Lauantaina koitti kotikylämme suuri päivä, jokavuotinen Rompetori. Olemme koko Lantulan seudun kyläyhdistyksen vaikutusalueella asumisaikamme osallistuneet joka vuosi rompetorille: milloin myyntiteltalla, milloin kauppa-autolla ja omalla minifarmillamme kanoista ja kaneista lampaisiin. Emme juurikaan ehdi osallistua aktiivisen kyläyhdistyksemme talkoisiin ja tempauksiin, mutta tähän kaikista suurimpaan olemme mielellämme käyttäneet yhden viikonloppupäivän vilkkaimmasta sesongista. Tulonmenetystähän se myyntitapahtumia kiertävälle käsityöyrittäjälle tarkoittaa, mutta joskus täytyy laittaa yhteinen etu edelle ja osallistua talkoisiin. Tänä vuonna lupauduin järjestämään talutusratsastusta - onhan meillä nyt siihen sopiva hevonen, Humu.
Humu kuitenkin loukkasi jalkansa joku aika sitten ja meni vielä alkuviikosta sen verran epäpuhtaasti, etten sitä uskaltanut lähteä kuljettamaan ja koko päiväksi töihin. Pojun kanssa on sujunut niin hienosti, että Suunnitelma B:nä lastasimme sen rompetoripäivän aamuna kuljetusvaunuun. Kaikki meni hienosti, kunnes tapahtumapaikalla vanha ravuri sai totaalisen hepulin ja meni ilmeisesti nopeiden päiviensä kisamoodiin. Yritin rauhoitella ja ratsastelin itse talutuslenkkiä, mutta eihän se mokoma toennut. Moisen tulikavion satulaan ei voinut ajatellakaan laittavansa lapsia. Ei auttanut kuin lastata hikeen itsensä hillunut elikko koppiin ja käydä kotoa vaihtamassa kyytiin eläkepäiviään pahaa-aavistamattomana viettänyt Viljami.
Viljami hoitikin talutusratsun come-backinsä ansiokkaasti, mitä nyt pelotteli lapsia hirnumalla. Niitä lapsia ei suinkaan jonoksi asti talutusratsastukseen kerääntynyt ja päivän aikana Viljami ehti hyvin nauttia voikukkapellon mehevistä antimista ja kuljetella omia ipanoita.
Mitä jäi käteen päivästä? Liian tuttu kombo: rakot käsiin, aurinkoa iholle ja kokemusta tältäkin saralta. Ei siellä rompetorilla paljoa lapsia ollut, ainakaan ratsastusintoisia. Kaiken huipuksi kuulin, että tapahtumaan oli meidän tietämättämme buukattu toinenkin talutusratsu, he vain joutuivat perumaan viime hetkellä. Ensi vuonna taidamme itsekin käyttää päivän johonkin muuhun kuin turhaan talkooseen.
Sen verran hiljaista oli, että ehdin ison koirani (siis Viljami-ponin) kanssa tehdä pienen kierroksen rompemyyjien alueella ja mukaan tarttui ihan uskomattoman kitsch jalkalamppu ja vastapainoksi ihanan simppeli, valkoinen talonpoikaiskeinutuoli. Viljami olisi halunnut tutustua tarkemmin muurinpohjalettutelttaan. Kotona minulla on työn alla melkoinen sisustusprojekti, toivottavasti pian pääsen esittelemään tuloksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti