maanantai 25. tammikuuta 2016
Puotielämää: tammikuu
Tammikuussa puoti elää hiljaiseloaan. Lomailin loppiaiseen ja painin sitten inhokkihommani vuodenvaihdebyrokratian kanssa: ajopäiväkirjojen ja matkapäivien puhtaaksikirjoitus, joulukuun kuittiröykkiöt ojennukseen kirjanpitäjälle ja inventaario. Inventaarion yhdistin puodilla joulun pois siivoamiseen ja niin se sujuikin siedettävästi. Inventaario eteni samaa vauhtia, kun puodille muotoutui uusi järjestys.
Pidän puotia tammikuussa auki vain kolmena päivänä viikossa ja muutaman tunnin kerrallaan. Kakluunissa palaa tuli siis harvakseltaan. Joululomailun jälkeen inventaario sujui pipo visusti päässä.
Puodin ovi käy verkalleen ja joinakin päivinä ei ollenkaan. Nettikaupassakin asiakkaita käy rauhalliseen tahtiin. Kevään tapahtumat muistuttavat itsestään paikkamaksulaskuina postilaatikossa. Keräilen voimia ja suunnittelen tulevaa vuotta. Kevään tapahtumiin olisi kiireesti ommeltava varastot piukkaan, mutta tunnen käynnistyväni nyt hitaasti. Ei irtoa tästä yrittäjästä nyt 15-tuntisia päiviä millään. Ehkä se on hyväkin, en minä halua jatkuvasti sillä tahdilla elää. Tänä vuonna aion huolehtia myös vapaa-ajastani - menköön syteen tai saveen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti