maanantai 2. helmikuuta 2015

Mammalomaa ja mööpleerausta

Meillä meni taas joksikin aikaa elämä ihanasti sekaisin. Yritys pyörii siis hiukan normaalia verkkaisemmin, yrittäjän mammaloman tahtiin.
 

Sehän tarkoittaa myös sitä, että makuuhuoneessa mööpleerattiin taas. Laitoin hoitonurkkauksen tutulle paikalleen.


Ripustin hoitopöydän yläpuolelle sekä valmiina ostettuja että itse askartelemiani pompomeja. Vanhan naulakon reunaan ompelin retrokankaista viirit.


Vanhat tikkaat asustekuormineen saivat muuttaa ikkunan eteen vaatekaapin viereen.


Pienelle, vanhalle pinnasängylle on paikka minun puolellani sänkyä. Yöksi siirrän sen sänkyyni kiinni.



Kirppikseltä löytynyt pöllölamppu saa olla päällä yöt. Se on juuri sopivan himmeä ettei häiritse unia, mutta sen valossa näkee riittävästi yösyöttöihin.




Keittiö puuhelloineen ja kehtoineen on taas hermokeskuksena. Kannoin jo ompelukoneet työhuoneesta alakertaan.


Eilen Ahdin tila täytti yrityksenä kuusi vuotta. Päivä meni ohi vähän huomaamatta, uusinta tulokasta ihmetellessä. Poju-hevosesta tehtiin kaupat eilen, nyt se on minun.

Aika hyvä saldo tammikuussa: kaksi uutta perheenjäsentä, pienet varpaat ja suuret kaviot!

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa!! Taas piti puheesi ja vanhat ajankohdat paikkaansa...Onnea isoista ja pienistä varpaista!!

t.Salla

Jaana kirjoitti...

Hurjan paljon Onnea teille kaikille :)
niin kaunista jälleen kerran teillä :)

Lilli kirjoitti...

Paljon onnea uusista perheenjäsenistä! :)

-Lilli-

Anonyymi kirjoitti...

Heip, kerkesin taas vihdoin lukemaan blogiasi. Tsekkasin ny päivityksesi ja saamasi kommentit sit viimeisen kommenttini.
Voi mikä MiniVarpainen ja mikä Kavioinen/Turpainen. Onnea!!!
Nauti taas vauvelielämästä minkä ikinä pystyt,ja todellakin positiivisia energioita ja viboja täältä Sulle ja Pojulle. Hepat on HEPPOJA! Aina menee rahat(kaiken maailman kaiteet on ihan tyhmiä!), ja usein (ainakin hetkellisesti) hermot, välillä terveyskin ... traumoja jos toisiakin... Mut ei niist voi luopuakaan, ku ilman heppaturpeleita ei voi elää.
-paula

Katariina kirjoitti...

Paljon onnea!
Ihania kuvia :)

MarLi kirjoitti...

Kylläpä se teidän elämä hetkessä keikahtaa erilaiseksi :) onnea onnellisista uusista käänteistä!

Heidi kirjoitti...

Ihania kuvia, ihanaa vauva-arkea...

Jasmiina kirjoitti...

Kiitokset kommenteista teille kaikille <3

Täällä tosiaan elämä keikahtaa hetkessä. Kädet ja mieli ovat olleet täynnä, joten blogi on hetkeksi jäänyt vähemmälle. Pikku hiljaa taas mullistuksen jälkeen muutoksesta tulee arkea ja olotilasta normaali. Arki saa rytmiä.

Olen ehtinyt vauvanhoidolta ja sylittelyltä edelleen ratsastaa Pojulla ja työhommelitkin ovat vähän (hitaasti) edenneet. Väsyneenä, mutta onnellisena täällä siis elellään :)