perjantai 3. elokuuta 2012

Maalaislapset

Otso osaa ajaa traktorilla! Ylettyy kytkimeen ja osaa myös käyttää sitä. Voi mikä ylpeyden aihe - isän ja pojan yhteinen! Aurorakin saa jo ohjata isän sylistä ja aivan varmasti tulee ajamaan itse myös, kunhan polkimille ylettyy (ja saa älliä vähän enemmän kuin viiden vuoden edestä).


Tämä on suurin asia minulle maalla asumisessa: saan tarjota lapsille maalaislapsuuden. Pellot, metsät, puumajat, eläimet. Ulkoilmaelämän, satoi tai paistoi. Poskien punotuksen, kun tullaan talvella sisälle ja tehdään tulet. Työntekemisen mallin ja kokemuksen. Sen, että tehdään asioita perheenä, yhdessä aikuisten kanssa.

Kuva on kovin idyllinen. Ihan silkkaa idylliä tämä ei kuitenkaan ole: kyydissä on sateen kastelemaa heinää, joka on paalattu lantalan pohjalle vientiä varten. Turhaa, kovaa työtä. Ihailimme kuvaa miehen kanssa, isän ja äidin ylpeydestä pakahtuen. Katsoimme perään videonpätkän samasta tilaisuudesta: Otso hihkuu innoissaan: "Isä! Isä!" ja tytöt pomppivat peräkärryssä yhtä riemuissaan ylös-alas kuin popcornit. Traktorin edessä tolloilee lammas ja aiheuttaa sählinkiä ja lisää huutoa.

Elävää kuvaa. Elämää.

3 kommenttia:

Annu kirjoitti...

Meilläkin ollaan maalaisia; ylpeitä sellaisia;) Mutta, tosiaan vaikka vaan viljatilallisia hevosella ja ponilla höystettynä ollaan niin tuntuu, että maalaisromantiikka on joskus kaukana. Ainakin tämän kokoisella tilalla kun meillä, on pakko olla lisätienestiä ja meillä se on isä, joka sen hankkii. Työpäivät tänä kesänä 7-20 lähes joka päivä...Koneet kiinnostaa poikia kovin ja isin kanssa niihin töihin mukaan pääsee ja joutuu, mutta ei kovin turvallinen leikkiympäristö-ainakaan kiire aikaan. Mutta, kyllähän maalla on mukavaa ja ikinä en miehen suusta ole kuullut, että ei viitsisi/haluaisi töihin lähteä; se on juurtunu peltoihin ja metsiin<3 Haaveilin muuten tänä kesänä pääseväni käymään Tallipihalla kesäretkellä! Sulla on niin kauniita ja taidolla valmistettuja tuotteita!

Jasmiina kirjoitti...

Kiitos Annu! Maalla asumisessa on puolensa, mutta ei tämä tosiaan mitään laiskan elämää ole :D

Tallipiha on auki ympäri vuoden, joten muinakin vuodenaikoina voi tulla! Tapahtumiakin on myös sesonkien ulkopuolella, niistä löytyy tietoa täältä:
http://www.tallipiha.fi/tapahtumat-tallipihalla
Joulun alla Tallipiha on varmasti kauneimmillaan - ja vilkkaimmillaan.

Susanna kirjoitti...

Kuva voisi olla minun omasta lapsuudesta. Traktori ja kärry ovat ihan samanlaiset kuin meillä oli. Tuli ihan elävästi se tunne, kun lavalla keikuttiin heinäkuorman päällä.

Hyvä lapsuus, ihan varmasti!