tiistai 14. heinäkuuta 2015

Särkyneen sillan markkinoilla

Viime vuonna olin ensimmäistä kertaa Särkyneen sillan markkinoilla Ilmajoella ja tänä vuonna halusin ehdottomasti uudestaan, vaikka ihan lähellä olisi ollut samaan aikaan paikallinen suurtapahtuma, joka viides vuosi järjestettävät Narvan markkinat.


Niinpä starttasin lauantaina kauppa-autoni aamukuudelta. Ennen kymmentä Ilmajoella oli myyntikoju valmiina.



Launataina ihmisiä oli heti aamusta hurjasti liikkeellä! Pari ensimmäistä tuntia olivat tosi vilkkaat, kunnes alkoi sataa. Sadetta pideltiin tunnin verran ja onneksi ihmiset palasivat sen jälkeen markkinoille.


Tällä kertaa en huristellut yöksi kotiin, vaan yövyin tunnelmallisessa Kestikartanossa ihan markkinapaikan vieressä.


Parasta markkinapaikkakunnalle yöksi jäämisessä on tietysti seura. Kävimme muiden käsityöyrittäjien kanssa illalla syömässä kebab-pizzeriassa ja turisemassa Krouvin terassilla.


Aamulla saimme nukkua pitkään ja nauttia rauhassa hotelliaamiaisen ennen markkinoiden aukeamista.


Väkeä alkoi tulla jo ennen aukeamista ja päivästä tulikin aika ajoin suorastaan kiireinen.


Iloisin mielin pakkailin siis illansuussa autoani. Kunnes tuli aika startata... Minä onneton olin jättänyt autoon parkit päälle koko viikonlopuksi ja akku oli tyhjä. Onneksi työntöapu oli lähellä! Kiitos kaikille auttaneille ja varsinkin työntäjille!

Kuva: Risako / Heidi :) 

Akku oli kuitenkin niin tyhjä, ettei auto jaksanut startata työntämälläkään. Sutelan Myllyn autosta löytyi avuksi kaapelit ja sain virtaa. Kiitos! Kauppa-auto käynnistyi!


Tankki oli tietysti lähes tyhjä, sillä olin suunnitellut tankkaavani lähtiessäni markkinapaikan viereisellä huoltoasemalla. En siihen uskaltanut moottori kylmänä pysähtyä, sillä jos auto olisi sammunut, ei se olisi jaksanut startata uudestaan. Niinpä ajelin pienen sihgt-seeingin Ilmajoella ja palasin keskustaan tankkaamaan. Pääsinkin matkaan ja iltayhdeksältä tavarat löysivät omalla puodilla paikoilleen.


Kymmenen aikaan olin kotona.


Pitkä reissu, mutta kummasti jaksaa, kun kauppakin käy. Kiitos auton kanssa auttaneille ja hengessä mukana olleille, asiakkaille, kanssamyyjille ja järjestäjille!

2 kommenttia:

KataMaria kirjoitti...

Ens vuonna on pakko kans tulla Ilmajoen markkinoille!
Vähän surkea lopetus markkinoille oli tuo auton akun tyhjentyminen, mutta onneksi apua paikalla ja niin vaan matka jatkui kotiin asti. :)

Jasmiina kirjoitti...

Toivotaan, että Särkyneen sillan markkinat jatkossakin järjestetään! Ne ovat harvinaisen onnistuneet markkinat.