sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Käsityöläismarkkinoilla Turussa

Olipas ihan amatööriolo, kun piti lähteä markkinareissuun kahden vapaaviikonlopun jälkeen. Matkasta unohtui yhtä ja toista tärkeää, mutta pääsin autoineni turvallisesti perille. Reitinkin muistin toissavuodesta.


Kivaahan siellä reissussa taas oli, kun vain sain itseni liikkeelle. Paljon tuttuja myyjiä, aurinkoa, ihania ihmisiä ja kaupantekoakin. Kuvaaminen lauantain ihmisvilinässä jäi - harmi, sillä Aurajokivarsi on niin kaunis markkinapaikkana! Tänä vuonna uutena markkina-alueella oli myös Käsityökortteli. Siellä ei päiväpaikkoja ollut, joten olin eri puolella jokea, Vähätorilla.


Sain kojuuni vähäksi aikaa tuuraajan ja pääsin itse pienelle tuttujenmoikkaus- ja ostoskierrokselle. Mukaan tarttuivat jo aiemmin mieleen kummittelemaan jääneet lehmänkarvapuukengät.


Kiitos siis, Turku sekä ystävät, tuttavat ja asiakkaat!

Ei kommentteja: