Hetkeen ei ole tullutkaan kerrottua hevosista ja heppatuttavat ovat jo vähän kyselleetkin. Hevoset ovat ehkä niin itsestäänselvä osa arkea, etten osaa ajatella sitä mitenkään raportoimisen arvoisena tai harrastuksena. Hevoset ovat perheenjäseniä ja elämäntapa.
Lapset ovat alkaneet kasvaa talutusratsastuksesta ohi.Toki edelleen talutellaan, varsinkin Pojulla, joka on liian vauhdikas ratsastettavaksi lapselle itsenäisesti.
Syksyllä kuitenkin otettiin uusi askel ratsastuksen saralla: lapset aloittivat ratsastustunnit.
Isolla ratsastuskoululla onkin ihan erilaiset puitteet ja käytännöt kuin kotitallilla! Ja mikä parasta, poneja, jotka lapset ylettyvät satuloimaan itse.
Ratsastuskärpänen puraisi tuntien myötä oikein tosissaan ja lapset innostuivat menemään Viljamilla itsenäisesti. Vanha Viljami ei kyllä aina ole samaa mieltä suunnasta ja vauhdista, mutta rauhallinen meno metsäpoluilla on ollut kaikkien osapuolten mieleen.
Keppihevosella voi mennä mistä vain!
Minä olen ratsastanut Pojulla pääosin maastossa. Tähän puuhaan olisi kiva saada välillä seuraa, mutta Viljami ei pysy Pojun vauhdissa, vaikka muuten sen voisi ottaa joku lapsista kyydissä käsihevoseksi.
Hevoselämä on tietysti paljon muutakin kuin ratsastusta. Pääosin se on lannan talikointia ja kärräystä ja kesäisin laidunten siirtoa ja veden kantoa.
Laidunkausi olikin viime vuonna tosi pitkä!
Ratsastuskoulussa ratsastuksen...
... ja omalla ponilla ratsastuksen välillä on hurja ero.
Ratsastustunnit jätettiin tauolle yritykseni joulusesongin startatessa lokakuun lopulla.
Hevoset viettivät ensimmäisen yönsä tallissa vasta lokakuun sateiden pakottamina.
Syksyllä Poju loukkasi jalkansa liukkaan kuraisella laitumella. Omaan ratsastukseeni tuli tauko ja ratsastusta aloiteltiin toipumisen edetessä pikku hiljaa. Vaikka Poju onkin vauhdikas, se ei onneksi kerää levossa pölhön virtaa.
Nyt lapset ovat alkaneet kysellä ratsastustuntien jatkamista. Niitä jatketaan, kunhan vauva kasvaa. Pojun kanssa olen päässyt taas ratsaille. Emme ole hypänneet vielä tapaturman jälkeen, mutta kaikissa askellajeissa päästellään jo tasaisella.
Hevosten lukumäärä on edelleen kolme. Viljami harmaantuu entisestään, Pojusta on tullut minulle se Oikea Oma Hevonen ja Okun selässä olen ollut viimeksi lähes vuosi sitten. Se siis selvisi kesäihottumineen viime kesästä, mutta niin tuhdilla lääkearsenaalilla, että tänä vuonna on vakavan mietinnän paikka.
2 kommenttia:
Hyvää ja onnellista kevät-talvea! Ihailen sinun energisyyttäsi ja niin utelias kun olen,olisi mielenkiintoista lukea päivästäsi ihan aamuaskareista iltatoimiin.Miten saat mahtumaan kaiken tuon vauvan-,hevosten-,isompien lastenhoidon,kotitöiden ja vielä yritysmaailmasi saman päivän sisälle.Elelen hyvin samanlaista elämää perheemme kanssa,mutta itselläni ei ole enää, kuin yksi vanha poni ja pieneläimet tallissa,eikä yrityselämää..Mutta niin tuntuu tunnit vilahtavan päivässä,ettei juuri enempään ehtisikään.Kohta koittaa kevät ja viherpeukalon kynsiä kuitenkin alkaa syyhyämään;)
Terv.Sari 'Kaukolan tilan eloa'
Kiitos, Sari!
Tunnit vilahtavat täälläkin ja Salkkareiden ja Kaunareiden tapahtumista olen autuaan tietämätön :D Menossa ollaan siis aamusta iltaan. Toisaalta koko elämäni koostuu nyt vain sellaisista asioista, joista tykkään, joten se jo antaa virtaa. Ilman miehen panosta tämä ei onnistuisi. Olemme tasa-arvoisia arjessa, kummallakin on oma työnsä. Kiireaikoina mies ottaa isomman vastuun kodin pyörityksestä.
Joku vuosi sitten taisin tehdä postauksen päiväaikataulusta, täytyy varmaan tehdä nykyisestä elämäntilanteesta uusi. Arki tuntui helpottuvan kovasti, kun biolapsista pienin aloitti viime syksynä eskarin. Lainavauva meillä on ollut kerran vuodessa, 2-6 kk kerrallaan. Vauvat kulkevat minulla mukana: liinassa, vaunuissa, kainalossa, keittiön katosta riippuvassa kehdossa.
Moni asia minulta jää kyllä tekemättä, esim. puutarha on aivan heitteillä. Mutta eiköhän senkin aika taas jossain elämäntilanteessa koita.
Ihanaa kevättalvea teille!
Lähetä kommentti