On käynyt ilmi, että blogillani on muutama miespuolinen seuraaja. Heitä (teitä, terkut vaan - ja erityisesti Terolle!) tuntuu yhdistävän kiinnostus kauppa-autoon ja sen laittoon, ei niinkään minun tekemisiini. Tämä postaus on siis omistettu erityisesti teille. Ja kyllä vain, tämän laatimisessa olen käyttänyt Miehen, kauppa-auton päämekaanikon asiantuntemusta. Ilman Miestä saisin unohtaa koko kauppa-autoajatuksen. Itse en osaa korjata, enkä innostu opettelemaankaan ja vieraalla remonttien ja huollon teettäminen tulisi pienelle yritykselleni aivan liian kalliiksi.
Kauppa-auto kulki jo viime kesän alkuhankaluuksien ja lastentautien jälkeen mukavasti. Matkavauhdin pystyi kevyesti pitämään satasen tuntumassa ja hitaammista kulkijoista huristelin ohikin. Tänä vuonna sen sijaan alkoi ilmaantua pikkuvikaa toisensa perään, kunnes Savonlinnan reissulla moottori sanoi sopimuksensa irti. Mies tuli sieltäkin minut pelastamaan, vuokrahinausautolla 380 km päästä kotoa.
Tietysti samaan rytäkkään alkoivat heinäpoudat ja lato, jossa Mies saa sateensuojassa yleensä korjata autoja, täyttyi heinäpaaleista. Tai siis me täytimme sen Miehen kanssa, paalit eivät vielä nykytekniikallakaan itsekseen latoon siirry. Siispä reilun 1000 paalin taukojumpan jälkeen auton perä mahtui vielä ladon ovesta sisälle sateensuojaan. Koneen Mies irrotti hvyin pellolla verrytellyillä käsillään ja kuskasi kottikärryillä verstaalleen. Tuo verstas on naurettavan pieni, sillä kaikki muut tilat ulkorakennuksista olemme täyttäneet eläimillä ja niiden varusteilla ja rehuilla. Täytyy myöntää, että harrastustemme (voiko näitä vielä kutsua harrastuksiksi?) tilojen epäsuhta vihlaisee omatuntoani välillä.
Joka tapauksessa Miehellä verstas on ja siellä hän avasi moottorin. Vastaan tuli monenlaista pikkuvikaa, mutta pääsyyllinen löytyi runkolaakerista.
Runkolaakeri oli hajonnut kolmeen osaan. Pääepäilty moiseen tuhoon on todennäköisesti kiero kampiakseli.
Satakunnan Maaseutunäyttely Porissa maksettuine osallistumismaksuineen painoi päälle, joten korjaus piti keksiä pian, että kauppa-auto saatiin taas tien päälle. Miehen aarteista varaston perältä löytyi aikanaan hankittu n. 20 vuotta sitten koottu varamoottori. Tätä Mies on säästellyt omaan kuplaprojektiinsa, johon ei jostain syystä tunnu ikinä riittävän aikaa.
Kiireessä Mies teki sen verran muutoksia, että kone saatiin kleinarin perään sopivaksi ja vähän tietoisella riskillä se laitettiin paikoilleen. Osa osista, kuten virranjakaja, vaihdettiin vanhasta koneesta.
Satakunnan Maaseutunäyttely alkoi perjantaina. Torstain ja perjantain välisenä yönä kahdelta kone pörähti käymään ja Mies pääsi koeajelulle. Umpiväsyneinä pääsimme nukkumaan. Aamulla Mies vielä teki viimeiset säädöt ja minä suuntasin lastaamaan auton puodille ja siitä tien päälle kohti Poria.
Huristelin autolla kevyellä kaasujalalla ja jännittyneenä öljynpainevaloa vilkuillen kolmena päivänä Poriin ja takaisin. Auto savutti jonkin verran ja kulutti öljyä. Mutta kulki!
Viikko Porin tapahtuman jälkeen oli Helsingin Käsityökortteli. Mietimme, avatako moottoria tässä välissä vai huristella riskillä Helsinkiin ja avata vasta sen jälkeen. Päädyimme jälkimmäiseen, sillä talonmaalauskin oli saatava etenemään eikä ollut ollenkaan varmaa, saisimmeko tarvittavia varaosia autoon ennen Helsingin reissua. Auto kuitenkin kulki. Helsingin reissulla sen savutus ja öljynkulutus vain yltyi. Lisäsin 400 km ajomatkalla 3,5 litraa öljyä. Mutta auto kulki ja pääsin turvallisesti takaisin kotiin.
Nyt moottori on irti ja auki. Peruin toistaiseksi kaikki myyntitapahtumat syksyltä, kalenterissa on nyt vain loppusyksyn messut.
Syyllisiä öljyvuotoon alkaa löytyä. Yhdestä sylinterinputkesta puuttuu huullos (vasemmanpuoleinen mötikkä - tiedoksi teille, jotka ette heti kuvasta bonganneet, mutta luette silti vielä jostain ihmeellisestä syystä :D ) ja yhdessä (oikeanpuoleisessa) on reikä.
Tässä vertailun vuoksi kuva uusista ja ehjistä.
Syyllisjoukkoon lisätään kuvassa Miehen kädessä oleva pinnapultti, jossa on liian lyhyt kierre.Vääriä pinnapultteja oli koneessa neljä, joten sylinterit ja kannet eivät kiristyneet tarpeeksi.
Tällä hetkellä autoon odotellaan vielä uusia osia. Tiivisteet ja laakerit vaihdetaan nyt samalla kertaa.
Siinä se odottelee entistä ehompaa konettaan, minun kauppa-autoni. Kauppa-auto on herättänyt paljon kysymyksiä ja kerännyt ihasteluja. Moni käsityöläinen miettii, että
mitä jos minullekin... Kannatan lämpimästi! Mutta vain siinä tapauksessa, että itsellä tai tukijoukoilla riittää harrastuneisuutta vanhoihin ajoneuvoihin - tai firman kassalippaassa riittää rahaa korjaukseen. Tai no, mikäs estää tekemästä kauppa-autoa uudesta! Mutta huoltoa ja korjausta vaativat kaikki, pelkällä tankkauksella ei kulje yksikään kauppa-auto pidemmän päälle. Kilometrejä tässä hommassa kertyy väkisinkin.
Minulle tämä maailma pikkuvikoineen, konerikkoineen, verstaineen, ja satunnaisine tien päälle jäänteineen ei tule yllätyksenä. Minulla on ollut kuplavolkkareita siitä asti, kun sain kortin. Sen verran kiinnostus vanhoihin ajoneuvoihin on yhdistänyt, että vuosien varrella nuorempana olen istunut milloin prätkä- ja milloin autotallin nurkassa kutimet kainalossa kulloisenkin poikaystävän puuhastellessa kädet öljyssä minun tai oman kulkupelinsä kimpussa. Vanhojen ajoneuvojen tiimoilta tapasimme Miehenkin kanssa aikoinaan.
Miehen korjaustaitoihin luotan täysin. Ahdin tilan päämekaanikon.
