keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Historiaa IX - puutarha

Pihat ovat villiintyneet, eikä vihrepeukalo ole tässä pihassa saanut rasitusvammoja muutenkaan. Vanhoja kasveja ei juuri harmiksemme ole. Rakastan vanhoja, käkkyräisiä omenapuita, ne ovat kauniita ympäri vuoden. Täytyy istuttaa itse ja malttaa odottaa käkkyräistä aikaa. Tuntuu joka tapauksessa hienolta, että edes osa pihasta saadaan vihertämään keitaaksi työmaan keskelle. Odotan jo aikaa, jolloin pääsen oikeasti puutarhaan mylläämään. Nyt aikaa riittää vain suurille linjoille.


4.8.-08 Otso, 4 v, tasoitteli ihka oikeasti ison pläntin!


Vappuaattona -09 alkoi operaatio Puutarha.


Puutarhassa ei ole vanhoja istutuksia, joten järeiden koneiden käyttö ei hirvitä. Kiviä riittää, ne siirrellään muuriksi reunoille. Tasoituksen jälkeen levitetään kerros hevosenlantaa ja päällimmäiseksi peltomultaa.


2.6.2009 Nurmikko on lopulta kylvetty ja mies korjaa venevanhusta ipanankestäväksi. Kuva on otettu keittiön ikkunasta.


22.7.2009 Vene etenee! Mies asentaa liukumäen, kiipeilyverkon ja -köyden. Tämä on lapsille mieluinen eikä satu omaankaan silmään.


Ehdimme istuttaa omenapuut ja muutaman pensaan ennen talven tuloa.

Ei kommentteja: