Olen pikkutytöstä asti tiennyt, millainen auto minulla joskus tulisi olemaan: kuplavolkkari!
Aikana ennen digikameroita otettiin harmillisen vähän valokuvia. Esimerkiksi ensimmäinen oma auto ei ollut valokuvaamisen arvoinen tapahtuma. Minun muistoissani ensimmäinen ikioma kuplavolkkarini elää ikuisesti keltaisena. Ostin sen heti saatuani ajokortin vuonna 1989. Pian se ehostettiin ihanan vaaleanlilaksi. Lilasta vaiheesta on sentään pari otosta, tässä oikein poseerauksen kera. Joo joo, vyölaukku ja olkatoppaukset... ja tupakki! Ne olivat niin sitä aikaa, kuten kuplan värikin. Auton kasettisoittimessa soi itse äänitettyjä kasetteja, mm. Sinittan So Machoa huudatettiin voluumit kaakossa. Tämä kuva on vuodelta 1991. Kuplan vuosimalli oli 1973.
Vaaleanlilalla riemukuplalla ajettiin ristiin rastiin Suomea. Leirintäalueilla yövytiin, iltaisin cruisailtiin tutustumassa kulloisenkin kaupungin yöelämään. Välillä kuplaa poikettiin paikkaamassa huoltamoilla, silloin niitä oli tiheässä ja esimerkiksi uuden kaasuvaijerin vaihto onnistui lennossa. Muutaman kerran osallistuin myös kuplakokoontumisiin ja -cruiseihin.
Lilan kuplan rysäytin kerran mustalla jäällä ojaan. Se korjattiin vielä sen jäljiltä, mutta siitä alkoi sen alamäki. Lopulta myin sen jokkisajokiksi. Seuraavaksi ostin metallinhohtovihreän ihanuuden, samaa loistavaa vuoden 1973 tuotantoa. Ostin kuplan sen ensimmäiseltä omistajalta, vanhalta papalta. Kupla olikin upeassa kunnossa!
Vihreällä kuplalla ajoin pitkään ja tein sillä mm. monta muuttoa. Moottorin petettyä siihen vaihdettiin uusi moottori entisestä jääratakuplasta. Sen jälkeen tämä auto lähes lensi! Jäärata-auton kone kesti aikansa, kunnes halkesi. Se lähti vielä työntämällä käyntiin ja pääsin ajamalla Iisalmesta määränpäähäni Mikkeliin, kyydissä koira ja kissa.
En enää muista, mihin vihreä kupla lopulta päätyi ja mistä ostin seuraavan. Seuraava oli musta ja vuosimalliltaan haaveilemaani 60-lukua: 1966. Tämä kupla oli vähän huonommassa kunnossa ja vaihdoin sen parin vuoden kuluttua seuraavaan ja vähän parempikuntoiseen kuplaan.
Neljäs kuplavolkkarini on minulla edelleen. Se on vuosimalliltaan 1967 ja väriltään alunperin valkoinen. Tässä se on kunniatehtävässä hääautonamme elokuussa 2000.
Ajoin tälläkin kuplalla paljon, edelleen sekä kesät että talvet. Kupla alkoi olla remontin tarpeessa, pienet paikkaukset eivät enää riittäneet. Huolenpitoa vaativat sekä pellit että tekniikka.
Otso syntyi kesällä 2004 ja silloin miehellä olikin isyyslomalla oiva tilaisuus kunnostaa kupla. Kunnostukseen ei lopulta isyysloma ihan riittänyt, sillä mies kävi kaiken läpi.
Värin valitsin itse ja siniset verhoilut tilattiin Meksikosta.
Kupla on ollut tässä kuosissaan siis pian kymmenen vuotta! Auroran synnyttyä ja siirryttyä turvakaukalosta isompaan lastenistuimeen laitoin kuplan ensimmäisen kerran talviteloille syksyllä 2007 ja ostin talviautoksi Jeepin. Turvaistuinten vähentyessä kupla on taas alkanut kulkea myös talvisin. Monesti se on pelastanut meidät paukkupakkasilla muiden autojen pettäessä: yhdellä pääsee aina ja varmasti töihin. Sen voi korjata tien päällä kuin Ihmemies McGyver taskusta löytyvillä pikkutavaroilla ja aina sen saa ainakin työntämällä käyntiin.
En osaisi kuvitella elämääni ilman kuplavolkkaria. Se on osa minua!
