Poju on ollut meillä nyt vähän yli vuoden. Voi, miten palkitsevaa on ollut, kun ratsastus ja yhteistyömme on mennyt koko ajan eteenpäin! Edes syksyn toipilastauko ei tuonut takapakkia.
Molemmat pidämme eniten maastoilusta. Menemme eri pituisia lenkkejä. Poju ei pelkää muuta kuin moottorikelkkoja. Se tunnistaa jo niiden jäljetkin ja jännittyy. Kivoimmat lenkkimme kulkevat osan matkaa päällekkäin kelkkareittien kanssa, joten ne tuovat vähän jännitystä elämään. Autojen kohtaaminen ei jännitä meistä kumpaakaan. Takaa ohittavan auton perään Poju mielellään kiihdyttäisi, se varmaan tuo sille muistoja raviuran autolähdöistä.
Vähälumisena talvena kenttä on ollut aika surkeassa kunnossa ja siinä en ole päässyt montaa kertaa menemään. Laitumen pohja oli välillä parempi. Kovin hienoa ei meidän ratsastuksemme vielä ole, reipasta puskatasoa :D
Edistyksen tuntee kuitenkin satulaan: Pojun suu toimii jo välillä kuin ratsun ja harjoitusravivaihde on löytynyt sisukset kääntävän munahölkän tilalle. Pysähdyksiä Poju ei meinannut alkuun ymmärtää ollenkaan ja ne ovat edelleen hieman hätäisiä, mutta hyviäkin on joukossa. Kaarevalla uralla aletaan pikku jumpan jälkeen taipua, vauhdissa vaikkapa pellolla Poju painaa kulmat lapa edellä suorana kuin kärryt perässään. Huisin tuntuista satulassa.
Maastossa löytyvät kaikki askellajit, tosin laukka on vielä raakaa. Mieluisimpia Pojulle tuntuvat olevan käynti pikkupoluilla ja kiitoravi hiekkateillä. Tietynlaisilla teillä se tarjoaa ravissa joka mutkan jälkeen kiitoa hilautumalla matalammaksi ja alkamalla levittää takasiaan. Välillä päästellään ja välillä pysytään hölkässä - minä olen saanut päättää. Aluksi Poju ei meinannut ymmärtää pidätteitäni satulasta, ja sain herätellä sitä kuuntelemaan vauhdin huumastaan koskettamalla sitä korvan juureen tai poskeen. Nykyään se hidastaa jo avuilla. Maastossa Pojun ravi on ravurin hölkkää. Aluksi se oli minulle tosi raskasta, keventäminen siinä on melkoisen aktiivista touhua. Nyt jaksamme hölkätä pitkiä pätkiä minun puuskuttamatta. Kiitoravissa olen aina kevyessä istunnassa ja sitä matalampana kaulaa vasten, mitä lujempaa mennään. Ratsun ravia on toistaiseksi nähty vain kentällä jumpan ja kokoamisen jälkeen, mutta ei minua haittaa, näinkin on hyvä.
Ruunakolmikkomme on hitsautunut tiiviiksi laumaksi. Okusta Poju on saanut hyvän leikkikaverin. Niillä on usein leijonan luola -tyyppinen viritys pihaton ovella: toinen on sisällä ja toinen on ulkona ja siitä sitten toisiaan härkitään. Viljami ja Poju eivät ole sydänystäviä, mutta Oku on tasapuolinen ja Viljamin kanssa sillä on omat rapsuttelunsa ja ne näyttävät jakavan suurimman osan vahtivuoroista. Poju on sapelihammastiikerien tähystyksen suhteen melko huoleton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti