylähuuli pitkällä eikä välittänyt kinasteluista.
Harjauksen jälkeen Aurora nousi satulaan. Ihan putkeen ei ensimmäinen koeratsastus mennyt, sillä Roki protestoi nousemalla useaan kertaan pystyyn. Tyttö pysyi satulassa kuin takiainen. Välillä mentiin oikein mukavastikin.
Ilman ratsastajaa Roki oli kuin ihmisen mieli (onpa muuten hölmö sanonta, mutta tiedätte, mitä tarkoitan). Itse epäilen, että Rokia sattuu jonnekin. Olisiko se edellispäivän laidunriehumisissa loukannut itsensä? Venäyttänyt jotain selästä? Samaa epäili omistaja, sillä pystyynhyppiminen ei ole kuulunut Rokin repertuaariin aikaisemmin. En kuitenkaan löytänyt aristavaa kohtaa ja ilman ratsastajaa poni kulkee kauniin puhtaasti, joten jatketaan tutkimuksia huomenna.
Nyt tarvitaan kaikki peukut, että sydämellinen pieni inkkariponi saadaan kuntoon ja kotiutumaan. Tämä on juuri sellainen pollemaisen ihana jääräpää kuin shetlanninponin kuuluukin olla.