Aplikoitu tilaustunika 5/5

Edellisestä marmatuspostauksestani huolimatta olen tyytyväinen: tämä viimeinen on ehdottomasti lempparini tämän erän tunikoista! Asiakas ei ole tätä vielä nähnyt, toivottavasti tämä on hänellekin mieluinen! Tässä on edellisen tapaan solmiamisnauhat kyljissä ja taskuja vain yksi. Kuviotoiveena oli satumetsä, jossa on peikko ja kaksi lasta (tyttö ja poika, iältään neljän ja kuuden kieppeissä). Laitoin peikon tanssimaan lasten kanssa ja aplikoin mukaan kärpässieniä ja leppäkertun, jotka tilaaja mainitsi mieluisiksi kuvioiksi. Viime viikon uutisista taisi tarttua peikolle Richie Samboran piirteitä ihan vahingossa :D

Nyt jätän tilaustunikat tuumaustauolle, en ota niistä tilauksia enää vastaan (paitsi jos eräs punatukkainen päättää tilata: sinulle olen jo luvannut :) Työjono on nyt lyhennetty mukavaksi. Tehtävää olisi puodille ja jo jouluakin ajatellen, mutta seuraavaksi keskityn omien lasten juttuihin. Luvattuja on sinnekin vaikka kuinka paljon: vaatteita lapsille ja nukeille ja huoneiden uudistukset. Nyt on niiden vuoro!

Yrittäjän kantapääkorkeakoulu

(tai apukoulu - en ole ole ihan varma)

Note to Self

Kuvittelin tässä vaiheessa vuotta pitäväni pienen loman. Viime aikoina olen kuitenkin tahkonnut yrittäjyyden oppeja kantapään kautta. Olen edelleen ommellut jopa 16-tuntisia päiviä. Tehnyt paljon työtä nollakatteella. Tunnen itseni niin tyhmäksi! Josko nyt olisin nämä oppinut?

1. Hyväntekeväisyys

Meitä pienyrittäjiä lähestytään keskivertokansalaista useammin erilaisilla hyväntekeväisyyspyynnöillä. Ei siinä mitään: parhaimmassa tapauksessa voi olla tukemassa hyvää asiaa ja saada samalla yritykselle positiivista julkisuutta. Ilman minkäänlaista julkisuuttakin mielelläni osallistun, sillä minusta meidän jokaisen velvollisuus on auttaa toisiamme, ja varsinkin heikommassa asemassa olevia. Joskus joudun kieltäytymään, sillä oma rahatilanne voi olla välillä todella tiukka. Yritykseni jäi niukasti tappiolla viime vuonna, eli maksoin muutaman kympin yrittämisen ilosta. Palkkaa en saanut ollenkaan ja niinpä hyväntekeväisyyteen ei aina liikene rahaa. Tämä on ok, sillä yritykseni on vasta alkutaipaleellaan ja kasvamassa. Jonain päivänä tulen vielä saamaan palkkaa.

Opetus: Osallistu valittuihin, itsellesi tärkeimmiltä tuntuviin kampanjoihin. Esimerkiksi sytomyssyjen ja nuppupeittojen ompelusta on jäänyt hyvä mieli, samoin tuntuu mukavalta että sienijakkarani piristää sairaalan lastenosaston leikkitilaa.

2. Kannattamattomat tuotteet

Käsityöyrittäjänä kehittelen koko ajan uusia tuotteita. Jotkut ovat hyviä heti alussa, joistakin saa toimivia pienen tuotekehittelyn jälkeen ja jotkut vain yksinkertaisesti ovat liian aikaavieviä, työläitä ja materiaalikuluiltaan liian kalliita valmistaa.

Opetus: Hio tuotteita, kuuntele asiakkaita ja kehitä työtapojasi. Tee sarjatyötä aina, kun mahdollista. Päästä irti kannattamattomista tuotteista, vaikka ne olisivat kuinka kivoja.

3. Ajankäyttö

Yrittäjyydessä on puolensa, enimmäkseen työ on intohimo. Kääntöpuolena on työ- ja vapaa-ajan sekoittuminen. Työpäivää on helppo venyttää iltaan ja yöhön, kun työn tekee kotona.

Opetus: Kukaan ei jaksa loputtomasti, lomattomasti ja vapaapäivättömästi työtä, vaikka se olisi kuinka mielenkiintoista. On ok tehdä välillä pitkääkin päivää, kunhan vastapainoksi välillä osaa pitää vapaapäivän. Kaikkia tilauksia ei ole pakko vastaanottaa!

4. Asiakkaat

Nautin käsityöyrittäjän työssäni ihmisten tapaamisesta, yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden. Kaikkia ei kuitenkaan voi miellyttää eikä kaikista pitää. Kaikkien kanssa ei kertakaikkiaan ole samalla aallonpituudella.

Opetus: Kaikille voi olla asiallinen ja ystävällinen, ketään ei tarvitse loukata. Jos huomaat olevasi täysin eri galaksissa asiakkaan kanssa, ohjaa hänet muualle. Jos otat tilauksen vastaan, seurauksena on kaksi tyytymätöntä: asiakas ja sinä itse.

Olen ommellut tilaustöinä aplikoituja tunikoita, vaikka olen todennut ne nollakatteisiksi ja aikaavieviksi. Olen pitänyt lopputuloksesta ja ajatuksesta, että ne tuovat iloa monille: niitä työasuinaan käyttäville ja varsinkin heidän kanssaan tekemisissä oleville lapsille. Yhden tunikan valmistamiseen käytän vähintään kaksi työpäivää, materiaalit maksavat n. 30 euroa. Lisäksi olen käynyt asiakkaiden luona suunnittelukäynnillä ja ottamassa mitat. Tolkuton määrä työtä ja alv:n jälkeen 55 euroa maksavasta tunikasta jää minulle n. 10 euroa. Se ei riitä edes yrityksen kuluihin noilta työpäiviltä.

Eräs asiakas halusi näitä tunikoita peräti kaksi. Minä otin tilauksen vastaan, tosin ilman aikarajaa: tekisin ne hiljaisena aikana ja omassa tahdissani. Selitin asiakkaalle myös hinnan ja kannattavuuden, hän kuunteli. Kävin kulkureittini varrella asiakkaan työpaikalla suunnittelukäynnillä ja ottamassa mitat.

Lopulta tunikat olivat valmiit. Asiakas oli ehtinyt sillä välin vaihtaa työpaikkaa toiselle paikkakunnalle. Hän ehdotti, että toisin tunikat hänelle kotiin loppusovitukselle. En sentään kotikäynnille nollakatteineni lähtenyt, vaan asiakas tuli luokseni. Odotin jännittyneenä asiakkaan reaktiota monen päivän palkattomasta vaivannäöstäni: hän tinkasi hinnasta! Olin sanaton.

Tämä oli minulle tärkeä opetus. Minä olen ammattilainen. Minun pitää asettaa rajat. Asiakas ei tehnyt mitään väärin, vaan minun ammattitaitoni oli puutteellinen. Mutta minä opin.

Noidenkin tunikoiden työpäivinä yritykseni tuotti tappiota, kun taas asiakas sai ihan normaalisti kuukausipalkkaansa. Miksi minä ajattelin olevani hänen kohdallaan velvollinen jonkinlaiseen hyväntekeväisyyteen? Noina päivinä olisin ommellut julmetun pinon nuppupeittoja tai sytomyssyjä, jotka menisivät taatusti tarpeeseen. Tai kalkinnut tallin loppuun. Tai ommellut hirmuisen keon avaimenperiä, joiden kate on plussan puolella. Tai pitänyt vapaata, katsellut lasten kanssa elokuvia ja vienyt talutusratsastukselle.

(Kuvien Derek Zoolanderilla ei ole asiayhteyttä sisältöön.)

Biljardipöytä kuplavolkkarissa

Mitä löytyykään, kun poikkeaa kirppiksellä kaukana kotoa ja kuplavolkkarilla? No tietysti silloin ostetaan biljardipöytä!

Minikokoinen sentään, mutta parkkipaikalla vietettiin muutama hikinen pakkaustuokio...

... kun toinen suuri löytö oli korttiteline. (Yrittääkö Joku Jossain vinkata mulle jotain tulevaisuudensuunnitelmia, kun näitä puotilöytöjä tulee (semi-)puodittomalle ihmiselle nyt aika paljon?) Lisäksi löytyi tuo kuvassa näkyvä puinen keltainen Kesti-kermapullolaatikko.

Kotimatkalle päästiin ja kuskin lisäksi Arettakin mahtui turvaistuimineen ja heppalöytöineen kyytiin.

Paloautopaita

Olipas ihanaa aplikoida välillä jotain pienelle pojalle! Tämä paita on tilaustyö. Toivottavasti käyttäjälleen mieluinen!

Pienet ballerinat

Ompelin viime syksynä Auroralle pikkulaukun balettitossuille. Nyt sellaiselle on tarvetta myös Aretalla.

Ompelin laukkuun vuorin kierrätyskankaasta.

Ensimmäisellä balettitunnilla jännittää...

... toisin kuin isosiskoa.

Lapset ovat huomanneet, että naulakoiden takana olevan liukuoven avaimenreiästä näkyy saliin.

Aplikoitu tilaustunika 4/5

Tämä tunikaessu on eri mallinen kuin aiemmat tekemäni. Etu- ja takakappale ovat kiinni toisissaan vain olkapäiltä ja kyljissä on nauhakiinnitys. Melko tumma väritoive ja vähän pelottavakin kuva-aihe, mutta iloinen tuli tästäkin kaverista.

Pitsihäät

13 vuotta sitten

Pietarilaisilla markkinoilla

Kävin tänään Tallipihalla Pietarilaisilla markkinoilla. Väkeä, vilinää, musiikkia, tunnelmaa ja värejä: viihdyin! Mukavaa oli myös kiertää kerrankin ihan rauhassa asiakkaana eikä kiireellä kesken puotivuoron. Tallin Vanhan tavaran torilta löysin muutaman riikinkukonsulan, niille tulee käyttöä lastenhuoneiden uudistuksessa. Sulkien seuraksi kassiini päätyi herkkuja ja tietysti muutama maatuska: sormustin ja korvakorut itselleni. Aretalle olisin halunnut jonkun hauskan eläinhahmomaatuskan, mutten löytänyt. Tämä oli markkinoiden kolmas päivä ja kaikkein ihanimmat oli jo viety. Katseltavaa oli silti paljon, ostettavaakin minua rahakkaamille.

Emäntä atomiajassa

Tänä aamuna herätessäni ensimmäinen ajatus oli: "Kuinka paljon kivaa tekemistä, äkkiä ylös!" Tätä ei ole tapahtunut naismuistiin, tajusin. Yleensä se ansimmäinen ajatus on: "Ei vielä" ja käsi on haparoinut torkkunappia. Työjono on ollut toivottoman pitkä ja kaikkea ei ole millään ehtinyt, kaikki omat asiat on pitänyt työntää tuonnemmaksi, taka-alalle ja mappi Ö:hön.

Olen löytänyt kirppis- ja kaupunkireissuilta paljon käsityö- ja askartelutarvikkeita, joista en ole ehtinyt toteuttaa mitään. Kuvissa alimmaisena oleva kangas on yksinäinen verho kirppikseltä, paperi, tarrat ja sienet Tigerista. Neulelankojakin olen hamstrannut (yllätys lankapuotiyhteistyön myötä :D ). Rowanilla eivät varmaan ajatelleet hienoja Tweedejään yhdisteltäväksi keinokuituiseen bling-blingiin, mutta tiedä vaikka yhdistäisin.

Sirkusaiheiset pelikortit ovat myös kirppislöytö. Niistä saisi jotain kivaa lastenhuonesiin, jotka kaikki kaipaavat jotain piristävää uudistusta syksyksi. Muutama huonekalukin odottaa hiomakonetta ja maalisutia sitä varten.

Paksuilla puikoilla on Otsolle tulossa paita.

Auroran neuletakkikin on vielä vaiheessa.

Teen käyntikorttini ja etikettini itse. Nyt on käyntikortit taas päivitetty ajan tasalle.

Miten minusta on vastenmielistä päivittää elektroniikkaa? Kannettavani on vuosien ikäinen, appiukon vanha. Meillä pyörii edelleen TV-kaapissa videonauhuri ja karvalakkimallin kännyni ominaisuuksiin (kolhunkestävyys, puhelut ja tekstiviestit) olen ollut ylen tyytyväinen. Sekin muuten on appiukon entinen. Minua puistattaa ajatus, että vanha, toimiva laite pitäisi hävittää pois vain siksi, että on keksitty uusi. Käytetyt laitteet rahdataan pahimmassa tapauksessa kolmansiin maihin kaatopaikkavuoriksi, parhaimmillaan sentään jo kierrätetäänkin melko tehokkaasti. Mutta silti: mitä tuhlausta, suorastaan silkkaa turhamaisuutta!

Päivitin kuitenkin lopulta myös itseni ajan tasalle ja luovuin karvalakkimallin kännykästäni, vuosia palvelleesta. Suunnitelma A kuitenkin on osallistua tapahtumiin myyjänä, kauppa-autolla ja jo ennen sen valmistumistakin (pitäisi varmaan hankkia teltta). Korttimaksujen vastaanotto on pienen pienellekin yrittäjälle tärkeää, joten tämän atomiajan älyluurin kanssa se onnistuu iZettlen avulla. Nyt on emäntäkin siirtynyt atomiaikaan!

Tuntuu hyvältä olla taas intoa täynnä, tuntuu hyvältä kun voimat taas palaavat. Tämä on ollut rankka kesä: hirmuisesti töitä, hirmuisesti huolia, suuria päätöksiä. Nyt se alkaa olla takana, päätökset tehty ja paljon uutta kivaa edessä, terveenä ja voimissaan. Minulle löytyi se etsimäni tätiratsukin! Tuskin maltan odottaa sänkipeltoja, keltaisten lehtien varinaa metsäpoluille ja pehmeitä, loputtomia, tutkimattomia hiekkateitä!

Äänimatka Ahdin tilalle: "Kai tälle joku diagnoosi löytyy"

Arvatkaapa, unohdinko itse viritellä radioaparaattini kuunteluasemiin! Tänään tuli radiosta visiitti Ahdin tilalle. Miksi, oi miksi, mun pitää aina kaikkeen lähteä? Miälenvikaista läpändeerosta, mm. vastaus toimittajan kysymykseen: "Mikä saa kaupunkilaiset muuttamaan maalle?" "Kai tälle joku diagnoosi löytyy".

Yle Areenasta löytyy, tästä. Ahdin tilan visiitti alkaa kohdasta 18.52. (Uusinta aamuvirkuille Radio Suomesta huomenna klo 6.30.)