perjantai 23. lokakuuta 2015

HIHS: Things that make me go Mmmmm

Horse Expossa on kaikkea pyörryttävän ihanaa. Ratsastelen kotona Hööksin alelaarin pohjalta pyydystämissäni äitysratsastushousuiksi ostamissani housuissa, jotka pysyvät ylhäällä henkseleillä. Lisäksi minulla on alkukesän Ponikarnevaaleilta 5 eurolla alepahvilootasta bongaamani farkkuratsastushousut, joissa on muutama dimangi. Ne ovat niin ihanat, etten melkein raaski istua niillä satulaan. Kypärä on iänikuisen vanha samettipintainen, minichapseja bongasin kerran kirppikseltä, niiden alta pilkottavat lenkkarit. En juurikaan kiinnitä huomiota ratsastuslookiini. Mutta näiden kaikkien kauniiden tavaroiden keskellä tulee mielitekoja.

Katsokaa, miten ihana osasto on minua vastapäätä: Dubarry of Ireland! Nuo saappaat näyttävät taivaallisilta.


Yhdeltä osastolta minulle huutavat chapsit, nuo 80-luvun must-varusteet. Talviratsastuksessa ne pelastivatkin polvet ja reidet valkoisiksi jäätymiseltä. Olisivatpa ihanat, nuo ruskeat!


Samalla osastolla on ah, niin ihanasti kimmeltäviä satulahuopia. Tuo keltainen on täydellisen syvä ja kultainen sävy, Pojulle se!


Ja blingiä otsaankin. Ooooh!


Pojun ja mun uuden eleganssin viimeistelisivät nämä ratsastushousut. Ihanat! Näissä on vielä vanhanaikaisesti tekomokkapaikat. Nykyhousuissa on gripit. Ja ihanimmissa gripeissäkin glitteriä!


Kaikkea muutakin ihanaa bongailin, mm. vaaleanpunaisia blingikoristeisia ratsastuskypäriä ja krokonnahkaisen näköisiä ratsastussaappaita.

Ensimmäinen expo-päivä on siis takana. Se meni enimmäkseen ihmetellessä, parin tunnin ajan oli ihan vipinää myyntirintamallakin. Ei kuitenkaan niin paljoa, että näitä ihanuuksia olisin kasseihin haalinut. Tyydyin törsäämään vain kahvikupposeen ja hotellille evääksi karkkisäkkiin.

Ei kommentteja: