sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Käsityökorttelissa Jyväskylässä

Kleinbus saatiin kuin saatiinkin kuntoon ja katsastettua ennen lauantaita. Perjantai-iltana lasten nukahdettua pääsin ensimmäisen kerran koeajolle ja harjoittelemaan peruuttamista ja kääntämistä, tapahtumissa niiden on pakko sujua ahtaissa paikoissa ja ihmisten keskellä. Hyvä kleinaria on ajaa, olo on kuin kuorma-auton ratissa. Jostain syystä odotin kuplamaisempaa tuntumaa, mutta hyvä näin. Ihmeen ketterä auto tämä on vaikkei kömpelön kurpitsamainen ulkonäkö moista lupaile.


Siispä lauantaiaamuna aikaisin pakattiin tavarat autoon ja kipusin kuskin penkille.

  
Jyväskylään on meiltä 190 km. Vähän hirvitti, kuinka kauppa-auto kulkee ja kestää. Hyvin tuo kulki ja kestikin! Matkanopeutena 90 km/h tuntui mukavalta, kovempaakin kurpisavaunu kiitää, mutta ajaminen käy paljon työläämmäksi ja sivutuulet tuntuvat. Kauppa-autosta puuttuvat vielä eristeet, joten meteli sisällä oli melkoinen ja meno oli viileää, perille päästyä olo oli kuin olisin taittanut matkan vanhalla moottoripyörällä.


Hyvistä aikomuksistani huolimatta olin taas kerran perillä viime tipassa enkä juuri ehtinyt miettiä esillepanoa. Telttakatoksen kiinitystä oli kokeiltu edellisenä iltana pimeässä ladossa. Tuulikin kävi välillä myrskylukemissa, joten ne vähäisetkin suunnitelma A:n poikaset piti korvata sillä, miten tuotteet ja olisivat parhaiten tuulensuojassa. Aamulla virittelin auton toisin päin, nokka kohti aallokkoa, mutta käänsin pian kuskin puoleisen kyljen tuulensuojaksi.

Meitä oli Satamassa yli 50 Suomen Käsityöyrittäjien jäsentä kojuinemme. Tapahtuman järjestänyt talkootiimi teki uskomattoman hyvää työtä ja kaikki löysivät paikkansa vaivatta. Säälle ei mitään voi, aamupäivän tuuli oli hurja ja välillä uhkaavan mustat pilvetkin kävivät lähellä. Kuivina kuitenkin säilyttiin, pisaraakaan ei satanut ja iltapäivällä aurinkoakin saatiin. Asiakkaita tuli paikalla mukavasti, ei nyt ruuhkaksi asti, mutta koko päivän ja tasaisesti. Oma myyntini oli hyvä.

  
Minulla on vielä paljon opeteltavaa ja hiottavaa esillepanossa ja kauppa-auton mahdollisuuksien hyödyntämisessä. Jossain tapahtumassa ja ahtaassa välissä olisi hauska kokeilla vaikka pelkän takaluukkukioskin toimivuutta.


Ne hyvät puolet, joiden takia koko kauppa-autoprojektiin miehen kanssa ryhdyimme, osoittautuivat todeksi: on paljon helpompaa päräyttää autolla suoraan myyntipaikalle ja järjestellä tuotteet esille välittämättä isommasta roudauksesta ja pysäköintiongelmista. Tapahtumat kun ovat usein siellä, missä ihmisiäkin kulkee paljon ja parkkipaikkoja on vähän ja/tai ne ovat kalliita. Pääasia kuitenkin on vanhan ja HIENON :D auton PR-arvo: se näkyy kauas ja vetää uteliaita ohikulkijoita puoleensa. Useampi asiakas kommentoi, että oli pakko tulla katsomaan, mitä täällä tapahtuu keltaisine autoineen. Kauppa-auto pysäyttää ja vetää luokseen niitäkin, jotka muuten vain jatkaisivat ohi. Suuri Kurpitsani ei vielä ole täydessä loistossaan: sisätilat on vielä tekemättä, teippaukset tehdään lähiaikoina ja myyntikatosta vielä parannellaan. Sähköpuolellekin tulee vähän ekstraa, jolla saadaan lisää lämpöä ja valoa.


Kotimatka suijui mukavasti. Lähellä kotia pysähdyin yhden pysähdyksen taktiikan huoltamolla ja sieltä ei meinannut kleinari jaksaa startata. Starttasi kuitenkin ja pääsin turvallisesti kotiin.


Stefaremonttia on miehelle luvassa äitienpäivän ratoksi ja pientä huoltoa muutenkin. Hyvin toimii kleinari.

Hyvä mieli jäi siis koko päivästä autoineen, matkoineen, tapahtumineen, asiakkaineen ja loistavine yrittäjäkollegoineen. Innolla odotan tulevia Käsityökortteleita!

torstai 8. toukokuuta 2014

Kodin kuvalehden puutarhanumerosta bongattua: tuttua!

Käsityöpuoti Silmu&Solmua pyörittävällä Sirpalla on kaksi vihreää peukaloa. Sirpan puutarhasta on viime kesäkuun helteillä kuvattu juttu uusimmassa Kodin kuvalehden puutarhanumerossa.





Poikasella on päällään jotain tuttua: Ahdin tilan LippaLakki ja Hirmulisko-paita :)


Silmu&Solmun blogin jutun aiheesta voit lukea täältä. (Tuolta ovat myös kuvat.)

Ihana kesä, ihana vehreys! Ehkä minäkin pääsen vielä viherryttämään omia peukaloitani, meidän piha olisi ehdottomasti sitä vailla.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

WROOM!

 

 Puuttuvat osat tulivat kuin tulivatksin tänään ja kleinari saatiin illalla alas pukeilta omille pyörilleen. Töitä vielä riittää ennen kuin tämä on suunnitellussa kunnossa, mutta kulkee jo.


Käsityökorttelikiertue starttaa Jyväskylästä 10.5.

Täällä alkaa olla paniikkia ilmoilla. Pitkään odotettu ja suunniteltu Suomen Käsityöyrittäjien  Käsityökorttelikiertue alkaa ensi lauantaina! Koko kiertue toteutetaan talkoovoimin ja lähes nollabudjetilla. Olen niin innoissani, sillä tämä on vasta jonkin uuden ja ehkä suurenkin alkusoittoa. Tietäisittepä vain, mitä kaikkea me unelmoimme, suunnittelemme ja järjestelemmekin jo! Hienoa olla mukana!


Jyväskylän Käsityökortteli on ensimmäinen tapahtuma, johon olen ilmoittautunut kauppa-autolla. Mies on korjannut sitä kuumeisesti, työpäivät jatkuvat niin kauan kuin päivänvaloa riittää. Nyt auto on lähes valmis, sen rästissä olevat ajoneuvoverot on maksettu ja vakuutus hankittu. Enää puuttuu yksi laatikollinen kaksi viikkoa sitten tilattuja osia ja katsastusmiehen leima. Saa nähdä, pääsenkö Jyväskylään, jännittäväksi menee!


Olen saanut ommeltuakin. Jotain pientä uuttakin on Käsityökortteleihin luvassa. Luvassa on myös muhkeat alekorit valikoimista poistuvia tuotteita, esim. pipoja ja paitoja.


Kotona piha on haravoimatta ja ikkunat pesemättä. Miehellä riittää töitä kauppa-auton kanssa ja minä käytän lapsilta ja eläimiltä liikenevän ajan ompeluun. Vauva-arki jatkuu meillä siis edelleen :)


Tehdään kotihommia ja remonttia myöhemmin, nyt muu on tärkeämpää.


Ensi lauantaina nähdään Jyväskylän Satamassa! Ehkä...

lauantai 3. toukokuuta 2014

Viljamin kevätkuulumiset

Viljamin mielestä toiseksi parasta keväässä on auringossa torkkuminen. Sitä se onkin saanut viime aikoina tarhassa harrastaa. Mikä parasta, Viljami ja Oku ottavat keskenään niin rennosti, että makoilevat nykyään yhtä aikaa. Luottavat, että sapelihammastiikerit on Ahdin tilalta karkotettu eikä vahtivuoroja tarvitse jakaa.


Lempipuuhiin kuuluu myös Okun kanssa rapsuttelu. Nyt on karvanlähtöaika ja se kutittaa.


Viljami on ollut jonkin aikaa sairaslomalla, mutta nyt on taas papparaisella virtaa. Poniherra skarppasi Bettyn meillä ollessa niin, että sen takajalkojen alanivelet kipeytyivät. Sitten kipeytyivät selkä ja lantio. Lumeton talvi ja jäinen hiekka kuluttivat kaviotkin kovin aroiksi. Pelkäsin jo, että tätä menoa saamme hyvästellä Viljamin, mutta tulehduskipulääkekuuri ja tarhalepo tepsivät. Kengittäjä löi kipeän ponin ehdoilla epäergonomisissa asennoissa kengät Viljamin kavioihin, minä tuin ponia samalla. Nyt kipu on poissa ja ryhti taas hyvä, lihakset vain kuihtuivat sairastellessa kovin nopeasti. Niitä nyt kasvatellaan suuremmalla kauramäärällä ja pikku hiljaa rauhallista liikuntaa lisäämällä. Minä olen vielä liian painava Viljamin kyytiin oikeasti ja pidemmäksi aikaa, mutta molempien mielenvirkistykseksi teemme joskus kunniakierroksen tai vappumarssin pihapiirissä.


Ihan parasta Viljamin mielestä on tuore, vihreä ruoho. Kuvassa lainassa on Okun riimu, ei me maltettu hakea tallista Viljamille omaa. Tuolla virityksellä minä vähän ratsastinkin lopuksi, sen kunniakierroksen verran :)


Kohta alkaa laidunkausi. Oku ja Viljami saavat viettää kesää kaksistaan, kahden ruunan porukassa.

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Ahdin tilalla kummittelee

HUI!


Sain kiireellisen toimeksiannon koulun jännäpäiväksi Otsolta. Materiaaleina lakanakangas, velouria silmienympärysten aplikointiin, valoverhon palat silmien aukkoihin ja tekstiilitussia suuhun ja valkoisen valoverhon väritykseen.


Tämä on kuulemma paras ja mieluisin asia, mitä olen pojalle koskaan ommellut.


Hauskaa Vappua!

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Oma Oku

Minulla on lopultakin Oma Hevonen! Sitä voi harjata ja hoitaa kaikessa rauhassa ja sillä voi ratsastaa melkein missä vain. Se tulee tarhan portille vastaan höristen ja pirteimmillään jopa laukalla - muulloinkin kuin ruoka-aikaan. Sen ilme muuttuu innokkaaksi ja odottavaksi, kun se näkee minut ratsastusvarusteissa.

Olen käynyt sillä maastossa, tutkinut kilometritolkulla uusia teitä ja polkuja. Joskus lenkit sujuvat rauhallisesti ja mennään käyntiä pitkin ohjin, joskus peruutetaan kymmeniä metrejä karkuun tien vierestä lehahtavaa lintua ja joskus Oku kuskaa minua tolkutonta pukkilaukkaa. Enimmäkseen lenkit alkavat kuitenkin olla rentoja: kevyttä ravia, maisemien katselua, pehmeää laukkaa sänkipellolla viiman soidessa korvissa. Ihan normia meno ei kuitenkaan vielä ole - eikä ehkä koskaan - sillä Oku hirnuu äänekkäästi varsinkin oudoissa paikoissa.


Olen ratsastanut myös suitsetta ja satulatta. Tässä ensimmäisen kerran onnistumisen riemua! Aluksi Oku oli ihmeissään ja meinasi lopettaa homman alkuunsa, mutta uskalsi kuitenkin, äkkiä pääsi jyvälle ja tykkäsi. Ehkä joku kerta kokeilen pelkällä kaularemmillä.


Aika-ajoin näytämme jo ihan oikealta ratsukolta. Kummallakin ryhti ja kunto kohenevat. Minä olen 14 kiloa kevyempi kuin viime syksynä, kiitos 600-kiloisen personal trainerini.


Pihalla Oku seuraa touhujani, kutsuu luokseen. Joskus se vakoilee salaa. Et ehkä huomaa, mutta alla olevaan piilokuvaan on kätkeytynyt hevonen, naamioitumisen mestari!


Satulassakin voin jo räpsiä kuvia. Rento kaula, uteliaat korvat, eteenpäinvievä askel. Maastoon, metsätielle. Kaksin, vain Oku ja minä.


Minulla on jo ratsastuskypärärusketus. Nenä ja kasvojen alaosa ruskettuu sieltä, mistä kypärän lippa ei varjosta.


Meillä on hyviä ja huonoja päiviä. Pukkilaukkaa ja jurotusta. Hirmuisen hyviä onnistumisen hetkiä, oppimisen riemua ja yhteishenkeä. Luottamustakin.

Vielä on matkaa, mutta olemme jo pitkällä. Pidemmällä kuin uskalsin edes toivoa.

Onnea on Oma Hevonen!

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Keltainen, oi Suuri Kurpitsa!

Mies on ahkeroinut maaliruiskunsa kanssa ja kauppa-auto alkaa nyt olla kauniin keltainen. Runko on nyt maalattu, ovet ja luukut jäivät vähän kesken kun maali loppui. Huonoa on peittämään tämän maalin nykyversio, 70-luvulla siinä on ollut seassa lyijyä joka nyt on kielletty. Maalikerrosten määrä korvaa lyijyn puutteen ja lopulta keltaisuus vie voiton.





Huomenna kauppa-auto kiillotetaan ja Mies lupasi vaihtaa myös kattoikkunan. Tästä tulee hieno!

torstai 24. huhtikuuta 2014

Pohjamaalissa

Nyt pohjatyöt on tehty! Hitsisaumat on tinattu ja pellit kitattu, hiottu ja pohjamaalattu. Kleinbus on keskeneräinen vielä, mutta terve taas pitkästä aikaa.



En voi uskoa, että mulla on jo näin iso poika: tekee töitä isänsä kaverina!




Kohta alkaa keltaisen maailmanvalloitus!

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Kevätkenkäinen

Tässä ei ole minkäänlaista blogiyhteistyötä tai muita kytköksiä taustalla (Psst, Conversen väki, I wish!) enkä muutenkaan yleensä innostu osteluiden ja tavaran hehkuttamisesta, mutta nyt olen vain niin täpinöissäni näistä: laatikollisesta amerikan ihmeitä. Oon tykännyt Converseista ipanasta saakka, mutta nyt posti toi ihanimmat kaikista. Auringonkeltaiset!


Oon joskus aiemmin tilannut tennareita suoraan Converselta USA:sta, mutta nyt eivät enää toimita USA:n ulkopuolelle. Mä oon monta vuotta haaveillut näistä tosipitkävartisista ja kun nyt lopulta päätin ne tilata, niin saatavahan ne oli. Suomesta näitä ei saa, yllätys. Ei kyllä Amerikastakaan suoraan tämän värisinä.


Pettymys oli siis suuri, kun Conversen sivuilta tilaaminen ei enää onnistunutkaan. Kuumeisen googletuksen jälkeen löytyi sellainen ihme kuin Personal Shopper, palvelu jonka olemassaolosta en ole aiemmin tiennyt. Heidän kauttaan voi siis tilata: he hoitavat tilauksen USA:n sisällä ja toimittavat sitten ulkomaille, provikkaa vastaan tietenkin. Provikka oli varsin kohtuullinen, joten uskaltauduin kokeilemaan. (Käytin tätä.)


Conversen sivuilla on mahdollisuus suunnitella omat tennarinsa ja niinpä suunnittelin nuo tosipitkävartiset juuri oman maun mukaan. Samaan pakettiin valitsin itselleni nämä vaaleanturkoosit ihanuudet ja mieskin löysi itselleen kaksi paria varmasti tarpeeksi suuria tennareita. Otso valitsi taas punaiset perustennarit, tytöillä onkin jo valmiina sopivat tällekin kesälle. Nämä taitavat olla ainoita kenkiä, joita olen oikeasti onnistunut kierrättämään joka ipanalla.


Otin yhteyttä Personal Shopperiin sähköpostilla, he hoitivat tilauksen Converselle maksettuani laskun ja sitten pääsin odottelemaan pakettia. Amerikan päästä paketti lähtikin matkaan sangen vikkelästi, mutta Suomen päässä moiseen villiin menoon puuttui tulli. Maksoin siis tullimaksun ja 24% alvin ja lopulta paketti pääsi Helsinki-Vantaalta kotia kohti. Jo viikon päästä se olikin perillä, tänään!


Tilatessa pitää olla varma koosta ja mallista, sillä palautusoikeutta ei shopperin kautta taida olla. Eikä näillä customeilla ole muutenkaan.


Kuluineen, tulleineen ja veroineen hinta nousi samaan luokkaan kuin Suomessa myytävillä Converseilla. Täällä vain on aika rajallinen määrä malleja tarjolla ja saimme jokainen juuri oman makumme mukaiset. Tyytyväinen siis olen.

Ihanat, ihanat!