maanantai 6. kesäkuuta 2011

Kesää Tallipihan puodissa

Toukokuu tuntui pitkältä ja synkältä. Tallipihan elokuvakylä synkeine aiheineen ahdisti. En käynyt ollenkaan katsomassa Tallissa ollutta näyttelyä raakoine kuvineen. Kahvilassa olleet ajan, maisemien ja joukkojen kuvat riittivät minulle. Ei ihme, että sisällissota katkeroittaa edelleen ihmisiä - niitä, joiden koko elämään se on vaikuttanut. Jännityksellä odotan elokuvan valmistumista. En silti ole ihan varma, haluanko katsoa sen.

Nyt kesä on tullut ja aurinko paistaa. Ensimmäiset suomalaiset lomalaiset ovat vaihtaneet sandaaleihin ja löytäneet Tallipihan kahvilan terassille vaahteroiden katveeseen. Vuosikymmeniä vanhat syreenit tuoksuvat kesää. Tuoksu tulvii myös Vahdin talon puotiin, kun kassan takana olevan tuuletusikkunan avaa.




Kuskin ja Vahdin talot. Kahvila ja puoti. Näkymä Kuninkaankadulta on pysynyt lähes samanlaisena 1800-luvulta asti.



Poimin puotiin kimpun kieloja kesän kunniaksi.



Käsityötarvikkeisiin tuli uutuuksia: ihania nauhoja, joita myydään metritavarana. Käsityötarvikkeiden vanhalle paikalle järjestelin kesäleipurille houkutuksia.



Kesäkukat ja koivunoksat toivottavat tervetulleeksi Vahdin talon puotiin.






Summer holiday season started in Finland. After long, dark and cold winter there is colors, flowers and people in sandals and flipflops enjoying outdoor life at Stable Yards Cafe terrace.

Ei kommentteja: