tiistai 11. tammikuuta 2011

Saanko esitellä


Eilen pääsin Tampereelle uutta ompelukonetta etsimään. Tai no, uutta ja uutta. Käytetty ja takuuhuollettu oli kiikarissa. Katselin Mansen Tikin valkoista konerivistöä. Käytettyjä oli vaikka kuinka. Yksi ruskea 70-lukulainen kulmikas vilkutteli ensin ja ihan takimmaisena vihreä kaunotar. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Yritin pysyä järkevänä.

Myyjä kertoi yläsyötöstä (nyt olen sen verran viisaampi), näpläsi Pfaffin elektroniikka (näin sieluni silmin 1- ja 3-vuotiaani tekemässä samaa), esitteli kaksi viikkoa koekäytössä ollutta Singeriä. Ei.

Jos kuitenkin sitä vihreää kokeiltaisiin. Ehkä se olisikin ihan kamala ja puklaisi öljyt koetilkulle ja minä voisin rauhassa keskittyä niihin hillityn valkoisiin. Niihin, joissa on kova kylmä valo ja tehokas olemus. Ammattilaisiin.

Vihreän valo on pehmeä ja lämmin, kodikas. Ommellessa kuuluu vain hiljainen metallinen suhina. Tikki on varmaa ja tasaista. Kaikki osat tallella. Sama vuoden takuu kuin niissä valkokylkisissä. Ja voi, miten kaunis vihreä laukku!



Tänään teimme sinunkaupat. Beatrice, virallisesti Husqvarna Automatic 21E, ja minä.



Katso vain nurjalle! Kaunista, kaunista! Viimeistelin seitsemän paitaa yhdellä istumalla - ilman ainuttakaan kirosanaa!



Singerinikin on palannut huollosta. Odottelee vielä postissa.

(Hei, ja tästä koneesta puhuin eilen läpiä päähäni! Ihan kotikonehan tämä on.)

16 kommenttia:

Unikuu kirjoitti...

meillä on kanssa metallikone ja oi mikä ihanuus onkaan. matkasi miehen mukana beigeruudullisessa laukussa..parempi kuin edellinen muovinen.

Kristiina kirjoitti...

Hei!!mulla on myös samanlainen kone! Tuntuu että toimii omalla tavallaan, joskus loistavasti, joskus kenkkuilee..pitäisi viedä jonnekin hyvään huoltoon..kattelen uusia koneita,mutta tuolla on vaan niin hyvät fiilikset ommella..etten taida kuitenkaan malttaa vaihtaa pois..

Mukavia ompeluita uudella koneellasi!

Jasmiina kirjoitti...

Unikuu: esittelehän aarteesi!

Kristiina: ilman muuta kannattaa huollattaa! Noihin kuulemma saa hyvin varaosiakin vielä.

Itse haaveilen ostavani tuon rinnalle vielä joskus jonkun tehokkaan, mutta eihän tuota mikään korvaa. Sitä paitsi näillä koneilla ompelee vaikka moninkertaista nahkaa (jos raaskii).

Vapaavarsiompelu, ziljoona ommelta, kaksois- ja kolmois(! whaaat?!)neula... Tässä on kaikki!

Unknown kirjoitti...

Loistokone! Mitä vuosimallia? Toimii taatusti yhtä hyvin kuin kaikki vanhat huskyt. 70-luvun ruskea husky on käsittääkseni kyllä yksi parhaita ikinä tehtyjä koneita. Mutta ei niin kaunis kuin tuo!

Jasmiina kirjoitti...

Leena: ohjekirjasta olen tulkitsevinani vuosiluvun -64. En kylläkään ole varma tulkinnastani, mutta muotoilu viittaisi 60-lukuun myös. Ei ihan 50-lukulainen, muttei missään nimessä 70-lukuakaan vielä.

Tietääkö joku vuosikerran?

*marjuska* kirjoitti...

Voi nam mikä kone! Aivan ihana!

outi kirjoitti...

Onneksi olkoon! Hänhän on oikea kaunotar!

Kotikerroksen S kirjoitti...

Heippa!
Itse löysin myös hiljattain samanlaisen koneen! Vaikuttaa erittäin hyvältä ja kestävältä :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Sain poikaystäväni isoäidiltä samanlaisen koneen. On erittäin hyvässä kunnossa, mutta äsken siihen tuttavuutta tehtyäni, en saanut sitä tekemään kuin todella lyhyttä tikkiä. Minkälaisilla asetuksilla itse ompelet suoraa? Ylälanka? Pistonpituus?

Anonyymi kirjoitti...

Samainen kapistus löytyy täältä. Käy ja kukkuu kuin unelma.
Mummun perintönä saatu, ainoa miinus on alkuperäisen käyttöohjekirjan katoaminen huollossa vuonna -98.
Säilytyslaukun kahva on myös täytynyt vaihtaa, eikä ne lukotkaan enään niin priimaa ole, mutta se kertoo että kone on ollut muutakin kuin kaapin perällä.

vii kirjoitti...

hei! miten olet ratkaissut vanhan töpselin ongelman?

Hanski kirjoitti...

Moi! Miten alalanka asetetaan..? Sain tällaisen koneen mutta ilman käyttöohjeita ja kamppailen alalangan kanssa.

Jasmiina kirjoitti...

Oijoi, täällähän on kysymyksiä, joihin en ole huomannut vastata. Anteeksi!

vii: mulla on vanhat pistorasiat :D Onnistuiskohan jatkojohdon avulla, jos oikeasti eivät pistorasiaan sovi?

Hanski: puola pyörimään myötäpäivään. Jos ei onnistu, niin laita mulle s-postia info ät ahdintila piste fi, niin laitan sulle ohjeet kuvien kanssa.

Sonee kirjoitti...

Hei mistä saa koteloita tämmöiseen, entinen laukku jo ihan risa

Anonyymi kirjoitti...

Laukku mullakin hakusessa, ja se kiekko mistä löytää asetukset koristeomepeleille. Huollossa ollessa hävisi käyttöohjeet ja kun oli sen jälkeen pidemmän aikaa käyttämättä niin johan olin paikkakuntaakin vaihtanut ennen kuin huomasin.
Ainoa osa mikä on vaihdettu on pistolevy.

Mun suuri rakkaus on mummun peruja, ollut mullakin jo vuodesta 1997.

Anonyymi kirjoitti...

Mulla sama ihana kone, mun mallia 21, jota valmistettu vuosina 1955-1958, ohjekirjassa 1955. Käytin keväällä täyshuollossa Järvenpäässä, maksoi 75e. Putsattiin, öljyttiin, ei mitään vikaa, paitsi seissyt käyttämättömänä. Ompelee paremmin kuin kaksi edellistä, nykyaikaista muovikonetta. Eli jos mietinnässä kone, niin suosittelen, lämpimästi :)