sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Työmestaruuskilpailuissa Teivossa

Olisipa mukava saada tälle vuodelle jo aurinkoinen ja lämmin tapahtumakeli! Teivoon pukeuduttiin edelleen talvi- ja sadevaatteisiin. Onneksi hevosihmiset eivät ole sokerista, mutta aurinkopäivänä Teivossa olisi kelvannut paistatella vieläkin isommallakin porukalla.
 

Sääennuste ei uhannut kovin rankoilla sateilla, joten virittelin kauppa-autoon katoksen.


Meitä oli paikalla muutama myyjä, työhevosharrastajien kojuja ja oppilaitosten edustajat. Osaralta oli tuotu myös vasikka ja karitsat.


Työhevosten kilpailu alkoi heti aamulla juoksukokeella, jossa hevoset juoksivat kevyet kärryt perässään raviradalla 1000 m. Seuraava osio oli 500 m käyntikoe, jossa kärryillä oli painoa. Juoksu- ja käyntikokeen jälkeen työhevosilla oli tauko, jonka aikana oli hienoa ohjelmaa: keppihevoslähdöt pienemmille ja isommille, katrilliesitys, valjakkoajoa, suomenhevosoriiden esittelyt ratsain ja radan ulkopuolella poniajelua ja -talutusta.


Päivä huipentui vetokokeeseen, jossa kelkkaan lisättiin 20 m välein kuormaa. Sitkeimmät hevoset vetivät yli 1000-kiloisia kuormia! Vetokoetta oli mukava seurata ja yleisö kannusti mukana. Hienoa oli nähdä ohjastajien rauhallista ja kannustavaa hevosmiestaitoa, useammankin miehen taskuista löytyi leipää hevosilleen pakollisten lepotaukojen palkinnoiksi.


Kuvassa on 7-vuotias suomenhevosori Esu vetokokeessa. Pieni ja sitkeä - aivan ihana! Kisan voitti kokeneempi tamma Luomutar.

Kiva päivä, vaikka villasukkia tulikin ikävä. Itselleni työhevosharrastus on jäänyt vähän vieraaksi, vaikka olen minäkin joskus ajanut haravakonetta ja äestänyt suomenhevosella. Uusi näkökulma hevosharrastukseen tuli kuitenkin. Älkää missatko tätä tapahtumaa ensi vuonna, jos hevosista tykkäätte!

Ei kommentteja: