tiistai 15. syyskuuta 2015

Uusi, uljas laajentunut puoti

Puodin laajennuksesta on nyt reilu viikko. Minun silmissäni näyttää vielä keskeneräiseltä, mutta se on varmaankin pysyvä olotila. Aina on jotain suunnitteilla, aina voi ainakin vähän järjestellä uusiksi.

Tässä on eilisiä näkymiä puodilta. Tämä näkymä on puodin uutta osaa, entisen työhuoneen aluetta. Löysin jokin aika sitten osto- ja myyntiliikkeestä tuon ihanan, vanhan, tummaksi lakatun hyllyn. Se sopii kassatiskin kaveriksi täydellisesti! Tumma puu kaipasi kaverikseen jotain kevyempää - uutta ja vaaleaa: sitä sai Ikeasta. Pidimme viime viikolla aloittaneen harjoittelijani kanssa männäperjantaina äärimmäisen työparikemioiden testauksen ja kokosimme Ikea-kalusteita. Menestyksellä!


Kassatiski rajaa nyt mymälän ja työtilan aluetta. Kalusteilla alueiden koot voivat elää sesonkien ja tarpeen mukaan. Aika näyttää, miten ajatukseni toimii käytännössä. Työtila muutti siis entisen toimiston tilalle ja turhaksi osoittautuneesta toimistosta luovuin kokonaan.


Työtila on nyt pidettävä vähintään kohtuullisessa järjestyksessä, sillä asiakkaat näkevät sinne. Hyvä puoli on, että työntekoa ei tarvitse välttämättä keskeyttää heti asiakkaan tuloon vaan voin tervehtiä työpöydän äärestä. Tämä järjestely ehkä myös konkretisoi, että tuotteita todellakin tehdään itse, tässä ja nyt ja näillä käsillä.


Vanha kakluuni on nyt turvallista lämmittää ja se myös näkyy koko myymälään.







Yövalaistuksessaan puoti on taianomainen. Jos jatkan töitä iltahämäriin, en millään meinaa malttaa poistua ja kurkin vielä ulkopuoleltakin ikkunoista sisään.

Ei kommentteja: