keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Suvi-Vintage Tallipihalla

29.6.-30.6. SUVI-VINTAGE klo 11-17


Fintage ry ja Tallipiha järjestävät kesän railakkaimman vintagetapahtuman. Tänä vuonna teemana on 40-luku ja sota-aika.

Kaupan on käsityöläisten tuotteita ja vintagea. Paikalla on kauppiaita ympäri Suomea.

Vanhat velot ry esittelee vanhoja pyöriä ja järjestää lauantaina Pellava-ajot-ajotapahtuman.

Sunnuntaina Tampereen seudun mobilistit ry on paikalla vanhoine autoineen.

Molempina päivinä on työnäytöksiä perinteisistä käsityömenetelmistä, kuten matonkuteiden leikkaamisesta ja lankojen värjäämisestä.

Lapsia ja aikuisiakin viihdyttävät vanhan ajan nallentekijä, Tallipihan karuselli ja tietenkin eläimet. Hevosvaunuajelua ja ponitalutusta.

Sunnuntaina Fintage ry järjestää muotinäytöksen, jossa nähdään sota-aikaisia, sitä edeltäneitä ja sen jälkeen muotiin tulleita asuja.

Yleisöä viihdyttää lauantaina soitinyhtye Carneval haitarimusiikilla. Sunnuntaina lavalle astuu 1920-1950-lukujen sovituksilla ja soitinkokoonpanolla soittava Seminola-­orkesteri. 1940-1950-luvun musiikkia soittava Trio Nautilus luo tunnelmaa molempina päivinä. Jos tanssitaidot ovat ruosteessa, on paikan päällä tarjolla tanssiopetusta.

Suvi-Vintagessa järjestetään myös pukukilpa, johon kaikki halukkaat voivat osallistua. Parhaasta asusta äänestetään Facebookissa tapahtuman jälkeen. Mukana ovat myös historian elävöittämistä seuraa Etulinja ja Lottaperinneyhdistys esittelemässä toimintaansa.

Suvi-Vintagea vietetään molempina päivinä kello yhdestätoista viiteen. Tallipihan kahvilat tarjoavat kahvia ja kastettavaa koko ajan.

Fintage ry ja Tallipiha järjestävät Suvi-Vintagen toista kertaa.

Lauantai-illan burleskishow Teerenpelissä: https://www.facebook.com/events/188868527935362/

Tapahtuma löytyy facebookista "Suvi-Vintage". Lisätiedustelut: fintage@fintage.net tai Lassi Patokorpi p.045 631 1961

Tallipihan tapahtumaan vapaa pääsy, tervetuloa!

Ei kommentteja: