sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Käsityövuosi 2017

Käsitöiden näkökulmasta vuosi 2017 oli minulla katovuosi. En muista, milloin olisi viimeksi ollut näin luovuus hukassa ja into kateissa.

Alkuvosi meni sairastuneita hevosia hoitaessa. Halvaantunut Roki tarvitsi hoitoineen paljon aikaa ja tietysti koko lauma, vaikka muilla tauti olikin lievempi. Akvaariota riivasi sitkeä pilkkutauti ja vesi vaihdettiin osittain joka toinen päivä ja kanalassakin sairasosasto oli koko ajan kansoitettu. Helmikuussa aloitin uuden työn puhelinmyyjänä ja en tiedä mistä onnistuin repimään päättäväisyyden opiskella myyntiä myös itsekseni. Kannoin kirjastosta vinot pinot myynti-, markkinointi- ja puhetaidon kirjoja ja luin netistä joka linkin, jonka myyntityöstä löysin. Se oli kamalaa, mutta palkitsevaakin aikaa. Puhelinmyynnin aloittaminen 45-vuotiaana ei ole ihan helppo juttu ja sain koko ajan potkia itseäni jonkin kynnyksen yli, mutta olin päättänyt oppia. Ja opin! Vaihdoin firmaa lehtimyyntiin ja työ alkoi tuntua kivaltakin.

Kevään korvalla alkoi käsillä olla taas aikaa. Pengoin lankavarastojani ja aloin neuloa. Ensin pitkät kirjoneulesukat itselleni:



Sitten samalla inspiraatiolla Auroralle:



Ja vielä yksi pari Aretalle:



Yhden pienen tilaustyön kevään aikana ompelin: kaksi essua. Samoilla langoilla sitten taisikin kone olla loppukesän :D Eniten kone tikkasi hevosten loimien korjausta.


Yksi inspiraatio sentään iski kesällä. Kirppisreissuilla minulle olivat huhuilleet kauniin väriset miesten paidat. Monessa oli kulumaa kauluksessa ja hihoissa, mutta miten kauniin värisiä! Halusin tehdä niistä itselleni hameen.


Kiva siitä tulikin ja kesällä tuli pidettyä paljon. Tämän alle sopii nätisti tyllialaushamekin, sen verran kellohelmainen ja runsas tästä tuli. Ihan lemppari farkkutakin ja vanhojen bootsien kanssa.


Kesällä innostuin opettelemaan virkkausta. Olen siinä kamalan hidas enkä todellakaan taitava, ohjeetkin on mulle ihan hepreaa enkä tiedä mikä on mikäkin silmukka. Tämä kukka on osa jättiurakkaa, jonka aion tehdä vielä loppuun. Olisikohan sen valmiiksi saattaminen mun uudenvuodenlupaus?


Loppusyksystä ripustin luurit naulaan ja virittelin verkkoja sijaisperherintamalle. Mitään niihin ei tarttunut, joten joulunajan myyntitapahtumat alkoivat kutsua. Niihin tein käytetyistä hevosenkengistä tallitontun ovia.


Täytyy myöntää, että ompelukoneen ääreen sain patistaa itseäni. Se olisi ehkä saattanut jopa jäädä (harkitsin joulumyyjäisiä ihan tonttuovi-pipari-kuivakakku-linjalla), mutta olin jo kesällä luvannut ommella pari heppaa jouluksi.


Siitä se taas lähti ja ompelun ilokin löytyi. Tein heppoja ja varusteita. Päivitin kaikkien kaavojakin.



Ihan uusina ompelin yksisarvisia. Näitä en yrityksen aikana uskaltanut tehdä, sillä pelkäsin tuon sarven olevan liian heikko leludirektiiveihin. Ehkä olisi pitänyt olla rohkeampi, sillä nämä otettiin ilolla vastaan.


Jouluturneen myötä ompelublokki on selätetty ja nyt pitkästä aikaa olisi intoa ommella vatteita itselle ja ipanoille. Täytyy päästä kangaskaupoille, sillä omat kangasvarastot ovat tyhjät.

torstai 28. joulukuuta 2017

Sisustuslehtijoulu - se todellisuusversio

Tänä vuonna tuntui olevan loputtomasti aikaa ennen joulua. Ja kyllähän sitä olikin yrittäjäaikoihin verrattuna ruhtinaallisesti!


Leivoin hirmuisen määrän kuivakakkuja ja monen monta piparitaikinaa. Iso osa piparkakuista syötiin taikinana, mutta paistoon astikin päätyi muutama.


Löysin kirppiksiltä ja kaupoista kaksi uutta joulukylää, jouluveturin, maanisen musisoivan pukin ja muutaman uuden joulutalon. Ja tietysti jokusen hullun kuusenkoristeen.




Lahjojen paketointikaan ei jäänyt viimeisen yön valvojaisiin ja tästä hommasta nautin pitkästä aikaa. Pieni, karvainen avustaja on tuore tulokas, kesällä syntynyt kissanpentu Miiru.


Teinikissan ollessa talossa kuusenkoristeluteemana on särkymättömyys. Lasikoristeet ja lametta jäivät aarrearkkujen uumeniin tänä vuonna.


Lunta saatiin maa valkoiseksi asti vähän ennen joulua. Tallissa on nyt Pojun ja Humun lisäksi loppukesästä meille muuttanut pikkuheppa Mauri.


Jouluaattona hepat saivat taas ikiomat joulukuuset. Hevosen hengitys tuoksuu ihanalle pitkään kuusijuhlien jälkeen.


Jouluna ei päästy ratsastamaan, sillä Pojulta lähti kenkä. Mutta heti joulun jälkeen kelpasi käydä taas lenkillä. Sain joululahjaksi pienen kameran ja kokeilin sitä ratsastuslenkillä. Onnistuin tallentamaan muistikortille vakuuttelua Miehelle, että tätä on ihan simppeli käyttää, ähisevän satulaannousun ja tunnustukset bataattilaatikon ja konvehtien syönnistä ja Pojunkaan satulavyö ei ihan normireikiin yltänyt. Muistikortilta sen sijaan loistavat poissaolollaan Kolkuntien kiitoravit ja luminen laukkamäki.


Ja voi itkujen itku, ehdittiin vielä yhdet hautajaisetkin tälle joululle: Taisto kuoli jouluaattona. Pieni, rakas, urhea taistelukala. Miten näihinkin sintteihin kiintyy... Taisto tunnisti ihmiset ja sillä oli selvästi ihan oma luonne. Ihmeellinen on tämä pallo kaikkine elämineen.


Possu Orf sai aattoherkuksi hunajamelonia. Orf on ollut meillä jo viisi vuotta.


Aattona pöytä oli täynnä perhettä ja läheisiä, joulupäivänä puolestaan meille rantautui flunssa. Humu alkoi ontua toista etustaan ja yksi kanoista joutui nokituksi. Kanamity Jane saikin yksityishuoneen kanalassa ja näyttää onneksi toipuvan siellä hyvin. Joulumusiikkia, hyvää ruokaa, herkkuja, yhdessäoloa. Tämän lauman kanssa pakettiin kuuluu myös lähes jatkuva sairasosasto ja huoli. Mutta elämäähän tämä, kaikkineen.

Aaton paras hetki on aina, kun ipanat ovat nukahtaneet ja elukat on hoidettu yöpuilleen. Minä pääsen Miehen kainaloon sohvalle leffan ja konvehtirasian kanssa. Miiru-kissa on ilahduttavan sosiaalinen ja hellyydenkipeä, joten samalta sohvalta kuuluu nyt ihanan kodikasta kehräystä.


Meillä joulunaika jatkuu vielä loppiaiseen. Silloin itämaan tietäjät lopulta löysivät perille lahjoineen. Minusta vain tuntuu tylyltä julistaa joulu päättyneeksi heti joulunpyhien jälkeen ja jättää tietäjä-parat yksin vaellukselleen. Tästä ei ole kiire pois.

maanantai 18. joulukuuta 2017

Vielä kerran Tallipihan Joulussa

Minun jouluinen myyntikiertueeni päättyi viikonloppuna Tallipihalle. Olin molempina päivinä taas Suklaapuodin ja Hohde-joulukaupan välissä tallin edessä. Piha oli tänä viikonloppuna täpötäynnä kauppiaita - ja asiakkaita :) Tallipihan joulu on auki vielä aatonaattoon 23.12. asti, joten hyvin ehtii vielä poikkeamaan tähän Tampereen jouluiseen helmeen!

Hyvä mieli jä tästä joulukiertueestani. Ihan sopivasti torimuijan elämää näin tauon jälkeen, nyt muistan taas arvostaa siistejä sisätöitä :D Parasta olivat taas kohtaamiset ja tietenkin lämmitti keppariasiakkaiden palaute:

- Sä teet Suomen kauneimmat kepparit!
- Meillä on sun keppari ja se on pysynyt tosi hyvässä kunnossa kaksi vuotta.
- Meidän tyttö nukkuu sun kepparin kanssa.
- Kellään muulla ei oo näin tukevia ja ryhdikkäitä.
- Kukaan muu ei tee samanlaisia.
- Nää on kaikkein kauneimpia!

Nyt kepparitehdas kuitenkin taas sulkee ovensa toistaiseksi. Uutta kiertuetta pukkaa kuitenkin varmasti joskus.

Nyt pidän pienen loman ja teen kotona roikkuvat hommat pois. Satulaankaan en ole juuri ehtinyt ja Poju tuijottaa pian olkkarin ikkunaan tarhan aidan takaa reiän. Lenkkiä olisi vailla. Parin viikon päästä, ensi vuoden puolella, on luvassa sitten ihan uudet kuviot. Käväisin nääs pika-aikataululla työhaastattelussa ja ihan uutta, kivaa työjuttua on luvassa :)







Miljoonat kiitokset teille kaikille joulukiertueella kohtaamilleni ja kaunis kiitos varsinkin asiakkaille: vaikkei tästä hommasta liikoja tienaa, niin nyt on pukinkontissa kivat yllärit omille lapsille

perjantai 15. joulukuuta 2017

Tampereen Joulutorilla

Tänäkään vuonna mun ei ollut tarkoitus mennä Joulutorille, mutta niin vain sinne taas pariksi päiväksi päädyin. Viime vuonna olin yhden viikonlopun agenttitonttuna myymässä Vinkeen ihania heijastinliivejä ja tänä vuonna onni potkaisi fb-kisassa, joten ei näköjään joulua ilman Tampereen ihanaa Joulutoria. Olin torilla tämän viikon maanantain ja tiistain.


Tuo yläpuolen kuva on jo lähtöroudauksesta, mutta pakitetaan vielä maanantaille. Olin siis Tonttula 3 -mökissä, joka oli samalla paikalla suihkulähteen vieressä, kuin missä olimme Pajukannan tilan Anun kanssa ensimmäisenä Joulutori-vuotenamme. Viime vuodesta asti Joulutorilla on ollut Tonttula-mökkejä vaihtuville kauppiaille lyhyiksi jaksoiksi. Tämä onkin kiva tapa kokeilla joulutorimyyntiä sitoutumatta koko pitkäksi joulutoriajaksi. Viime vuonna "somistettu" mökki oli somistettu vain tuolla havu- ja valoköynnöksellä, joka on joka mökissä, mutta tänä vuonna parakkimaiset seinät oli lisäksi piilotettu kankaalla. Vähän hillitympää kangasta toivoisin, sillä myynnillisesti tuo sahalaitakuvioinen on aika haastava, se "imaisee" tuotteet sisäänsä, vaikka minullakin sentään isoja ja värikkäitä tuotteita on. Naapuritonttulalainen vietti myyntipäivänsä virittelemällä somistuskankaan päälle omia kankaitaan, sillä kynttilät katosivat kuin taikaiskusta sahalaidan syövereihin.

Mutta joo, kiva mökki tästä taas tuli :) Ja oma tuotevalikoimani on sen verran spesiaali (huomaa tämän vuoden rönsyilemättömyys!), ettei ole tarvetta pysäyttää satunnaisia ohikulkijoita, vaan juuri se ikioma, pieni kohderyhmä.




Tampereen Joulutori on ihana: valot, tuoksut, musiikki, kauniit rakennukset ympärillä, tunnelma! Tämän vuoden uutuuskoriste, kuusiportti, oli juuri mökkini kohdalla. Siinä otettiin hurja määrä valokuvia ja bongasin ihkaekan kerran selfiekepin käytössä.




Joulutori on pullollaan herkkuja. Laadin itselleni aikataulun, että ehtisin maistaa kaikkia vain kahdessa päivässä: näkötornin munkkeja, Ohranjyvän lohikeittoa ja riisipuuroa, saksalaisia marsipaaniperunoita ja rahkamunkkeja ja vielä itselleni uusia tuttavuuksia, spiraaliperunoita. Ihan en tavoitteessani onnistunut ja rahkamunkit jäivät tältä vuodelta herkuttelematta, sen verran täynnä olin aikatauluineni :D Vinkki siis mahdollisille tuleville, uusille joulutorikauppiaille: ei eväitä mukaan!


Tästä tukka-asiasta mun täytyy tehdä joskus postaus :D Keepin ostin Tampereen kässämessuilta Carla Country Cottagelta ja se onkin ollut tosi kaunis, lämmin ja käytännöllinen.


Ekana päivänä olin niin keskittynyt herkkuihin ja tuttujen kauppiaiden ja asiakkaiden kanssa pitkän tauon jälkeen kuulumisten päivittämiseen, että sorruin shoppailurintamalla ainoastaan näihin Viipen mökin villasukkiin. Kotona ne olikin ihanaa vetää jalkaan ja herkkupäivän kruunasi oman poikasen tekemä piparitaikina.


Tiistaina maa oli valkoinen ja Aamulehti uutisoi lumikaaosta Tampereelle. Kleinari kulki mukavasti lumessakin ja pääsin näkötornin kahvilaan aamun munkkikahveille turvallisesti ja ajoissa. Ehdinpä vielä matkan varrelta kiepata henkkamaukassa hakemassa tämän supermuhkean kaulahuivin.



Herkkuja, tuttuja kauppiaita ja uusia tuttavuuksia, ihania asiakkaita ja lunta tulvillaan oli tiistai. Hain vielä turkisrukkaset joulutorikauppiaalta, sillä omat topparukkaseni olin unohtanut kleinariin ja se oli parkissa muutaman korttelin päässä.


Ihan parasta Joulutorilla mulle on ihmiset, varsinkin käsityöyrittäjät. Tuula on yksi heistä, jotka vain ovat jollain selittämättömällä tavalla sielunsiskoja. Eikä me näköjään edes kuvaa otettaessa maltettu olla hiljaa :D


Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin myös mun lyhyt joulutoripyrähdykseni. Illalla vähän jännitti, miten toriautoni liikkeelle saan, mutta nou hätä: sieltä se pörähti ja ohi kulkenut pikkutyttö huudahti: "Ihana!" On se! Matka parkista torille kesti, sillä Hämeenpuiston tukki valoihin pieneen ylämäkeen juuttunut rekka ja vielä enemmän sitä pällistelemään pysähtyneet kanssa-autoilijat. Selfiekeppejä en sentään nähnyt ja apuakin rekalla oli, joten lopulta matka jatkui.


Roudausta ja viime hetken fiilistelyjä. Raatihuoneen edestä oli pakko ottaa pari kuvaa, normaalisti tähän ei autoilla ole asiaa. On se komia!


Ja hei: te, jotka ette vielä ole käyneet Tampereen Joulutorilla, niin vielä ehtii käydä kauempaakin!