Tervetuloa, Keijo Koo!

Hän se on, Keijo Koo.

Kotilo saapui meille esikoisen viime kesäiseltä kummikyläilyreissulta terraarioineen, pala kurkkua ja seepiansuomu eväänä. Mun ensireaktio oli tyyppiä "Free Keijo". Mulla on aika jyrkkä käsitys luonnoneläinten kanssa seurustelusta: niitä on antoisaa ja mielenkiintoista seurata, mutta niille ihmisestä ei ole muuta kuin haittaa, uhkaa ja kuolemaa, joten koskaan ei kosketa - ei edes kastematoon. No joo, leppäkerttujen kohdalla oon heltynyt ja niille meilläkin on laulettu ja isoista sarvikuonokkaista ja varsinkaan niiden toukista nyt vain ei lapsi pysty pysyttelemään erossa. Mutta nekin on kaikki pienen tarkastelun jälkeen päästetty sinne, mistä ne otettiinkin.

No niin, viinimäkikotilo siis tuli. Pojalla loistivat silmät, kun kertoi sen olevan Keijo Koo. Julistin välittömän kotilonvapautusreissun startanneeksi, mutta hellyin: tutkikoon poika kotiloa muutaman päivän. Ruoka (kurkut, viinirypäleet, kirsikat, salaatti ja voikukanlehdet) kotilolle näytti maistuvan ja se vaikutti muutenkin hyvävointiselta. Sitä paitsi meidän pitäisi miettiä, mihin sen vapauttaa, täällä kun ei ole sen lajitovereita - tai muitakaan kotiloita - näkynyt. Onkohan täällä ympäristö sille sopiva? Sovimme, että kotiloa ei pidetä kädessä, sillä ihmisen ihon hiki tai saippuan ja käsirasvan kemikaalit saattavat polttaa näiden ihoa.

Muutama päivä kului. Lähiympäristöstä emme kotiloita löytäneet. Keijosta tuli vaivihkaa perheenjäsen. Kun sen muovinen terraario siivotessa halkesi, kävin ostamassa lemmikkiliikkeestä uuden.

Tällä hetkellä Keijo Koo asustaa terraariossaan pojan huoneessa. Se on vetäytynyt talviunille lemmikkiliikkeestä ostettuun puiseen mökkiinsä. Hengissä se on, sillä välillä se käy hakemassa palan salaattia evääksi mökkiin ja jatkaa sitten uniaan.

Keijo Koo taisi sittenkin tulla jäädäkseen. Viinimäkikotilot voivat elää 10 - 20-vuotiaiksi, joten yhteisiä vuosia saattaa edessä olla vielä paljonkin. Keijon ikää on mahdoton arvioida, mutta niin iso se oli jo tullessaan, ettei se ihan poikanen ainakaan voi olla.

Lemmikkinä kotilo on kiva ja helppo. Sen elämää on mielenkiintoista seurata varsinkin valoisampaan vuodenaikaan, kun se on aktiivinen. Kovin kiinteää suhdetta ainakaan meidän Keijomme ei ole ihmisiin luonut, muttä näyttää tunnistavan pojan, joka sitä ruokkii. Kotilot ovat kaksineuvoisia, joten jos suunnittelet useamman kuin yhden ottamista, on munia ja sitä kautta iloista ja lukuisaa perheenlisäystä luvassa, jos et munia tuhoa. Täältä löysin hyvin kootun blogin kotiloista ja niiden hoidosta, joten jos kiinnostaa, niin kannattaa tutustua.

Tervetuloa siis Keijo Koo, a.k.a. Lötkö ♥