sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Elämäni kuplavolkkarit

Olen pikkutytöstä asti tiennyt, millainen auto minulla joskus tulisi olemaan: kuplavolkkari!

Aikana ennen digikameroita otettiin harmillisen vähän valokuvia. Esimerkiksi ensimmäinen oma auto ei ollut valokuvaamisen arvoinen tapahtuma. Minun muistoissani ensimmäinen ikioma kuplavolkkarini elää ikuisesti keltaisena. Ostin sen heti saatuani ajokortin vuonna 1989. Pian se ehostettiin ihanan vaaleanlilaksi. Lilasta vaiheesta on sentään pari otosta, tässä oikein poseerauksen kera. Joo joo, vyölaukku ja olkatoppaukset... ja tupakki! Ne olivat niin sitä aikaa, kuten kuplan värikin. Auton kasettisoittimessa soi itse äänitettyjä kasetteja, mm. Sinittan So Machoa huudatettiin voluumit kaakossa. Tämä kuva on vuodelta 1991. Kuplan vuosimalli oli 1973.


Vaaleanlilalla riemukuplalla ajettiin ristiin rastiin Suomea. Leirintäalueilla yövytiin, iltaisin cruisailtiin tutustumassa kulloisenkin kaupungin yöelämään. Välillä kuplaa poikettiin paikkaamassa huoltamoilla, silloin niitä oli tiheässä ja esimerkiksi uuden kaasuvaijerin vaihto onnistui lennossa. Muutaman kerran osallistuin myös kuplakokoontumisiin ja -cruiseihin.


Lilan kuplan rysäytin kerran mustalla jäällä ojaan. Se korjattiin vielä sen jäljiltä, mutta siitä alkoi sen alamäki. Lopulta myin sen jokkisajokiksi. Seuraavaksi ostin metallinhohtovihreän ihanuuden, samaa loistavaa vuoden 1973 tuotantoa. Ostin kuplan sen ensimmäiseltä omistajalta, vanhalta papalta. Kupla olikin upeassa kunnossa!


Vihreällä kuplalla ajoin pitkään ja tein sillä mm. monta muuttoa. Moottorin petettyä siihen vaihdettiin uusi moottori entisestä jääratakuplasta. Sen jälkeen tämä auto lähes lensi! Jäärata-auton kone kesti aikansa, kunnes halkesi. Se lähti vielä työntämällä käyntiin ja pääsin ajamalla Iisalmesta määränpäähäni Mikkeliin, kyydissä koira ja kissa.


En enää muista, mihin vihreä kupla lopulta päätyi ja mistä ostin seuraavan. Seuraava oli musta ja vuosimalliltaan haaveilemaani 60-lukua: 1966. Tämä kupla oli vähän huonommassa kunnossa ja vaihdoin sen parin vuoden kuluttua seuraavaan ja vähän parempikuntoiseen kuplaan.


Neljäs kuplavolkkarini on minulla edelleen. Se on vuosimalliltaan 1967 ja väriltään alunperin valkoinen. Tässä se on kunniatehtävässä hääautonamme elokuussa 2000.


Ajoin tälläkin kuplalla paljon, edelleen sekä kesät että talvet. Kupla alkoi olla remontin tarpeessa, pienet paikkaukset eivät enää riittäneet. Huolenpitoa vaativat sekä pellit että tekniikka.


Otso syntyi kesällä 2004 ja silloin miehellä olikin isyyslomalla oiva tilaisuus kunnostaa kupla. Kunnostukseen ei lopulta isyysloma ihan riittänyt, sillä mies kävi kaiken läpi.



Värin valitsin itse ja siniset verhoilut tilattiin Meksikosta.


Kupla on ollut tässä kuosissaan siis pian kymmenen vuotta! Auroran synnyttyä ja siirryttyä turvakaukalosta isompaan lastenistuimeen laitoin kuplan ensimmäisen kerran talviteloille syksyllä 2007 ja ostin talviautoksi Jeepin. Turvaistuinten vähentyessä kupla on taas alkanut kulkea myös talvisin. Monesti se on pelastanut meidät paukkupakkasilla muiden autojen pettäessä: yhdellä pääsee aina ja varmasti töihin. Sen voi korjata tien päällä kuin Ihmemies McGyver taskusta löytyvillä pikkutavaroilla ja aina sen saa ainakin työntämällä käyntiin.

En osaisi kuvitella elämääni ilman kuplavolkkaria. Se on osa minua!

4 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

Kyllä niin kirpaisee lukea tätä. En varmasti ikinä pääse yli oman Katrini myymisestä.

Ihanaa kyllä, että sinulla on mies, joka osaa laittaa autoja noin perinpohjaisesti kuntoon. Minun Katrini kohtaloksi koitui se, ettei ollut ketään, joka olisi sen parantanut, kun moottori "leikkasi kiinni", mitä se sitten ikinä tarkoittaakin. :(

Ja vaikka olenkin kateellinen sinulle, niin olen myös onnellinen puolestasi. Kuplaa parempaa ei vaan ole.

Milla / Millainen Elämä kirjoitti...

Tämä postaus kolahti pärinähulluun! Ou jee! Vaikka oman hulluuteni kohde on Fiat 500 ja kaksipyöräiset, jaan intohimosi :)

Aivan ihana historiikki! Ja apua: olin unohtanut nuo saapasjalkakissa-saappaat. Yli polven ja jalassa aina ;) Vyölaukusta erityisnostalgiadropsit... ;D

Anonyymi kirjoitti...

Aivan mahtavaa! Oot kyllä omistautunu tälle asialle. Upeita yksilöitä kaikki olleet.t. Katja Valkeakoskelta

Jasmiina kirjoitti...

Susanna: Asiat tärkeysjärjestykseen! Poikaystäväkandidaattien ykkösvaatimus on ollut kuplavolkkarin korjaustaito ja -halukkuus :D

Ei vais, jonkin sortin pärinähulluus taitaa yhdistää. Oon viettänyt elämästäni sangen merkittävän osan erinäillä auto- ja moottoripyörätalleilla. Milloin on korjattu kuplaa, milloin jotain muuta neli- tai kaksipyöräistä.

Kuten Millakin sanoi, pärinähulluilla on yhteinen intohimo, mihin sitten kohdistuukaan :)

Kiitos myös Katjalle :)