Heppatunika ja hippopaita

Nämä Pirjon ja uuden tuttavuuden Pusu-Essin esittelemät ompelukset matkaavat Viljami-ponin vanhaan kotiin, Viljamin Äidille. Tunikaan ompelin Viljamin ja tähtivyön. Toivottavasti Viljamin Äidille tulee mieleen hyviä muistoja tähtientuijotteluratsastuksilta ilman satulaa. Viljami tuijottelee tähtiä edelleen. Muisteleekohan sekin aikaisempia retkiään?

Kankaat ovat velouria - farkunsinistä, oliivinvihreää ja turkoosia. Ja ihan mahdottomia kuvata oikeissa sävyissään kamerallani!

Samaan osoitteeseen lähtee myös T-paita veikeästä hippokankaasta. Ompelin myös paitaan sopivat shortsit.

Pusu-Essi on tuore kirppislöytö. Se lähti matkaan, kun ehdimme Otson kanssa tehdä pikaisen kirppiskierroksen ennen budokoulun alkua. Tuore budokoululainen ei onneksi ollut moksiskaan, vaikka saikin Kuplan takapenkille kaverikseen näin muikean mallinuken. Meidän perheen perinteiset nolaukset tulikin hoidettua heti kättelyssä, sillä mallinuken ajelutuksen lisäksi odotellessani poikaa tunniltaan valkoasusten ja enimmäkseen mustavöisten omaa tuntiaan odottelevien herrojen keskellä, kuului laukustani Austin Powersin äänellä: "Groovy baby, oh behave!"

Sähköistä asiaa

Nyt mulla näemmä riittää juttua remontista ja sisustuksesta, vaikka tietenkään en edelleenkään sisusta. Tämä vain on sellainen talo, jota olemme tehneet itsellemme, ilman ainuttakaan kompromissia. Tai no ehkä yksi kompromissi joudutaan tekemään: tiilikatto kuparikaton sijaan :D

Yksi niistä asioista, joita meillä kävijät monesti ihmettelevät, on sähköt. Johdot on vedetty pinta-asennuksena kaikkialla muualla paitsi kodinhoitohuoneessa (jossa on meidän talon hermokeskus, sinne tulee mm. ohjaus pihavaloista autokatoksen sähköihin). Vanhassa hirsitalossa siis peruskauraa: johdot pinnassa ja sähkökalusteet Renovaa. Muutama vuosi sitten Renovat olivat vielä kiven alla ja tilaustavaraa, omiamme odottelimme kuukausikaupalla. Valokatkaisijat ovat vanhaan tyyliin nykystandardeihin verrattuna hiukan korkeammalla, n. 110 cm lattiasta. Ei mitään ihmeellistä tähän mennessä.

Meillä on paljon valoja ja haluamme, että niiden käyttö on helppoa. Ei jatkojohtoja eikä korkealta kuroteltavia tai matalalta möyrittäviä pikkulamppujen katkaisijoita. Tornin ala-aulassa onkin rivi katkaisijoita: aulan kattovalot, portaiden valot, ikkunoiden sähkörasioiden katkaisija ja yläaulan valot. Reunimmaiset eivät voi olla tuplakatkaisijoita, koska samoja valoja ohjataan myös aulan toisesta päästä ja yläkerrasta toisilla katkaisijoilla. Suurimmassa osassa huoneista on kaksi tuplakatkaisijaa vierekkäin.

Tykkään tunnelmavaloista ympäri vuoden ja minua ärsyttää, kun niitä kaikkia kutsutaan jouluvaloiksi. Viimeisimpänä esimerkkinä on, kun hain puodille elokuun pimeneviin iltoihin tunnelmavaloja ja niitä kysellessäni sain myyjältä vastauksen: "JOULUvalot tulevat meille vasta myöhemmin." Mit ihm, en niitä nyt tähän vuodenaikaan haluakaan, vaan tunnelmavaloja!

Tunnelmavaloja meillä siis on. Ja joulun aikaan jouluvaloja. Niinpä halusin joka ikkunan päälle pistorasian, johon ne voi helposti laittaa. Rasia on kytketty katkaisijaan, joten valoja on helppo myös käyttää. Tuo alla oleva kuva on katosta.

Valoja on joka huoneessa monta: eri toimintoihin ja tunnelmiin omansa. Inhoan, jos vaikka siivotessa ei saa kunnolla kirkasta valoa tai jos vastaavasti sen kirkkaan pollotuksen ainoa vaihtoehto on istua pimeässä.

Talon ainoa jatkojohto on konttorinurkkauksessa. Siinä valoja on pari, sekä tulostin + Miehen ja minun kannettavat.

(Katsokaas, meillä on yksi viherkasvikin! Se on pysynyt hengissä jo viikkoja, Lidlin kookospalmu. Ilmeisen sitkeää sorttia. Meinasin jo ostaa toisenkin kasvin, mutta kauppaan jäi. Ehkä vielä innostun!)

Pienessä talossa, Mörkön mökissä, jossa asuimme pahimman remonttitalven vuokralla, oli pistorasiat korkealla. Minusta ne olivat käytännölliset ja niinpä tännekin asennettiin pistorasiat 70 cm korkeuteen. Monissa vanhoissa taloissa noita korkealle asennettuja pistorasioita näkyy. Miksiköhän ne nykyään asennetaan niin alas?

Sähkömiehen kanssa saimme alkuun keskustella muutaman kerran, että kyllä vain, näin laitetaan. Mielelläänhän tuo sitten laittoikin, kiitos vain!

Uusia pipoja

Kalju-Irmeli ja Anelma esittelevät uusia pipoja. Dinokankaasta ompelin neliöpipoja (koot XS - L) ja pilkullisista ja pallollisista ruusupipoja (koot myöskin XS - L). Kaikkia saa jo Tallipihan puodista ja verkkokaupasta.

Sadonkorjuujuhlat Tallipihalla

Sadonkorjuujuhlat
su 19.6. klo 11-17


Vanhan kaupungin tunnelmaa.
Tallin torilla sadonkorjuutuotteiden sekä käsitöiden myyntiä.
Lähituottajien vihanneksia, hedelmiä, marjoja. Lisäksi leivonnaisia, hilloa, hunajaa, sieniä, kukkia...
Tuottajat itse myymässä tuotteitaan.
Hevosajelua, ponitalutusta.
Alueella herkutellaan sadonkorjuutuotteilla.
Trio Nautilus tähdittää toritunnelmaa klo 12 - 16.
Tallipihan myymälät ja kahvila avoinna normaalisti.

Vapaa pääsy, tervetuloa!

PS. Viimeinen tilaisuus tälle syksylle tulla moikkaamaan Tallipihan kanoja! Tuon ne juhlien jälkeen meille taas talvihoitoon.

Tallipihan naapurissa Finlaysonin kirkolla samana päivänä:

Lasten katedraalin sadonkorjuujuhla klo 12-18
Syksyinen perhe- ja perinnetapahtuma:
Pihalla perinnetouhuja ja kauppaleikkejä Katariina-neittyen lankapuodissa ym.
Koko perheen ohjelmasta lisää: Finlaysonin kirkon, Lasten katedraalin sivuilla:
Linkki: www.tampereenseurakunnat.fi/lasten_katedraali/sadonkorjuu

Nysse tuli!

Melkein sukua julkkikselle! (Tai jotain.) Tänään ilmestyi Meidän Talo -lehti, jossa on juttu meidän talosta. Freelance-toimittaja Tanja Hakala ja valokuvaaja Petri Kivinen kävivät heinäkuun puolivälissä tekemässä jutun. Oli oikein mukava päivä, kiitos heille!

Sain nähtäväksi tekstin ja valokuvia etukäteen. Kovasti tykkään!

Vähän ihmetyttää lehteen valitut kuvat, moni minun mielestäni paljon parempi ja mielenkiintoisempi kuva jäi pois. Ehkä nämä sopivat paremmin lehden linjaan - tai ehkä olen puolueellinen. En lue sisustuslehtiä juurikaan ja tämä lehti on minulle ihan uusi tuttavuus.

Lehti on Meidän Talo 9/2012, syyskuun numero siis. Kotimme on noiden vanhojen unelmatalojen joukossa. Sitä se toki onkin!

Voi apua ja nolous vain noita omia kuvia! Tyypilliseen tapaan meillä oli kuvauspäivänä kiire aamu ja toimittajan tullessa olin vielä tukka kampaamatta ja meikittä. Vaatteitakin taisi olla melko minimaalinen määrä. Ei sillä, että muutenkaan kamalasti tälläisin, mutta olisihan vallan Virallista Juttua varten voinut vähän panostaa. Ja olla nauramatta kuvissa kaikki epäkohdat valloillaan. Lapset ovat ihania ja Mies on komia, niin kuin aina. (Hassua muuten, miten näen jotkut ihmiset aina ja ikuisesti nuorina live-elämässä. Valokuvista saa oikein katsoa, että kukas tuo onkaan. Täytyy vain toivoa, että mies elää samanlaisen optisen harhan vallassa. Ihanaa on kyllä vanheta yhdessä. Rupsahtakoon roppa, kunhan huumori säilyy!)

Positiivinen kokemus kaikkineen. Kivalta tuntuu, että nyt on kätten jälki dokumentoituna lehteen. Remppaa on nyt takana viisi vuotta - ja edessä ainakin saman verran. Tosin tahti onneksi alkuhässäkästä hiljenee ja saa jo asua mukavuuksien keskellä. Ipanatkin kasvavat, enää ei tarvitse kiipeillä telineillä vauva masussa tai repussa.

Jos joku tänne blogiin tuon jutun jäljiltä löytää, niin lämpöisesti tervetuloa! Mikään sisustaja en ole, mutta remppa- ja kotijuttuja tänne kyllä päivittelen.

Tervetuloa myös muille uusille lukijoille!

---

EDIT 11.9.-12: Lisään muutamia tähän liittyviä linkkejä:

Täällä ja täällä on lehtijutun tekoa ja kotia esittelevät postaukset.

Tästä pääset kaikkiin remonttiaiheisiin postauksiin ja tästä puolestaan sisustusaiheisiin.

Sienipaidat

Taisi olla kiire kesä, kun näidenkin paitojen kankaat ovat odotelleet leikattuina heinäkuusta. Minulta lopahti intokin näihin jo: katselin kankaita ja ajattelin, että taisi olla huono idea. Hihojen sienikankaat ovat vanhoja Michas Stoffecken jämiä, ruskea värikäs sienikangas on Kangastukusta. Lopultaikn sain nämä valmiiksi asti ja aika kivat näistä sittenkin tuli. Lapset tykkäävät itse kovasti.

Tänään

Kuva: Tuula Paju

Viisi vuotta sitten - osa II

Jatkoa edelliseen postaukseen...

Sinisen talon keittiössä oli miehen tekemät yläkaapit, joiden ovina on huutokaupasta löytämiämme vanhoja ikkunoita. Samoja ikkunoita jäi muutama yli ja teimme niistä saamanlaiset yläkaapit nykyiseenkin keittiöömme. Työtasot olivat myös niin mieluiset, että myös ne valittiin uudestaan nykyiseen keittiöön. Alakaapit olivat Ikean kiiltävän mustat, nykyisessä meillä on samat punaisina. Kodinkoneet olivat ikealaista liesituuletinta lukuunottamatta Gorenjen, tykkäsin niistä kovasti. Siihen aikaan rosteriset koneet olivat kiven alla, erään kodinkoneliikkeen myyjän mukaan: "Ne eivät ole muodissa".

Keittiön ikkunalistoiksi laitoimme taulun kehyslistaa. Niitä ei raaskinut peittää verhoilla.

Välitilassa oli karkaistun maalatun ja hiekkapuhalletun lasin takana talon vintiltä löytämiemme lehtien aukeamia ja vanhoja mainoksia.

Yksi keittiön seinusta oli pikkutalossa kodinhoitotilana. Gorenjen pesukone ja kuivausrumpu olivat samaa sarjaa kuin jääkaappi (joka ei näy kuvissa). Vanhan puuhellan saimme osiksi purettuna ja mies kasasi sen. Sekin on samanlainen Kotiliesi kuin nykyisessäkin keittiössä, pienempi versio vain. Pesukoneen ja kuivausrummun päälle jäi lämmin vauvan hoitotaso, kuvassa siinä köllii Aurora.

Pienen talon kaikki tulisijat olivat yhden piipun ympärillä. Ne lämmittivät paitsi itsensä ja piipun, myös sen jatkoksi muuratut tiiliseinät.

Olisimme halunneet jättää myös piipun tiilipinnalle. Palotarkastaja oli eri mieltä ja niinpä se sai pintaansa laatat. Lopputulos olikin hyvä, varmasta parempi kuin kokotiilinen nurkkaus. Muilta suunnilta piippu ja muuri rapattiin ja alakerrassa maalattiin, yläkerrassa kalkittiin.

Tässä on näkymä uudelta kuistilta vanhan eteisen läpi keittiöön. Laitoimme vanhan ulko-oviaukon molemmin puolin oleviin ikkuna-aukkoihin lasitiilet. Vasemmalta kulkevat portaat vintille, niiden alla on vessa. Oikealla on suihku.

Suihkun kohdalta on alun perin ollut kulku eteisestä olohuoneeseen. Vanhan oviaukon kohdalle jätimme aukon ja siihen rivin lasitiiliä.

Alakerran pääsi kulkemaan ympäri. Keittiöstä pääsi ruokailutilaan, alun perin pieneen kamariin. Huone oli todella kapea, siihen mahtui hädin tuskin parisänky. Puhkaisimme sen ja olohuoneen väliseen seinään (oikealla) aukon. Suuri ruokapöytä on nykyään työhuoneessani, lipasto vierashuoneessa.

Ruokailutilassa ja olohuoneessa oli samanlaiset neljännesympyrän muotoiset pönttöuunit. Maalasimme ne ruskeiksi. Siihen aikaan kuumankestävää maalia sai hakea, muistan vieläkin merkin: Joule (voin suositella!). Kuvassa oikealta on kulku keittiöön, vasemmalta olohuoneeseen.

Näkymä uudelta kuistilta olohuoneeseen. Vanhojen ulko-ovien paneelin alta löytyi kauniit peilipariovet. Kunnostimme ne ja siirsimme olohuoneen kohdalle vanhan ikkuna-aukon paikalle. Kuvassa näkyy hyvin myös hirsiseinään puhkaistu aukko. Taloon oli ilmeisesti mineriittilevyjen asennuksen yhteydessä vaihdettu ikkunat, eikä vanhoja pikkuruutuisia ollut tallella. Uusimme kaikki ikkunat. Yksi ikkuna-aukko löytyi minerittien alta umpeen levytettynä kuvassa näkyvän nojatuolin kohdalta. Siitä oli näkymä - talon kaunein - puutarhaan.

Olohuoneessa on tuttuja huonekaluja: 1800-luvulta oleva kiinankaappi huuteli minulle Tampereella liikkeen ikkunasta pitkään. Se maksoi silloisen kuukausipalkkani verran, mutta lopulta se oli haettava kotiin. Nojatuolit ja rahit ovat olkkarissamme nytkin, amerikan arkku on Otson ja nykyisin pojan omassa huoneessa.

---

Aurora syntyi alkuvuodesta 2007 ja keväällä päätimme Sinisen talon myynnistä. Sen ostivat toiset katsojat. Lehdissä ehti jo olla ilmoitus yleisestä näytöstä, ripustimme aitaan MYYTY-kylttejä ja välittäjä käännytti talonkatsojat portilta. Autoja oli kamalan paljon, pitkät letkat! Samana päivänä aivan lähistöllä nähtiin karhu.

Asuimme Sinisessä talossa syksyyn asti, koska halusimme aikaa uuden kodin etsintään. Remonttia kaipaavat (= edullisemmat) pientilat kohtuumatkan päässä työpaikoistamme olivat kuitenkin harvassa. Kesäkuussa lopulta löysimme nykyisen kotimme, josta tuli Ahdin tila.

Kesän ja syksyn rakensimme Sinisen talon keskeneräistä tallia ostajien kanssa sovittuun pisteeseen. Lokakuussa pääsimme aloittamaan uuden kodin remontin.

Viisi vuotta sitten - osa I

Viisi vuotta sitten muutimme tilapäisasuntoon edellisestä kodistamme ja aloitimme nykyisen remontin. Vanha koti, Sininen talo, vilahtelee puheissa ja muistoissa edelleen usein. Pieni hirsitalo - tai oikeastaan pientila sekin - jonka kunnostimme itse.

Muistan, kuinka haikeaa pakkaaminen oli. Muuttoon oli kaksi päivää, kun olin pakannut vasta kaksi pahvilaatikollista kirjoja. Kaikki muu oli vielä paikoillaan. Emme olisi halunneet lähteä, mutta tila loppui yksinkertaisesti kesken.

Tältä talo näytti ostaessamme sen 1999 jouluna.

Vanhassa kodissa oli ihana, pieni, villiintynyt puutarha käkkyräisine omenapuineen. Syksyllä niiden oksat notkuivat omenoista ja lyhdyistä. Vietimme puutarhassa häämme ja muutamat muutkin ikimuistoiset juhlat.

Pientilaan kuului myös piharakennus, suuli. Suulin päädyssä on entinen pikkuruinen navetta, johon oli tehty sauna. Saunan yläpuolelle teimme vierashuoneen, Honeymoon-sviitin. Vietimme siellä hääyömme ja se todellakin oli kaukana sviitistä -tunnelmaa oli senkin edestä. Harmi, ettei minulla ole yhtään kuvaa sieltä tai saunasta! Vierashuone lämpesi saunan hormin lämmetessä, joten sitä voi käyttää aivan sydäntalvea lukuunottamatta. Suulin päässä oli romahtanut puuvaja, jonka tilalle rakensimme autokatoksen.

Talo oli todella pieni: ostaessamme asuinneliöitä oli vain 50. Talossa oli keittiö, pieni kamari, olohuone ja niin pieni vessa, ettei sinne mahtunut edes lavuaaria. Muutimme miehen kanssa kaksin - kissat ja koirat tietysti mukana. Muutimme loppiaisena 2000 ja aloitimme remontin saman vuoden pääsiäisenä. Rakensimme alakertaan laajennukseksi suuren kuistin ja remontoimme kylmän vintin lämpimäksi. Talossa asuessamme syntyivät Otso ja Aurora.

Vanha kuistin sohva, sivustavedettävä sänky, on nykyään Auroran sänkynä. Kuvan pöytä on Tallipihan puodilla ja tuolit nykyisellä kuistillamme. Sängyn ostin aikoinaan Tampereelta osto- ja myyntilliikkeestä, pöytä on kirppikseltä ja tuolit osto- ja myyntiliikkeestä vaihtokauppana toisiin huonekaluihin.

Yläkerran toisessa päässä oli lapsille leikkitilaa ja pieni toimistonurkkaus. Pöytä ja kapea hylly ovat käytössä nykyisessäkin konttorinurkkauksessamme, nojatuoli ja rahi ovat tällä hetkellä valkoisine vaihtopäällysteineen Aretan huoneessa. Pöytä on tamperelaisesta osto- ja myyntiliikkeestä, hylly Forssasta osto- ja myyntiliikkeestä.

Yläkerran jakoi keskeltä hormi. Talo oli täysin puulämmitteinen ja alakerran muureja lämmitettäessä koko hormi lämpesi ja lämmitti myös yläkerran. Kehto on kirppislöytö, kaapin ja lipaston vaiheita en muista. Ne kaikki odottelevat vintillä, löytyisikö niille vielä paikka vai lähtevätkö ne kiertoon.

Nämä kuvat on otettu Auroran ollessa vastasyntynyt. Sänky oli Auroran vauva-aikana 240 cm leveä, mahduimme siihen mukavasti kaikki. Piironki on isäni äidin vanha. Se odottelee vielä vintillä paikkaansa nykyisestä kodistamme.

Auroran kehdolle oli ripustuskoukkuja ympäri taloa. Sama kehto oli käytössä myös Aretalla nykyisessä kodissamme.

Maalasimme seinät kahdella sinisen sävyllä: alle vaaleampi telalla ja sen päälle rätillä kuviota tummemmalla sävyllä. Katto tehtiin raakalaudasta. Kattomaali on hiukan persikkaan taitettua valkoista, maalasimme täsmälleen samalla sävyllä nykyisenkin kodin katot.

Otson pinnasängylle oli rauhallinen nurkkaus vesivaraajakomeron ja vaatehuoneen vieressä. Vesivaraajaan pääsi käsiksi salaovesta, joka jää pinnasängyn taakse. Pienissä tiloissa on oltava kekseliäs! Talossa opimme hyödyntämään kaiken mahdollisen tilan: alimpiin portaisiin asensimme vetolaatikot ja keittiössäkin oli yksi salaluukku.

Olemme ostaneet jokaiselle lapselle vanhat vaatekaapit odotusaikoina. Pienet talonpoikaiskaapit ovat harvinaisia, onneksemme löysimme kaikille lapsille vuorollaan omansa. Positiivisten raskaustestien jälkeen hankintalistalle on laitettu myös jokaiselle oma amerikan arkkunsa - ei ehkä tavanomaisimpia vauvahankintoja nekään.



Esittelen seuraavassa postauksessa Sinisen talon vanhan osan. Jatkoa siis seuraa...

Printin kierrätystä: Star Wars -paita

 Tämä paita minun piti ommella jo Otson heinäkuisille synttäreille, mutta ompelematta jäi. Löysin paidan, jossa on mieluinen printti, muttei sopivaa kokoa. Ostin paidan pelkän printin takia, leikkasin sen irti ja ompelin JNY:n tähtitrikoosta paidan, johon printin aplikoin. Vähän hölmöä, mutta tämä valmis paita printteineen on ihan hurjan mieluinen. Kivempi idea tämä olisi, jos kyseessä olisi oma, rakas, pieneksi jäänyt printtipaita. Mutta mitäpä ei äiti tekisi...

PS. Jos joku printin kierrätystä nyt suunnittelee, niin olkaa varovaisia printin silittämisen kanssa! Tämä ainakin pehmeni helpolla, joten säädin silitysraudan lämpötilan mahdollisimman alhaiseksi ja laitoin väliin vielä leivinpaperin.