sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Pitkästä aikaa ompelukoneen ääressä: tuttinauhoja

Voitteko kuvitella: sain joku aika sitten muovikassillisen vanhoja kangasnäytteitä! Kiitos vain lahjoittajalle, vaikkei hän taidakaan blogiani lukea.

Silitin kankaat ja ompelin niistä jo aiemmin pieniä viirinauhoja. Nyt käytin samoja kankaita myös tuttinauhoihin. Tämä tukeva sydänkangas on minulle mieluisin - kaikissa väreissä.


Sammakkokangas on uutta ja nallekuvioinen vanhoista koristetyynyn päällisistä. Koitan keritä viemään tuttinauhat puodille ensi viikolla, verkkokauppaan lisään ne tänään.


Pienin on alkanut nukkua jo välillä päiväunia kehdossaankin, joten niinä päivinä ompelukone surisee. Kantoliina antaa vapaat kädet sitten niinä toisina päivinä.


Tänä vuonna kankaiden hankkiminen on tökkinyt oikein urakalla. Löysin kesäksi ajattelemani mieleiset kyllä nopeasti, mutta sitten valitsemani T-paitakangas loppui tukusta ja maailmalta tilaamani puuvillat jäivät tullin haaviin. Yhden lähetyksen hukkasi posti. Nyt suurin osa on kotiutunut ja eilen sain lopulta uuden T-paitakankaankin tilaukseen. Jospa alkaisi syntyä jotain valmista taas...

Ei kommentteja: